Kanta-Häme

Korttien kopiointi lisääntynyt Kanta-Hämeessä

Maksukorttien kopiointi eli skimmaus on yhä yleisempää Kanta-Hämeessä.

Hämeen poliisin mukaan maksuvälinepetosten määrä lisääntyi tammi-helmikuussa poliisilaitoksen alueella 250 prosenttia.

Kanta-Hämeessä poliisi on saanut alkuvuoden aikana tutkittavakseen 37 tapausta, joissa voidaan epäillä kortin skimmausta. Maksuvälinepetoksiin kuuluvat myös internetin huijaussivustojen kautta urkitut luottokorttitiedot, mutta poliisin mukaan suurin osa noususta johtuu maksuautomaatteihin asennetuista kopiointilaitteista.

Laitteita on tullut ilmi eri puolilla Kanta- ja Päijät-Hämettä. Hämeenlinnassa jälleen yksi korttikopiointi paljastui Hämeen Sanomien tietojen mukaan viime viikolla. Korttia käytettiin pian kopioinnin jälkeen Kanadassa.

Rikolliset asentavat laitteet maksuautomaatteihin yleensä vain muutamaksi tunniksi, ja kopioiduilla korteilla nostetaan rahaa muutaman päivän kuluttua tai vasta viikkoja myöhemmin.

– Sitten on ollut käytössä kylmäasemien sisään asennettuja laitteita, jotka lähettävät heti tietoja eteenpäin rosvoille, rikosylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisista kertoo.

Yleensä korteilla nostetaan tililtä rahaa kympeistä muutamiin satasiin.

– Joissakin tapauksissa on tyhjennetty koko tili.

Nostot tehdään usein Filippiineillä tai Indonesiassa, koska EU-maissa ei ole teknisistä ominaisuuksista johtuen mahdollista nostaa kopioiduilla korteilla rahaa.

Kaikki selvinneet tai tutkinnassa olevat skimmaustapaukset ovat ulkomaalaisen tekemiä.

– Suomalaisia tekijöitä ei ole tiedossa, vaan tämä on rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta, Hirvonen kertoo.

Päätekijät, jotka myös nostavat rahat ulkomailla, eivät yleensä jää kiinni.

– He ovat ulkomailla. Selvitysaste skimmaustapauksissa on alempi kuin muussa omaisuusrikollisuudessa, eli alle 30 prosenttia.

Viime vuonna ympäri Suomea kortteja skimmanneesta romanialaisjoukkiosta kaksi henkilöä sai tuomiot Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa viime viikolla.

Tekijät tuomittiin Hauholla tehdystä törkeästä tietomurrosta ja maksuvälinepetoksen valmistelusta. Toinen miehistä sai vuoden ehdollisen vankeustuomion ja toinen vuoden ja kaksi kuukautta ehdollista. Tuomiosta voi vielä valittaa. Poliisi uskoo miesten olevan ammattirikollisia.

Romanialaiset asensivat marraskuussa Hauholla ja usealla muulla paikkakunnalla bensa-asemien maksuautomaatiin uudenlaisen skimmauslaitteen, joka sijoitettiin poikkeuksellisesti automaatin sisälle.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan tapauksen tutkinnan myötä bensa-aseman maksuautomaatista löytyi tekninen puute, minkä vuoksi noin tuhat maksuautomaattia Suomessa joudutaan korjaamaan pikaisesti.

– Rikollisten suosikkeja ovat sellaiset paikat, johon on helppo asentaa laite kuten niin sanotut kylmäasemat, Martti Hirvonen sanoo.

Useimmiten skimmatun kortin omistajat saavat rahansa takaisin pankeilta, kun he tekevät asiasta rikosilmoituksen. HÄSA