Kanta-Häme

Kriisinhallinnan työnjako on sujuvoitunut

Asenteet ja yhteistyö kriisinhallinnassa ovat kehittyneet roimasti sinä aikana, kun hämeenlinnalainen everstiluutnantti evp. Tapio Kotala on osallistunut ulkomaan-komennuksille ja toiminut kouluttajana kriisinhallinnan kansainvälisillä kursseilla.

– Nykyään käsitys kriisinhallinnasta on kokonaisvaltaisempi. Ymmärretään, että sotilaalliset ja siviilioperaatiot tukevat toisiaan. Aikaisemmin ne nähtiin kilpailevina, toisen reviirille tulemisena, Kotala analysoi.

Molemmilla on tehtävänsä. Karkeasti jako menee niin, että sotilaallinen kriisinhallinta on myrskyn silmässä olemista. Siviilikriisinhallinnan tehtävänä on yrittää ehkäistä leimahdukset ja jatkaa paikallaoloa tilanteen rauhoittumisen jälkeen.

Kotala on itse työskennellyt maailmalla useita vuosia. Viimeisimmältä reissulta, Georgiasta EU:n tarkkailutehtävästä, hän palasi tammikuussa. Vuosien mittaan hän on työskennellyt niin Sri Lankassa, Nepalissa kuin Libanonissakin.

– On ollut hämmästyttävää huomata, miten vähän Suomessa tiedetään kriisialueiden oloista, hän kertoo.

– Se koskee myös itseäni. Esimerkiksi Sri Lankasta en tiennyt etukäteen kovinkaan paljon. Perehdyttämiskoulutuksen aikana kuitenkin paneuduttiin kriisialueen historiaan, nykytilanteeseen, uskontoon, tapoihin ja perinteisiin.

Piti tulla metsänhoitaja

Alun perin sallalaispojasta piti tulla metsänhoitaja.

– Elämä on pienistä asioista kiinni. Kun lähetin hakupaperit metsätieteelliseen, lukion päästötodistus unohtui. Varusmiespalveluksen aikana huomasin, että sotilasura sopii minulle. Menin kesävänrikiksi Lapin rajavartiostoon ja hain kadettikouluun, Kotala hymyilee.

– Jälkeenpäin ajatellen se oli hyvä valinta.

Kotala hakeutui kriisinhallintaoperaatioihin huomattuaan tsunami-uutisoinnin yhteydessä entisen virkaveljensä kertovan kokemuksistaan.

Kotalan perheen on ollut mahdollista seurata mukana ulkomaille. Myös ajoittain Libanoniin, missä Kotalan työn jokapäiväistä antia oli jatkuva aseiden ääni. Lapset kuitenkin asuivat naapurimaassa Israelissa ja kävivät tavalliseen tapaan koulua.

– Pataljoona-alueella ammuttiin 500–1000 laukausta joka päivä. Perheitä ei tietenkään päästetty niille alueille.

Mahdollisimman usein pohjoiseen

Kotalan mukaan vaarallisin komennus oli Sri Lanka, mistä suomalaiset vedettiin lopulta pois. Väkivaltaisuudet jatkuivat tulitauon solmimisesta huolimatta. Maassa muun muassa siepattiin ihmisiä.

Onko ikinä pelottanut?

– Vain miinat ovat pelottaneet. Esimerkiksi viuhkamiina levittää sirpaleita yli sadan metrin säteelle. Sellaisen edessä ei ole hyvä olla, koska sellaiselta on vaikea suojautua, Kotala sanoo.

– Muuten ei tuntunut pelottavalta. On melkeinpä vaarallisempaa olla kotimaassa kuin maailmalla. Esimerkiksi Libanonissa laukausten äänet olivat normaalitila. Liikuimme panssariajoneuvoilla luotiliivit päällä.

Nyt Kotala aikoo pysyä Suomessa – ainakin toistaiseksi. Hän odottelee Vanajaveden sulamista, jotta kanootin voisi taas työntää vesille.

Vaikka Kotala on tottunut olemaan siellä, missä tapahtuu, Hämeenlinnassa ei ole hänen mielestään liian rauhallista. Ja aina voi lähteä Lappiin. Kotala käy pohjoisessa niin usein kuin mahdollista kalastamassa, hiihtämässä tai ruskaa ihailemassa.

– Heti kun tulin Suomeen, lähdin veljeni kanssa Lappiin pilkkimään.

Huvimatkailu maailmalla ei juuri kiinnosta häntä.

– Juuri palasimme vaimoni kanssa 60-vuotismatkalta Madeiralta. Siellä oli mukava ilmasto – aurinkolomille minulla ei ole hinkua lähteä. Kun Libanonissa elin 40 asteen lämmössä, se kyllä riitti. (HäSa)