Kanta-Häme Hämeenlinna

Hämeenlinna autoistui hitaasti, mutta varmasti - Kovaääniset autot saivat hevoset ja lehmät pötkimään pöpelikköön

Hämeenlinna autoistui hitaasti, mutta varmasti. Pikkuhiljaa auto alkoi muuttaa pikkukaupunkia, sillä se vaati leveitä katuja ja isoja, asvaltoituja tontteja.
Hämeenlinnan vossikat vaihtuivat 1920-luvulla pirssiautoihin, jotka odottivat kyytiläisiä Kauppatorin yläreunassa. Kuva: Aalto-yliopisto. Kuva: x
Hämeenlinnan vossikat vaihtuivat 1920-luvulla pirssiautoihin, jotka odottivat kyytiläisiä Kauppatorin yläreunassa. Kuva: Aalto-yliopisto.

Hämeenlinnan historiassa käännettiin uusi lehti toukokuussa vuonna 1909, kun kaupunkiin tuli ensimmäinen auto.

”Jotkut luulivat, että tuli oli päässyt irti, mutta tyyttäysten katkonaisuus selvitti pian, ettei ääni voinut olla kirkontornin palotarkkailuasemalta. Mistä se sitten mahtoi tulla? Arvoitus sai pian ratkaisunsa, kun Pitkänsillan tilalle parhaillaan rakennettavan rautasillan viereiseltä sillalta tulla porhalsi Raastuvankatua kaupunkiin jatkuvasti tööttäilevä menopeli, joka nähdyistä kuvista tunnettiin automobiiliksi.”

Internetistä löytyvä Aarne Korpimaan kirjoitus kaupungin hiljaiselon mullistaneen auton saapumisesta pieneen puutalokaupunkiin on samalla kertomus myös kaupungin vääjäämättömästä muutoksesta. Auto muutti kaupungin, mutta vasta parikymmentä vuotta sen jälkeen, kun se nähtiin – tai oikeastaan kuultiin – ensimmäisen kerran.

Autot eivät olleet halpa hankinta

Autot yleistyivät Hämeenlinnassa hitaasti.

Se ei ole oikeastaan mikään ihme, sillä Manasse Julin maksoi Fordistaan 9 000 markkaa. Summa oli valtava vuonna 1909, jolloin työmiehen tuntipalkka oli 0,38 markkaa. 9 000 markkaa tarkoittaisi Suomen pankin rahamuseon mukaan tänä päivänä yli 36 000 euroa.

”Auto tuotiin rautateitse Hämeenlinnaan, mutta ajoin sen sitten asemalta kaupunkiin. Kyllähän siitä ääntä lähti, kun kaupunkiin tullessa täräyttelin autotorvella ja äänen sanottiin muistuttavan silloisen palotorven ulvontaa. Ihmisiäkin kerääntyi katujen varsille ihmettelemään, sillä tietääkseni ei mikään vieraskaan auto ollut sitä ennen käynyt kaupungissa.”

Pirssikuskiksi alkanut Julin luopui bisneksestään parin vuoden kuluttua, mutta jo seuraavana vuonna hänen tilalleen tuli kaksi pirssiä.

Linja-autot tulivat 1920-luvulla

1920-luvulla linja-autot alkoivat liikennöidä myös Hämeenlinnassa.

Samalla vuosikymmenellä avattiin ensimmäinen huoltoasema, ja automonttööri Väinö G. Ollikainen avasi Palokunnankadulla autokorjaamon ja autokoulun. Päivän pikakurssilla auton rattiin päässeet hämeenlinnalaiset olivat käyneet autokoulua tosin jo vuodesta 1914 lähtien.

1920-luvun puolivälissä hämeenlinnalaisilla oli 41 vuokra-autoa, viisi kuorma-autoa, 14 yksityistä henkilöautoa sekä kolme linja-autoa. Muutamassa vuodessa henkilöautojen määrä moninkertaistui 54:ään. Koko Suomen huonokuntoisia teitä körötteli tuolloin tuhat autoa.

Automainos Hämeen Sanomissa vuonna 1929. Kuva: Muu
Automainos Hämeen Sanomissa vuonna 1929.

Vaarallisia risteyksiä

Automobiilien yleistyminen oli ohdakkeista, sillä keskustassa oli totuttu antamaan sikojen ja hanhien juoksennella kadulla ja kuulumisia vaihdettiin keskellä tietä.

Nyt rauhan rikkoivat kovaääniset automobiilit, joiden kuljettajia oli ohjeistettu näyttämään kääntyessä käsimerkkiä ikkunasta. Vauhdin hidastaminen ja pysäyttäminen ilmaistiin nostamalla käsi ylös.

Pahinta kaupunkilaisten mielestä oli kuitenkin ohje äänimerkin antamisesta aina, kun näkyvyys oli huono. Pahimmillaan tyyttäykset aiheuttivat jopa kolareita, kun risteykseen tuli vastakkaisista suunnista kaksi yhtä aikaa tyyttäävää autoa.

