Kanta-Häme Janakkala

"Kouluun tarvitaan mielenterveyden ensiapukoulutusta" - Janakkalan vihreät jättivät asiasta aloitteen

Janakkalassa jätettiin valtuustoaloite mielenterveyden ensiapukoulutuksesta joka kouluun.

Harva koululainen tietää, miten voi auttaa koulukaveria, jolla on paniikkikohtaus tai itsetuhoisia ajatuksia. Siksi vihreiden valtuutettu Eini Nurmi jätti maanantaina Janakkalassa valtuustoaloitteen mielenterveyden ensiapukoulutuksen järjestämisestä peruskoulujen oppilaille ja opettajille.

Nurmi viittasi äskettäin julkistettuun kouluterveyskyselyyn, jonka vastauksissa korostuu ahdistuneisuuden kasvu janakkalalaisten 8.- ja 9.-luokkalaisten keskuudessa.

– Erityisesti tyttöjen ahdistuneisuus on lisääntynyt, mutta myös masennusoireet, yksinäisyys ja huoli omasta mielialasta on kasvanut. Tilanne on huolestuttava, eivätkä nykyiset poikkeusajat tilannetta todennäköisesti helpota, Nurmi sanoi.

Vihreän valtuustoryhmän aloitteessa esitetään vähintään yhden koulupäivän mittaista mielenterveyden ensiavun koulutusta, joka voidaan toteuttaa mielenterveyden ammattilaisen tai mielenterveyden ensiapukouluttajaksi koulutetun opettajan avulla.

Päivän lehti

2.7.2020