Kanta-Häme

Kotiseututyö on kivaa!

Elisa Göös asuu kapeitten teitten takana metsän keskellä. Talon takana maa viettää jyrkästi alas kohti Haapajärveä.

Maisema on komea. Talon läheisissä puissa on uudennäköisiä pönttöjä – kyllä, kampanjaan on osallistuttu! – joten keväällä mäelle on odotettavissa kovasti linnunlaulua.

Ei ihme, että Elisa Göös viihtyy täällä paremmin kuin Helsingissä, missä hänellä edelleen on myös koti.

– Tunnen itseni janakkalalaiseksi, vaikka olen käynyt koulut ja tehnyt yli 35-vuotisen uran Helsingissä.

Janakkalalaiset ja monet muutkin tuntevat Elisa Göösin aktiivisena kotiseutuihmisenä. Silti aivan kaikki eivät ole häntä oikein hyväksyneet aidoksi janakkalalaiseksi.

– Jotkut ovat pitäneet ylpeänä helsinkiläisenä, hän sanoo.

Göös korostaa, että hän ei koskaan lähtenyt vapaaehtoisesti Janakkalasta, vaan hänet vietiin pois. Hän oli vain viisivuotias, kun perhe muutti toimentulon perässä Helsinkiin.

Vartuttuaan Elisa Göös opiskeli markkinointiviestintää ja teki uran muun muassa Postin palveluksessa Helsingissä. Vähän yli viisikymppisenä hän päätti rakentaa vanhalle kotitilalleen Klemolaan talon, ja sitten hän räväytti ja rakensi vielä majoitusrakennuksen, Willa Göösin, joka on toiminut leirikeskuksenakin.

Uuteen päärakennukseen otettiin mallia 1940-luvulla palaneesta Klemolan kartanosta. Göösin maalaiskodista tuli kaksikerroksinen 160-neliöinen talo.

Lisäksi Göös rakennutti tiluksilleen kappelin, joka tehtiin vanhasta vilja-aitasta. Hän vuokraa kappelia esimerkiksi häitä ja ristiäisiä varten.

– Viihdyn omassa pikku valtakunnassani, hän sanoo Klemolan tilasta. Paikasta on muodostunut rakas koti.

Alkuaikoina Göös tunnustaa pelänneensä yksin metsän keskellä, mutta enää hän ei pelkää luontoa, metsää eikä ihmisiä.

– Ainoa, mitä pelkään, ovat myrskyt ja ukonilmat. Ne voivat aiheuttaa tuhoa.

Vuoden 2001 myrsky kaatoikin monta puuta uuden päärakennuksen ympäriltä.

Göös sanoo ajatelleensa, että olisihan se kumma, jos hän ei pärjää maalaiskodissaan, kun kerran oli pärjännyt hyvin Helsingissäkin.

– Kyllä Helsinki tietenkin muokkaa ihmistä. Mutta silti maalaistyttö ei lähtenyt minusta.

Göös jättäytyi työelämästä noin 55-vuotiaana. Hän on viime vuodet keskittynyt kotiseututyöhön, jota hän on tehnyt monella tasolla. Esimerkiksi Janakkala-seuraa hän on johtanut jo kaksitoista vuotta.

– Liian kauan, hän sanoo nyt.

– Yhdistyksissä pitäisi olla vaihtuvuutta, ainakin, jos halutaan saada nuoria mukaan. Siksi jätän nyt puheenjohtajan paikan, ja jatkan vain rivijäsenenä.

Janakkala-seura on saamassa samalla kertaa useitakin uusia henkilöitä hallitukseensa, sillä myös pitkään seurassa vaikuttaneet varapuheenjohtaja Raakel Henttonen ja sihteeri Eija Paturi ovat jättämässä tehtävänsä.

Elisa Göösillä on muutama toive siitä, mihin suuntaan Janakkala-seuraa olisi hyvä kehittää.

– Kunnan nuorisovaltuusto pitäisi saada toimintaan jotenkin mukaan, sillä eiväthän nuoret tiedä seurastamme tuon taivaallista.

Göös myöntää kuitenkin, ettei nuorten houkuttelu ole välttämättä helppoa.

– Enhän itsekään ollut nuorena kiinnostunut. Kyyditsin äitini usein Janakkala-juhlaan, mutta itse menin juhlan ajaksi muualle.

Göös korostaa, että seuran pitäisi edelleen tehdä yhteistyötä muiden paikallisten yhdistysten kanssa. Näin toimintaan saadaan voimaa.

– Yhdessä olemme aina enemmän.

Miksi ihmisten sitten kannattaisi innostua kotiseututyöstä? Elisa Göösin mielestä työ on yksinkertaisesti kivaa ja palkitsevaa. Hän arvostaa myös sitä, että siinä saa olla ihmisten kanssa tekemisissä.

– Tätä työtä tehdään rakkaudesta kotiseutuun, hän korostaa. HäSa

Päivän lehti

27.5.2020