Kanta-Häme

Koronavirus pysäytti fysioterapeutti Tuomas Arohongan liiketoiminnan täysin – Näin hän kommentoi kaupungilta saamaansa tuplatonnia

Hakemukset yksinyrittäjien 2000 euron korona-avustukseen ovat tyrehtyneet kesän aikana. Rahaa olisi jäljellä vielä runsaasti.
Fysioterapeutti Tuomas Arohonka joutui turvautumaan muihinkin tukiin rankan kevään aikana. Kuva: Pekka Rautiainen

Yksinyrittäjille jaettavia korona-avustuksia on vielä jäljellä runsaasti. Hämeenlinnassa 2000 euron tuki on varattu 1410 yritykselle. Tiistaihin mennessä avustus on myönnetty 503 yrittäjälle ja hylätty 39 yrittäjältä. Käsittelyssä on 26 hakemusta.

– Hakemusten määrä on selvästi vähentynyt keväästä, ja rahaa on vielä runsaasti jäljellä, Linnan Kehitys oy:n talouspäällikkö Marco Björkskog kertoo.

Myös Janakkalassa korkein piikki nähtiin toukokuussa. Tuki on myönnetty 106 yrittäjälle ja hylätty kymmeneltä. Tällä hetkellä käsittelyssä on kaksi hakemusta. Tukea on jakamatta vielä 200 yrittäjälle. Kunta on tavoitellut uutiskirjeellä yrittäjiä hakemaan avustusta.

Hattulassa hyväksyttyjä hakemuksia on 68 ja hylättyjä 13. Käsittelyssä on kaksi hakemusta. Rahaa riittäisi vielä 153 yrittäjälle.

Riihimäellä tuki on myönnetty 175 yrittäjälle ja hylätty kolmelta. Käsiteltäviä hakemuksia on 27. Määrärahaa on jäljellä vielä yli 300 yrittäjälle.

Joka kolmas ei ole edes yrittänyt hakea tukea

Hämeen Yrittäjien puheenjohtaja Juha Haukka kertoo järjestön soittaneen noin 200 yrittäjälle tuen hakemisesta. Noin kolmasosa hakijoista oli hakenut tukea ja saanut sen. Yksi kolmasosa ei ole oikeutettu tukeen tai ei koe tarvitsevansa sitä. Tuen saamiseksi yrityksen liiketoiminnan pitää olla koronan aikana vähentynyt 30 prosenttia.

Yksi kolmasosa taas on ajatellut joko, että hakeminen on liian hankalaa, rahaa ei ole enää jäljellä tai ettei ole oikeutettu siihen.

– Näitä yrittäjiä olemme ohjanneet ehdottomasti hakemaan tukea. Jos tämä trendi jatkuu, määrärahaa jää runsaasti käyttämättä, Haukka toteaa.

Arohonka oli koronakriisin takia kaksi ja puoli kuukautta käytännössä työtön. Kuva: Pekka Rautiainen

Hakuprosessi ei ollut erityisen hankala

Riihimäkeläinen fysioterapeuttiyrittäjä Tuomas Arohonka on yksi tukea hakeneista ja sen saaneista. Arohonka päätyi hakemaan avustusta, kun koronavirus käytännössä pysäytti hänen yrityksensä liiketoiminnan.

Korona-avustuksen mahdollisuudesta hän kuuli Suomen Yrittäjiltä ja uutisista. Hakuprosessi oli melko mutkaton. Fysioterapia on arvonlisäveroton ala, joten kirjanpito tehdään vain kerran vuodessa. Nyt se piti tehdä uudestaan, jotta hakemuksessa nähtiin, mikä on muuttunut.

– Muuten en kokenut hakemista mitenkään hirveän hankalaksi.

Yrittäjän talous hyvin tiukalla

Arohonka käytti 2000 euron tuen yrityksen laskuihin, kuten kahden toimipisteen vuokriin ja kirjanpitäjän maksuihin. Lisäksi hän sai yrittäjän työttömyysturvaa. Hän on tyytyväinen, että sai tukia, mutta olisi tarvinnut enemmänkin. Kuusihenkisen perheen elättäminen on vaatinut toimeentulotuenkin hakemista.

Yrityksen toiminta ei ole vielä palannut normaaliin. Kesäkuussa Kela palautti koronan takia tauolla olleen läsnäkuntoutuksen, ja hiljalleen muitakin asiakkaita palasi. Heinäkuu ja kesälomat kuitenkin hiljensivät toiminnan taas. Myös mahdollinen koronan toinen aalto mietityttää yrittäjää.

– Onhan tässä vähän tekemistä ollut, että on saanut laskut maksettua. HÄSA

Muokattu 12.8. klo.20.03: Korjattu nimivirhe otsikosta ja vaihdettu termi ”arvostelee” termiin ”kommentoi”.

Yksinyrittäjien korona-avustus

2000 euron korona-avustus on Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton ovat valmistelema rahoitusmalli yksinyrittäjille koronavirustilanteessa.

Yksinyrittäjä voi hakea tukea yrityksensä kotikunnasta.

Tuki on harkinnanvarainen. Kriteereinä on, että yrittäjä on päätoimisesti yksinyrittäjä, yrityksen toiminta on ollut kannattavaa ennen koronakriisiä, sen taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt koronaepidemian johdosta 16.3.2020 alkaen ja yrityksellä ei ole verovelkaa tai siihen on maksusuunnitelma.

Avustusta myönnetään 16.3.–31.8.2020 välillä aiheutuneisiin kustannuksiin. Sitä ei voida käyttää yrittäjän palkan maksuun.

Hakuaika on Janakkalassa, Hattulassa ja Riihimäellä elokuun loppuun. Hämeenlinnassa haku päättyy 30.9.

Lähde: Kuntien verkkosivut.

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic