Kanta-Häme

Köyhyys näkyy Riihimäellä ruokajonossa

Keskuskadulla Riihimäellä jonottaa joka keskiviikko ja perjantai 30-80 ihmistä ruokaa. Elämän eväät -yhdistys jakaa ruoka-apua.

Juuri nyt toiminnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Riihimäen kaupunki on maksanut yhdistyksen toimintatilojen vuokran, mutta nyt jännitetään, jatkuuko tuki yhä ensi vuonna.

– Meidän työtämme tarvitaan. Ihmiset tulevat hakemaan ruokaa hätäänsä, kertoo toimintaa pyörittävä Kerttu Lahtinen.

Jonossa seisoo yhä useammin lapsiperheitä, yksinhuoltajia ja opiskelijoita. Kaikki eivät pääse edes jonottamaan, joten yhdistys vie muutamalle usean lapsen yksinhuoltajalle ruokapaketin kotiin.

Ruokapakettien kokoaminen on vaikeaa, sillä Elämän eväät saa viimeisen myyntipäivän ruokaa enää yhdestä kaupasta Lopelta ja yhdestä Riihimäeltä.

– Nyt, kun säännökset ovat joustavampia, toivoisi kauppojen lahjoittavan ruokaa. Sitä todella kuluu, toteaa Elämän eväiden keittiössä alusta asti työskennellyt Tarja.

Työpajatoimintaa halutaan laajentaa

Elämän eväät lähti 12 vuotta sitten liikkeelle torstairuokailuilla. Ruokailut muuttuivat ruoka- ja leipäkasseiksi. Vielä kesällä kasseja pystyttiin jakamaan kolme ja jopa neljä kertaa viikossa, mutta nyt jaettavan vähetessä jakopäiviä on enää kaksi.

– Kukaan ei jää ilman. Pakastamme osan lahjoituksista ja otamme käyttöön, kun jaettavaa uhkaa olla liian vähän, Kerttu Lahtinen kertoo.

Ruoka-avun rinnalla Elämän eväät on kehittynyt työpajatoiminnaksi, jossa työskentelee jatkuvasti 10 työvoimaviranomaisten kautta tullutta työharjoittelijaa ja toiset 10 kaupungin perusturvatoimen lähettämää kuntoutujaa.

– Vuosi sitten päättyi TE-keskuksen projekti, jonka kautta saimme palkan toiminnanjohtajalle ja kahdelle puolikkaalle ohjaajalle. Sen jälkeen olemme rahoittaneet toimintaa itse yksityisten lahjoitusten avulla, Kerttu Lahtinen kertoo.

Elämän eväät odottaa parhaillaan Raha-automaattiyhdistyksen avustuspäätöstä. Jos yhdistyksen 250 000 euron anomus hyväksytään, kuuden hengen palkkarahat on turvattu, mutta toimintaa voidaan myös laajentaa 10 hengen ryhmän verran. (HäSa)

 

 

 

 

Päivän lehti

2.4.2020