Kanta-Häme

Kouluverkkoillassa ei säästelty tunteita - Vanhemmat kaipaavat perusteluja

Hämeenlinnan seudun vanhempainyhdistys ry teki peruskoululaisten vanhemmille kyselyn, jota käsiteltiin keskustelutilaisuudessa Raatihuoneella maanantaina. Kyselyyn tuli 228 vastausta.

Yhdistyksen varapuheenjohtajan Jenni Heleniuksen mukaan kyselyn perusteella vanhemmat toivovat, että päätöksiä perusteltaisiin paremmin, ja että lapsiystävällisyys ja lasten arki otettaisiin paremmin huomioon. Lapsetkin ovat huolestuneita siitä, jos eivät tiedä, missä koulussa oppiminen syksyllä jatkuu.

Kouluverkkouudistuksessa varmaa on se, että Kaurialan ja Lyseon yläkoulut siirtyvät lukioiden rakennuksiin lukiouudistuksen yhteydessä.

– Kyselyn perusteella tärkeimmät kriteerit ensisijaiselle koulutoiveelle ovat koulumatkan pituus, terveellinen sisäilma ja rauhallinen ilmapiiri, Helenius kertoo.

Vanhempia mietitytti paljon myös se, millä perusteella lapsia siirretään lakkautusten jälkeen uusiin kouluihin. Suuria ryhmäkokoja pidettiin huonona ideana.

Heleniuksen mukaan vanhemmat korostivat, että puhtaan sisäilman pitäisi olla itsestäänselvyys. Nykytilanteessa näin ei tosin ole.

Alakouluja koskevassa uudistuksessa yksi vaihtoehto on Myllymäen ja Miemalan koulujen lakkauttaminen ja Ortelan koulun yhdistäminen Hämeenlinnan yhteiskouluun. Lisäksi Visamäkeen tai sen lähialueelle rakennettaisiin uusi alakoulu.

Opetuspalveluiden tilaajajohtajan Antti Karrimaan mukaan on selvitettävä, olisiko uuden koulun rakentaminen mahdollista pienemmillä investoinneilla kuin Miemalan ja Myllymäen koulujen remontointi.

– Lautakunta tekee tästä esityksen ensi vuoden talousarvion yhteydessä syyskuussa. Kunnanvaltuusto päättää investoinneista marraskuussa, sanoo tilaajajohtaja Markku Rimpelä.

Rimpelän mukaan muita alakouluja ei ole suunniteltu lakkautettaviksi.

Sisäilmaongelmat puhuttivat vanhempia erityisen paljon. HSVY:n kyselyn perusteella perheet kokevat usein jäävänsä yksin huonon sisäilman aiheuttamien oireiden kanssa.

– Periaatteessa kaikkien lähiaikoina korjattujen koulujen pitäisi olla terveitä, mutta näin ei ole, Rimpelä toteaa.

Esimerkiksi Ahveniston koulu remontoitiin vuonna 2009, mutta remontti epäonnistui. Rimpelän mukaan rakentaminen täytyy tulevaisuudessa toteuttaa rauhassa, ettei virheitä satu. Karrimaa vakuutteli, ettei nopeus ole ollut kilpailutuksessa kriteerinä.

Keskustelutilaisuudessa moni vanhempi vakuutti ymmärtävänsä kaupungin näkökulman kouluverkon uudistuksiin, mutta ihmetteli lyhyen aikavälin poukkoilevaksikin kuvailtua suunnittelua.