Kanta-Häme

Kortiton mopopoika juoksukisan jälkeen käsirautoihin

Lauantaina iltapäivällä rekisteröimättömällä mopolla Hämeenlinnan Nummella liikkeellä ollut 15-vuotias poika sai lyhyessä ajassa hankittua itselleen pitkän listan rikosepäilyjä. Ilman kypärää pyörätieltä ja edelleen kauppaliikkeen pihan kautta kurvannut poika kiinnitti ajotapavalvontaa tekemässä olleen poliisipartion huomion.

Poliisin skootteri saavutti pojan lähistöllä olevan rivitalon pihalta, josta hän yritti vielä juosten karkuun. Juoksukilpailun voitti poliisi, ja poika laittoi kiinni otettaessa edelleen hanttiin. Käsiraudat ranteissa poika ei suostunut kertomaan nimeään, eikä hänellä ollut mitään henkilöpapereita mukana.

Poliisiasemalla poika kertoi kuka oli, ja äiti tuli noutamaan poikansa kotiin. Pojalla ei ollut mopon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.

Poliisi otti mopon haltuunsa ja se luovutetaan myöhemmin sen omistajalle. Sosiaaliviranomaisille ilmoitettiin tapahtumista.

Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, ajoneuvorikkomuksena, liikennerikkomuksena, haitantekona virkamiehelle ja niskoitteluna poliisia vastaan. HäSa