Kanta-Häme

Kotirinteestä tuli yksi varaus

Hattula. Hattulan Kotirinteen kolmannen alueen tontit olivat varattavana kahden viikon ajan lokakuun alussa.

Tänä aikana tonteista tuli yksi varaus. Nyt kampanja-ajan jälkeen tontteja voi varata jatkuvasti.

Hattulan teknisen toimen toimistopäällikkö Arja Kauppi kertoo, että tonttivarauksia on tullut koko vuoden aikana vähän. Tonttien vuokraaminen kiinnostaa enemmän kuin niiden osto.

Parolassa sijaitsevan Kotirinteen ykkös- ja kakkosalueilla on vielä noin 20 vapaata tonttia omakotitonttia ja kolmosalueella yhteensä 30 omakotitonttia, joista yksi on nyt siis varattu.

Lisäksi rivitalotontteja Kotirinteessä on vapaana useita.

Myös Kanungin alueella ja Lepaalla on varattavana kunnan tontteja. HÄSA