Kanta-Häme

Kotia etsimässä

Meteli on korvia huumaava kun Viipurin Seleznevon kylässä sijaitsevan koiratarhan liki 250 asukasta tervehtii vierailijoita Suomesta. Tällä kertaa matkaan on lähdetty bussilla, johon mahtuu ison avustuskuorman lisäksi parikymmentä tutustumiskäynnille saapunutta ensikertalaista.

Normaalisti koira-aktiivit kulkevat Viipuriin henkilöautoilla ja reissuja tehdään vähintään kerran viikossa – joskus jopa useammin.

– Vapaaehtoistyöstä on tullut elämäntapa ja muista aktiiveista tärkeä sosiaalinen yhteisö. Viipuri ja koirat on mielessä ihan aina, toteaa Viipurin Koirat ry:n puheenjohtaja Aino Arjas.

Aktiivityö ei aina vaadi matkustamista Viipuriin. Hämeenkyröläinen Maija Sutela on toiminut muutaman vuoden yhdistyksen kotihoitajana ja koiravaraajana ja vierailee nyt tarhalla toista kertaa.

– Hieman sattuman kautta minulle tuli viipurilainen Rizik-koira hoitoon vuonna 2011. Koira oli hoidossa pitkään mutta siitä ei tullut yhtään kyselyä. En halunnut, että se joutuisi vielä kerran sopeutumaan uusiin olosuhteisiin joten adoptoin Rizikin omaksi. Se oli koiran hyvinvoinnin kannalta paras ratkaisu. Tuolloin ajattelin, että voisin jatkossa tehdä enemmänkin auttaakseni kodittomia koiria.

Tämän jälkeen Sutelalla on ollut kymmenkunta hoitokoiraa lopullista kotiaan odottamassa. Omia koiria hänellä on kolme: yksi Viipurista, yksi Espanjasta ja yksi kotimainen seropi eli sekarotuinen piski, kuten koirapiireissä veistellään.

Koiravaraajana Sutela vastaanottaa adoptiohakemuksia, haastattelee uusia kotiehdokkaita ja auttaa ihmisiä löytämään juuri heille sopivan koiran – ja ensisijaisesti tietenkin koirille parhaan mahdollisen kodin. Kaikki koirat kun eivät sovellu esimerkiksi kerrostaloon tai kokemattomiin käsiin.

– Kotiehdokkaat kartoitetaan hyvin tarkasti ja toisaalta kerromme heille koirasta mahdollisimman realistisesti, jotta erilaisiin tilanteisiin osataan varautua.

Kotihoitopaikkoihin pyritään sijoittamaan ensisijaisesti pentuja, vanhuskoiria, toipilaita ja niitä, jotka eivät syystä tai toisesta pärjää tarhalla. Kotihoidossa olevia koiria on helppo tulla katsomaan, mikä myös edesauttaa kodin saantia.

– Tarhakoiran sopeuttaminen kotioloihin vaatii kärsivällisyyttä ja ikäviltä yllätyksiltäkään ei aina voida välttyä. Toisaalta kun kodittomana ollut koira ymmärtää löytäneensä vihdoinkin oman ihmisen, on kiintymyksen määrä valtava.

Aktiivit toteavat vapaaehtoistyön suurimpien haasteiden liittyvän ajankäyttöön ja omaan jaksamiseen, kurjien koirakohtaloiden näkeminen jatkuvasti on raskasta. Haasteellista on toisinaan myös toimiminen eri kulttuuritaustan ja erilaisen arvomaailman omaavien ihmisten kanssa.

– Työtä riittää ja aikaa menee niin paljon kuin vain ehtii siihen laittamaan. Vapaaehtoistyötä tehdään kuitenkin oman vapaa-ajan ja jaksamisen puitteissa, Sutela muistuttaa.

Sutelan mukaan joskus ihmiset hermostuvat, jos koirakyselyyn ei ehditä vastata saman päivän aikana.

– Joudumme kohtaamaan kärsimystä ja kuolemaa, palelemista, kipua ja hylkäämisen aiheuttamaa hätää. Oma mieli täytyy jollain tapaa kovettaa, koska kaikkia ei voi mitenkään auttaa. Esimerkiksi osa hylätystä pennuista on tarhalle tullessaan joutunut aivan liian aikaisin emostaan eroon ja niin huonossa kunnossa, että niillä ei ole mahdollisuuksia selvitä, Arjas kertoo.

Molemmat toteavat kirkkaimpien hetkien liittyvän kodin löytymiseen, varsinkin jos kyseessä on tarhalla jo vuosia asunut koira, jota kukaan ei ole aikaisemmin halunnut.

– Olen silloin tällöin vastassa Suomeen saapuvia koiria ja luovuttamassa niitä uusiin koteihin. Usein niissä tilanteissa kostuu silmäkulma niin uudella perheellä kuin yhdistyksen edustajallakin, toteaa Arjas.

Arjaksen mukaan tähtihetkiä on myös katsoa koppeja ja katoksia, joita he ovat rakentaneet tai rakennuttaneet tarhalle.

– Ihan pienistäkin asioista saa iloa: kun auto on pakattu täyteen ruokalahjoituksia seuraavan päivän tarhamatkaa varten tai kun arka koira uskaltaa tulla hakemaan namin ja antaa sipaista poskesta. HÄSA