Kanta-Häme

Kotikäynneillä koppi syrjäytyneistä nuorista

Nuorisopsykiatrian koteihin vietävistä avopalveluista on saatu hyviä kokemuksia Kanta-Hämeen keskussairaalassa.

Työparien kotikäynneillä on onnistuttu tavoittamaan ja ohjaamaan tarvittaessa jatkohoitoon syrjäytyneitä ja psyykkisesti oireilevia 13–18-vuotiaita nuoria, jotka eivät esimerkiksi suostu käymään koulua ja jotka kieltäytyvät vastaanottamasta muuta hoitoa.

Taustalla on syyskuussa 2011 pilottina Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Forssassa alkanut Kotipoli-projekti, joka vakiintui nuorisospsykiatrian yksikön toiminnaksi elokuussa 2012.

– Osastopaikkoja on pystytty vähentämään 16:sta 12:een sekä irrottamaan toimintaan neljä työntekijää. Avohoito on nuorelle ehdottomasti paras vaihtoehto, sanoo nuorisopsykiatrian Hämeenlinnan yksikön vs. osastonhoitaja Minka Virta.

Lisäksi mahdollista osastohoitoa on pystytty lyhentämään kotiutumista ja koulunkäyntiin sitoutumista tukemalla.

JOPO kulkee keskustelemassa

Nyt toimintaa pyörittää Joustavien hoitomuotojen työryhmä eli JOPO, johon kuuluu neljä sairaanhoitajaa, apulaisosastonhoitaja ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri.

Tarvittaessa käytössä ovat myös psykologin ja sosiaalityöntekijän sekä toimintaterapeutin palvelut.

– Kotikäynneillä teemme ensin keskustelemalla kartoituksen tilanteesta ja annamme tarvittaessa hoitosuosituksen. Se voi sisältää erikoislääkärin ja sairaanhoitajien tapaamisia sekä tutkimuksia, kertoo sairaanhoitaja Kimmo Kokko.

Yleisimpiä ongelmia nuorilla ovat masennus ja ahdistuneisuus sekä sosiaaliset vaikeudet.

– Koulunkäynti on kaikilla hankalaa joko juuri oireiden vuoksi tai muusta syystä.

Psyykkisiä oireita on nuorelle voinut aiheutua perheiden kriiseistä ja traumoista – syynä toi olla vaikkapa vanhempien ero, onnettomuus tai läheisen kuolema. Avopalvelujen kohteena ovat myös syömishäiriöiset nuoret sekä muista psyykkisistä ongelmista kärsivät nuoret.

Apua jo neljässä päivässä

Projektin kokeiluvaiheessa autettavia nuoria perheineen oli 29, kun viime vuoden lopussa heitä oli jo lähes 80. Kieltäytyneitä perheitä on ollut vain pari.

Yleensä tapaamiskertoja on 3–6, mutta niitä jatketaan tarvittaessa tai nuori ohjataan tarkoituksenmukaisempaan hoitoon.

– Harvoin päästän mihinkään ihmeparantumisiin, mutta jo se saattaa rauhoittaa kodin ilmapiiriä, että kotiin tulee työpari, joka haluaa aidosti kuunnella. Tulee tunne, että joku ottaa asian tosissaan, sanoo nuorisopsykiatrian yksikön apulaisosastonhoitaja Tero Rajala.

Toiminta on saanut paljon kiitosta muulta avohoidolta, joka ei aina pysty akuutteihin nuorten kriiseihin nopeasti vastamaan. JOPO:n kautta työpari lähtee kiireellisiksi arvioiduissa tilanteissa kotikäynnille viimeistään neljän päivän päästä lähetteen saapumisesta.

Sitä, minkälaisia taloudellisia säästöjä sairaanhoitopiirille on tullut tai tulee osastohoitotarpeen vähennyttyä, ei ole laskettu.

Nuorisopsykiatrian Kotipoli-projekti palkittiin perjantaina parhaana kehittämisprojektina Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vuoden 2012 laatupalkintokilpailussa. (HäSa)

Päivän lehti

30.3.2020