Kanta-Häme

Koulujen rappusissa putoamisvaara

Janakkalan kunnan teettämä esteettömyysselvitys paljastaa, että kunnan taajamissa on paljon kohteita, joissa esteettömyys ei toteudu.

Tärkeimpiä kunnostettavia kohteita Turengissa ovat terveysasema, sairaala, kunnantalo ja koulut. Tervakoskella esteitä pitäisi poistaa niin ikään terveysasemalta ja sen lisäksi kirjaston, postin sekä uimahallin tuntumasta.

Esteettömyysselvityksen teki opinnäytetyönään Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelija Olli Tamminen. Ohjausryhmässä oli mukana muun muassa kunnan kaavoitusarkkitehti Leena Turkka.

Puuteluettelo on pitkä

Turkka pitää valitettavana sitä, että korjausta kaipaavien kohteiden luettelo selvityksessä on pitkä.

– Asioita, jotka eivät ole kunnossa, on kauhean paljon, hän sanoo.

Turengissa puutteita on molempien koulujen pääsisäänkäyntien järjestelyissä. Sisäänkäyntien edustat ovat eri tasossa kulkuväylien kanssa ja niistä puuttuvat luiskat. Yhteiskoulun sisäänkäynnin rappusten viereltä puuttuu kaide, mikä aiheuttaa putoamisvaaran.

Turkka kertoo, että ensimmäisenä korjauslistalla onkin Turengin yhteiskoulun sisäänkäynti ja portaat. Ne aiotaan korjata esteettömiksi ja turvallisemmiksi jo tänä vuonna.

Korjauksia tehdään vähitellen

Kunnan tämän vuoden budjetissa on 12 000 euron määräraha esteettömyyskorjauksiin. Lisäksi liikenneturvallisuusrahaa on budjetissa 25 000 euroa.

– On tarkoitus valita sopivia korjauskohteita vuosittain, Leena Turkka sanoo. Esteettömyysasioita ei siis laiteta kuntoon kerralla.

Selvityksessä todetaan, että korjauksia tulisi suunnitella kokonaisuutena. Esimerkiksi Turengin koulukiinteistöt ovat monin tavoin esteellisiä. Tällöin ei riitä, että sisäänkäynti muutetaan esteettömäksi, jos matka kuitenkin pysähtyy tuulikaapin jälkeen.

Liikuntaesteisten pysäköintipaikoissa riittää myös korjattavaa. Esimerkiksi kunnantalolla ei ole sellaisia lainkaan. Sekä Turengin että Tervakosken terveyskeskuksen invapaikoissa on puutteita.

Vaikea päästä postiin

Esteettömyysselvityksessä on käsitelty myös ruokakauppojen, apteekin, postin ja pankkien palvelujen saavutettavuutta.

Vaikea paikka on esimerkiksi Tervakosken asiamiesposti, joka sijaitsee kiinteistössä, johon on hankalaa järjestää esteetöntä kulkua.

Myös taajamien katuverkon suojatiet käytiin selvityksessä läpi. Niitä voidaan kohentaa samassa yhteydessä, kun valtio (Uudenmaan ely) kohentaa omia suojateitään Turengin keskustassa. Viime viikollahan alkoi elyn suojateiden turvallisuusprojekti Turengissa. (HäSa)