fbpx
Kanta-Häme

Kriisiin ei pidä jäädä käpristelemään

Euroopan talouskriisi on paras kriisi, jossa EU on koskaan ollut.

Näin todetaan kokoomuksen eduskuntaryhmän keskiviikkona julkistamassa pamfletissa, jonka tarkoituksena on herätellä keskustelua EU:n tulevaisuudesta

Toinen pamfletin laatijoista, forssalainen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.), kaipaa EU:lle yhteistä stooria. Hän muistuttaa, että jos Eurooppa jää käpristelemään kriiseihinsä, kasvavat taloudet kiitävät ohi.

– Kriisin myötä tullut kriittisyys on näkynyt sekä julkisuudessa että ihmisten asenteissa, mutta myös Euroopassa päämiesten kokouksissa, joissa EU:n pitkäjänteinen kehittäminen on jäänyt sivurooliin.

– Emme halua vähätellä kriisiä, vaan muistuttaa, että Eurooppa on olemassa sen jälkeenkin, Grahn-Laasonen toteaa.

Nettikaupan markkinat kuntoon

Yksi pamfletin kantava teema on kasvun esteiden poistaminen.

Grahn-Laasonen nostaa esille yhden konkreettisen esimerkin: toimivat digitaaliset sisämarkkinat. Käytännössä puhutaan siis nettikaupasta.

– Meillä Hämeessäkin on monia pieniä nettikauppoja, joiden pitäisi pystyä avaamaan markkinat myös kansainvälisesti. tällä hetkellä se on kuitenkin vaikeaa, sillä EU:ssa on 27 kansallista lainsäädäntöä nettikaupan pyörittämiseen liittyen, Grahn-Laasonen sanoo.

Hän arvioi, että digitaalisten markkinoiden harmonisointi on jäänyt tekemättä akuutin talouskriisin takia.

– Kaikki tietävät, että siinä pitäisi edetä, mutta asia ei ole ihan helppo. Pitäisi päästä sopuun kuluttajansuojasta, tietoturvasta, toimitusvarmuudesta ja verkkomaksamisestä.

Grahn-Laasonen lyö pöytään arvion, jonka mukaan toimivat digitaaliset sisämarkkinat kasvattaisivat EU:n bruttokansantuotetta noin neljällä prosentilla eli 500 miljardilla eurolla vuoteen 2020 mennessä.

– Se on aika hurja lukema vain sillä, että puretaan esteitä. Minun on hirveän vaikea nähdä, että kukaan olisi tätä vastaan. Se pitäisi vain saada aikaiseksi, Grahn-Laasonen sanoo.

EU:lle hallitus ja oppositio?

Grahn-Laasosen mukaan EU:n pitäisi myös puhua yhdellä äänellä, mikä vaatii nykyistä suurempaa yhteistä tahtoa niin EU-maiden kuin eri puolueidenkin välillä.

– Euroopan rooli maailmassa on pienemässä. Jotta me pysymme vahvoina osaajina, jotta meidän talous kehittyy hyvään suuntaan ja jotta Euroopalla on mahdollisuus vaikuttaa kansainvälisesti, se edellyttää toimimista yhdellä äänellä. Me olemme niin pieniä yksin, että vain yhdessä tekeminen ja puhuminen on keino saada äänemme kuuluviin, Grahn-Laasonen sanoo.

Pamfletissa pohditaan myös sitä, pitäisikö EU:lla olla tulevaisuudessa hallitus ja oppositio.

– Komissiossa valtaa käyttäisivät ne puolueet, jotka ovat saaneet europarlamenttivaaleissa Euroopan laajuisesti eniten kannatusta, pamfletissa visioidaan.

Kirjoittaja toivoo pamfletin herättävän ihmiset keskustelemaan.

– Moni on pitänyt tätä rohkeana keskustelunavauksena. Ei kaikkien tarvitse tästä tykätä, mutta ehkä tämä haastaa hyvää keskustelua puolesta ja vastaan, Grahn-Laasonen sanoo. (HäSa)

Menot