Kanta-Häme

Koulumatka vaatii hyviä istumalihaksia

11-vuotiaan Tuuli Riihilahden syksy on mennyt kirjaimellisesti istuessa – joko koulussa oppitunneilla tai taksissa tai bussissa.

Porraskosken kylässä Lammilla asuvan Riihilahden perheen lasten koulumatka venähti tänä syksynä, sillä lakkautetun Lieson kyläkoulun oppilaat kuljetetaan nykyään Konnarin koululle. Kotoa uudelle koululle kertyy matkaa noin 32 kilometriä suuntaansa.

Kyyditykset eivät ole syksyllä sujuneet aivan kuten pitäisi, sillä esimerkiksi Tuulin maanantaipäivät ovat kuljetusten vuoksi venähtäneet useamman kerran. Perusopetuslain mukaan oppilaan päivittäin koulumatka odotuksineen saisi kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Pahimmillaan Tuulin koulumatkoihin on kulunut yhden päivän aikana 3 tuntia ja 15 minuuttia.

– Olin henkisesti valmistautunut siihen, että syksyllä saattaa tulla kuljetusten kanssa ongelmia. Mutta sitä en ymmärrä, että vaikeudet voivat jatkua näin pitkään, perheen äiti Terhi Riihilahti hämmästelee.

Riihilahti kertoo pitäneensä syksyn mittaan tarkkaa kirjaa lasten koulumatkoihin käytetystä ajasta. Hän on ollut tilanteen takia useampaan otteeseen yhteydessä kaupunkiin. Kirjanpidon mukaan 12:sta maanantaipäivästä 8:na koulumatkoihin käytetty aika on venynyt yli lain salliman rajan. Ylitykset ovat olleet luokkaa 20–45 minuuttia.

Yhdessä vaiheessa liikennöitsijä lisäsi koulukyyteihin yhden taksin, ja tuolloin matka-ajat pysyivät kuosissa. Riihilahden mukaan lisäautosta kuitenkin luovuttiin, kun kyytiläisiä oli liian vähän.

Aamulla aikainen lähtö

Tuulin maanantainen koulumatka alkaa kello 7, kun tyttö lähtee puolen kilometrin päässä sijaitsevalle bussipysäkille. Matka koululle kestää 1h 15min. Aamukulkemisten kanssa ei kuitenkaan ole ongelmia ollut, sillä linja-autot kulkevat säntillisesti aikataulujen mukaan.

Maanantai-iltapäivisin tytön koulu päättyy kello 13.30. Pisimpänä päivänä tyttö kotiutui vasta kello 15.30. Terhi Riihilahti kertoo laskeneensa, että pahimmillaan tyttö istui taksin kyydissä kotimatkaansa noin 60 kilometriä.

– Tyttö kärsii tilanteesta suunnattomasti. Monesti hän on tullut itkien kotiin ja sanonut, ettei jaksa. Taksissa istuessa tulee paha olo ja päivät venyvät niin, ettei illalla ehdi muuta tehdä kuin läksyt. Nukkumaan on mentävä aikaisin, äiti kuvaa.

Äiti on myös huolissaan kyydittävien turvallisuudesta. Talven liukkaus, huonokuntoiset tiet, pitkät välimatkat ja kireä aikataulu eivät kuulosta hänestä hyvältä yhdistelmältä.

Riihilahtien perhe asuu lenkin perimmäisimpänä, mutta ongelma koskettaa heidän lisäkseen muutamaa muutakin perhettä.

Ongelmia oli Kalvolassakin

Tilaajapäällikkö Antti Karrimaa ei tunne Lammin tapausta, mutta sanoo, ettei toistuva lakisääteisten rajojen ylittyminen ole missään nimessä hyväksyttävää. Viestejä vastaavista ongelmista on tänä syksynä kantautunut Karrimaan korviin vain Kalvolasta.

– Ilman muuta tällaiset asiat korjataan.

– Jos kyse on puhtaasti siitä, että reittiä ei pysty pääsääntöisesti lakisääteisessä ajassa ajamaan, muutetaan silloin joko reitistöä tai kalustoa.

Palvelusuunnittelija Kalle Lehtinen on ollut syksyn mittaan yhteyksissä sekä Riihilahtien että kuljetusyrittäjän kanssa. Hän vahvistaa Riihilahden kuvaamat ongelmat, mutta kertoo, että viime viikolla ajoon olisi lisätty jälleen yksi taksi.

– Yrittäjälle on sanottu, että tämä ei saa toistua, Lehtinen sanoo. (HäSa)

Päivän lehti

6.4.2020