fbpx
Kanta-Häme Hattula

Kaikille altistuneille Tavastian lukioiden abeille ei riitä paikkoja kevään ylioppilaskirjoituksissa – Paikkajaossa käytetään priorisointia

Ylioppilaskirjoitukset alkavat tiistaina. Tavastian lukioiden abiturienteilla on ilmennyt koronavirustartuntoja sekä altistumisia. Tartunnan saaneet ja flunssaoireiset eivät voi osallistua kokeeseen. Karanteenissa oleville altistuneille on tarjolla vain kymmenkunta paikkaa.
Parolan lukion Aaron Pummerilla on takanaan jo kaksi erikoisjärjestelyin pidettyä ylioppilaskirjoitusta viime vuoden keväältä ja syksyltä. Lukulomalla kavereiden kanssa yhteiset opiskeluhetket tapahtuivat videopuheluiden avulla ja tapaamiset ulkona. Kuva: Pekka Rautiainen
Parolan lukion Aaron Pummerilla on kokemusta jo kaksista erikoisjärjestelyin pidetyistä ylioppilaskirjoituksista viime vuoden keväältä ja syksyltä. Lukulomalla yhteiset opiskeluhetket kavereiden kanssa järjestettiin videopuheluiden avulla ja tapaamiset ulkona. Kuvat: Pekka Rautiainen / HäSa

Tavastian lukioiden opettajat ja rehtorit ovat tiukan paikan edessä järjestäessään kevään abiturienteille terveysturvalliset olosuhteet tiistaina alkaviin ylioppilaskirjoituksiin.

Näin näkee Tavastian kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen.

Ylioppilaskirjoitusten läpivieminen koronapandemian aikana on jo itsessään haastavaa, mutta lisähuolta Hämeenlinnassa aiheuttaa joidenkin abiturienttien saama koronatartunta ja altistuminen virukselle.

Tartunnat ovat lähtöisin nuorison juhlista, jotka järjestettiin kirjoitusten kynnyksellä. Sairaanhoitopiiri tiedotti perjantaina ja lauantaina yhteensä kymmenestä koronatartunnasta, jotka liittyvät juhliin.

– Olen kovin pahoillani ja harmissani. Mehän annoimme kaikille abeille esityksen, että he olisivat kaksi viikkoa ennen kirjoituksia omaehtoisessa karanteenissa. Nyt ei ole selvästikään niin toimittu.

Kenellä kirjoittamisen tarve on suurin?

Koronaan sairastunut tai flunssaoireinen kokelas ei voi osallistua kirjoituksiin. Kokeen mitätöintiä hakemalla hän ei menetä kirjoituskertaansa.

Karanteenissa oleva, altistunut kokelas voi osallistua kokeeseen, mikäli oppilaitos pystyy järjestämään kokeen suorittamiselle Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen sekä Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) ohjeiden mukaiset tilat.

Tällaisia tiloja altistuneille on tarjolla Haajasen mukaan kymmenkunta, eikä määrä voi tästä kasvattaa.

Terveysviranomaisten kanssa sunnuntaina keskustellut Haajanen kertoo, että paikat eivät tule riittämään: altistuneita on ainakin jonkin verran enemmän kuin kymmenen.

Kun kaikille karanteenissa oleville altistuneille ei kirjoitusmahdollisuutta voida tilapuutteen takia suoda, paikat jaetaan YTL:n ohjeiden mukaisesti tarkoituksenmukaisuusjärjestyksessä.

– He, joilla kirjoittamiseen on suurin tarve menevät etusijalle. On esimerkiksi 4. vuosi ja viimeinen kirjoituskerta, josta valmistuminen on kiinni, Haajanen kertoo.

Kaikkein kriittisin on juuri urakan ensimmäinen kirjoitus tiistaina, äidinkielen pakollinen koe.

– Jos sen missaa, ei valmistu tänä keväänä.

Myönteinen tieto on, että kaikki altistuneet abiturientit on tavoitettu, käyneet testissä ja heidät määrätty karanteeniin tai eristyksiin.

Haajanen muistuttaa, että reilut pari viikkoa kestävien ylioppilaskirjoitusten aikana tilanne elää, kun osan karanteeni päättyy.

Haajanen myös kertoo, että osa kirjoituksiin ilmoittautuneista karanteenissa olevista voi jäädä pois vapaaehtoisesti.

Jokaista koetta ennen testiin

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen vetoomus siitä, että juhliin osallistuneet abit kävisivät koronatesteissä, on lähetetty kaikille abeille ja heidän huoltajilleen.

– Kuinka paljon on sellaisia, jotka ovat tietämättään altistuneita, ja mikä pahinta, joku vielä sitä salailee. Se tietenkin puhuttaa myös täällä meillä, toteaa Parolan lukion rehtori Reijo Järvinen.

Karanteenissa olevan altistuneen kokelaan koetta edeltävänä päivänä tehdyn pikatestin tuloksen on oltava negatiivinen ja aamulla terveydenhuollon ammattilainen varmistaa kokelaan oireettomuuden. Kokelas ei saa olla missään vaiheessa lähikontaktissa muihin.

Maskien ja hygieniakäytänteiden lisäksi koetilassa on oltava hyvä ilmanvaihto, erillinen wc ja liikkumisenkin aikana vähintään kahden metrin turvaväli.

– Kontakti valvojien kanssa minimoidaan ja valvojat suojautuvat terveysviranomaisilta saamien ohjeiden mukaisesti. Valvojat ovat lasiseinän takaa, Haajanen listaa.

Työnantaja ei halua pakottaa valvojia karanteenissa olevien altistuneiden valvontaan, vaan valvontatehtävä perustuu vapaaehtoisuuteen.

Pakollisissa aineissa eniten osallistujia

Viime syksyn tapaan reaalin kokeet ovat jaettu neljälle päivälle ja matematiikan kahdelle.

Järjestelyjen suhteen haastavimmat päivät ovat pakolliset äidinkielen ja vieraan kielen pitkän oppimäärän kokeet. Lisäksi tänä keväänä uusintakokeeseen ilmoittautuneita on paljon, 84 kokelasta. Kaikkiaan Tavastian lukioista nyt keväällä kirjoittaa noin 400 abiturienttia.

– Ei riitä, että saamme kokeet järjestymään terveysturvallisesti. Taustalla on kokeisiin liittyvät arkirutiinit ja huolet: toimiiko tekniikka, tuleeko myöhästymisiä ja unohduksia, Järvinen muistuttaa.

Hän uskoo, että seuraavat kolme viikkoa maamme lukioiden rehtorit ovat tiukasti keskittyneet ylioppilaskirjoitusten läpiviemiseen ja erilaisten varautumissuunnitelmien miettimiseen.

– Pidetään peukkuja, että kirjoitukset sujuisivat turvallisesti. Kova pelko on, ettei isoon saliin tulisi koronatartunnan saanut. Valtakunnallisella tasolla on hyvin todennäköistä, että näin jossain tapahtuu, Haajanen toteaa.

 

Oikaisu 15.3.2021 kello 10.59: Alussa luki virheellisesti Tavastian lukio. Korjattu Tavastian lukioiksi.

 

Menot