Jokainen ajettu kolari oli valtava uutinen. Eniten onnettomuuksia tapahtui Pikkutorilla aivan niin sanotun Ryssänkirkon edustalla sekä Hattelmalan harjulla ja Raatihuoneenkadun ja silloisen Rantakadun risteyksessä.

Rannan risteyksestä teki vaarallisen Vanajaveden aivan liian kapea silta. Oli aika temppu päästä Raatihuoneenkatua pitkin ylös – vauhtia piti ottaa jo sillan alkupäässä. Tuolloin Raatihuoneenkatu oli vielä kaksisuuntainen.

Kolareita jos jonkinmoisia

Kovin helposti eivät hämeenlinnalaiset sopeutuneet mullistavaan menopeliin.

Jo vuonna 1909 kolme paikallista herraa aiheutti kovaäänisellä riehunnallaan pahaa-aavistamattoman torpparin ja tämän hevosen suistumisen ojan pohjalle. Vielä pahemmin kävi jalankulkijalle, kun hevonen pillastui automobiilin torvesta ja syöksyi naisen yli.

Kolareiden syyksi selvitettiin autojen suuri nopeus. Korkein sallittu ajonopeus oli vain 15 kilometriä tunnissa päivänvalossa ja kahdeksan kilometriä tunnissa pimeässä tai sumussa. Voimansa tunnossa jotkut pirssikuskit posottivat linnan ohi Tampereentietä pitkin 80 kilometrin tuntivauhdilla.

Oman ongelmansa aiheuttivat eläimet, joiden piti sopeutua kiiltäviin menopeleihin. Auto lopetti ruutukaavalta ajan, jolloin siat ja hanhet tepastelivat kaduilla. Pahin tilanne oli kuitenkin maaseudulla, sillä lehmät taipuivat nykyajalle vielä hevosiakin hankalammin. Tyyttäilyn pelästyttämiä nautoja saatiin etsiä tämän tästä lähiseudun metsistä.

Pirsseillä ajettiin yleensä vain Kaupunginpuistoon näyttäytymään, sillä Turenkiin matkustamisesta sai pulittaa peräti kymmenen markkaa.

Autot kiinnostivat uteliaita

Auto ei ole koskaan ollut pelkkä kulkuväline. Katujen varret olivat täynnä uteliaita katselijoita. Töllistelevät päät täyttivät talojen ikkunat aina, kun nelipyöräinen huristeli ohi.

Kesti pitkään ennen kuin hämeenlinnalaiset rohkaisivat mielensä ja lähtivät autoajelulle. Pirsseillä ajettiin yleensä vain Kaupunginpuistoon näyttäytymään, sillä Turenkiin matkustamisesta sai pulittaa peräti kymmenen markkaa.

Pikkuhiljaa vossikkakuskien määrä alkoi vähetä. Vielä 1920-luvun alussa heitä oli ollut peräti 70, mutta kymmenessä vuodessa määrä oli pudonnut 18:aan.

Kaupunki kehittyi autojen myötä

Autojen määrä lisääntyi toden teolla vasta sotien jälkeen.

Hämeenlinnan ensimmäiset saatavissa olevat tiedot ovat vuodelta 1935, kun kaupungissa oli 312 moottoriajoneuvoa. Sotien alettua määrä romahti 183:aan, kun autoja tarvittiin sodassa.

Autot vaikuttivat koko kaupungin kehitykseen, mutta ennen kaikkea liikenteeseen. Ne toivat pikkuhiljaa teille talvikunnossapidon ja asvaltin. Keskustan kuraisia ja kuoppaisia katuja kunnostettiin, ja yhteydet lähikaupunkeihin paranivat. Lopulta autot oli pakko ottaa huomioon myös kaavoituksessa, sillä niille piti tehdä tilaa katujen varsilla ja talojen pihoilla.

Lähteet: Ilkka Teerijoki: Hämeenlinnan historia (2014), Yrjö S. Koskimies: Hämeenlinnan kaupungin historia 1875–1944 (1966), Aarne Korpimaa: Satulamaakarit (1947) sekä Yrjö Vihervuoren arkistot.

Hämeenlinnaan auto ensimmäisten joukossa

Aivan varmaa tietoa Suomen ensimmäisestä autosta ei ole.

Eri puolille Suomea hankittiin autoja 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Jyväskylään tuli auto vuonna 1902, Imatralle ja Viipuriin vuotta myöhemmin.

Tervakosken paperitehtaalle saatiin ilmeisesti kuorma-auto jo vuonna 1906.

Vuonna 1909 samaan aikaan Hämeenlinnan kanssa auton saivat Kajaani ja Varkaus.

Sotien jälkeen autokanta kasvoi nopeasti.

Vuoden 2018 lopussa ajoneuvorekisterissä oli Tilastokeskuksen mukaan lähes 3,5 miljoonaa henkilöautoa, joista liikennekäytössä oli reilut 2,7 miljoonaa.

Päivän lehti

29.1.2020