Kanta-Häme

Kriisissä Suomi pääsisi Naton Itämeren operaatioihin

Naton yhdysvaltalainen varapääsihteeri Alexander Vershbow on maailman turvallisuuspolitiikan raskassarjalainen. Harvinaisessa haastattelussa hän kertoo Lännen Medialle, että kriisissä Suomi todennäköisesti otettaisiin Naton operaatioihin mukaan ja että Nato-maat voisivat auttaa Suomea.Nato on tehnyt Venäjälle selväksi, että venäläisten ei pidä ajatella ydinaseiden käyttöä Itämerellä realistisena keinona painostaa Natoa tai rajoittaa konfliktia mieleisekseen.

Naton yhdysvaltalainen varapääsihteeri Alexander Vershbow on ollut vuodesta 2012 lähtien läntisen sotilasliiton toiseksi korkea-arvoisin virkamies ja pääsihteerin sijainen.

Vershbow on maailman turvallisuuspolitiikan raskassarjalaisia: vaikuttanut Yhdysvaltain suurlähettiläänä Natossa, Moskovassa ja Soulissa – siellä missä jännitteet ovat suurimpia.

Kun Vershbow’n kaltainen henkilö vierailee Helsingissä, hän tapaa Suomen ulkopolitiikkaa johtavan tasavallan presidentin. Keskusteluiden sisällöstä hiiskutaan harvoin julkisuuteen.

Suomalaisella lehdistöllä ei ole juuri koskaan mahdollisuutta esittää suoria kysymyksiä Yhdysvaltain tai Naton turvallisuuspolitiikan ykkösnimille – ja Vershbow on molempia. Ei ainakaan siten, että meitä askarruttaviin kysymyksiin saisi perusteellisia vastauksia.

Vershbow on oikea mies kertomaan, mitä Nato tarkoittaa kriisiajan konsultaatioilla Suomen kanssa. Norjalainen Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg mainitsi konsultaatiot heinäkuussa STT:n ja muiden pohjoismaisten tietotoimistojen sähköpostihaastattelussa, mutta niiden sisältö jäi avoimeksi. Pelkkä konsultaatioiden mahdollisuus nousi isoksi uutiseksi.

Vershbow’n viesti on konkreettinen: Suomi voisi tulla mukaan Naton sotilaallisiin vastatoimiin, jos Itämerellä puhkeaisi kriisi. Ja mikä vielä painavampaa: saada liittokunnalta apua.

– Yksi periaatteistamme kumppaneidemme kanssa on ollut 1990-luvulta lähtien se, että jos kumppanimaa tuntee turvallisuutensa uhatuksi, se voi pyytää liittokunnalta konsultaatioita. Ne tapahtuvat normaalisti suurlähettilästasolla, jolla olisivat mukana 28 Nato-maiden lähettilästä ja kumppanimaan lähettiläs.

Suomi on Vershbow`n mukaan sidottu Naton rakenteisiin syvällisemmin kuin vain jalojen periaatteiden tasolla. Hän painottaa, että ero kumppanuuden alkuaikoihin on merkittävä.

– Konsultaatiot ovat tulleet jatkuvaksi toiminnaksi Suomen ja Naton välillä. Arvioimme yhdessä uhkia Itämeren alueella ja harjoittelemme kriisinhallintaa.

– Jos todellinen kriisi tulee, meillä on jo olemassa säännölliset kanavat. Se on meillä lähes verissä, että meillä voi olla konsultaatioita. Jos Suomelta tulisi muodollinen pyyntö, Pohjois-Atlantin neuvosto kokoontuisi muodossa 28+1. Menettely ei eroaisi siitä, mitä Naton jäsenmaa voi tehdä. 

– Meillä on sopimuksessamme 4. artikla, johon Turkki on vedonnut muutaman kerran ohjus- tai terrorihyökkäysten jälkeen. Kriisi Krimillä aiheutti konsultaatioita. Nostimme esille 4. artiklan sisällön Puolan pyynnöstä. Puolalaiset halusivat Naton neuvoston hätäkokoukseen, Vershbow havainnollistaa.

Virallisesti Suomi vetoaisi rauhankumppanuuden konsultaatiopykälään tai laajennetun kumppanuuden etuihin, jotka kirjattiin kesällä 2014 Partnership Interoperability Initiative -asiakirjaan.

– Suomella, Ruotsilla, Australialla, Georgialla ja Jordanialla on edistyneinä kumppanimaina erityisstatus kriisikonsultaatioihin osallistumisessa. Jos kriisi johtaa Naton vastatoimiin tai jos Nato harkitsee vastatoimia, Suomella, Ruotsilla ja muilla edistyneillä kumppanimailla olisi vaihtoehtona osallistua vastatoimien suunnitteluun, jos ne sitä toivoisivat, Vershbow sanoo.

Keväällä Suomi osallistui Naton päämajassa Brysselissä CMX-harjoitukseen, jossa Nato torjui eri sodankäynnin palasista muodostunutta hybridiuhkaa Itämerellä.

Naton sotilastermeillä ilmaistuna Vershbow kutsuu kriisin vastatoimissa Suomea ja Ruotsia ”mahdollisiksi operatiivisiksi kumppaneiksi” (engl. potential operational partners). Naton neuvosto päättäisi Suomen ottamisesta mukaan Naton vastatoimiin puolustusliiton sotilaskomitean suosituksesta.

– Kyse on vapaaehtoisesta valinnasta. Ketään, etenkään kumppaneita, ei vaadita osallistumaan, Vershbow sanoo.

Vershbow arvioi, että Nato auttaisi kriisissä Suomea.

– Se on todellakin mahdollista esimerkiksi silloin, jos Itämerellä on kriisi, joka hyvinkin saattaa vaikuttaa yhtä hyvin Nato-liittolaisiin kuin Suomeenkin. Nato saattaisi päättää vastata kriisiin sekä suojelemalla liittolaisia että auttamalla läheistä kumppania. Päätös perustuisi olosuhteisiin, ja kuten kaikkeen Natossa, siihen vaadittaisiin konsensusta. 

– Mutta olemme kehittäneet niin läheisen suhteen, että olen varma siitä, että liittolaiset olisivat halukkaita auttamaan Suomea jollain tavalla, hän toteaa.

Vershbow hakee Suomen auttamiseen vertauskohdan Balkanilta, missä Nato painosti ilmapommituksillaan serbejä sotatoimien lopettamiseen Bosnia ja Hertsegovinassa vuonna 1995 ja Kosovossa vuonna 1999.

– Kysymys olisi liittolaisten hyvästä tahdosta ja konsensuksesta, mutta olemme auttaneet ennenkin. Jos tarkastelemme kriisejä Balkanilla 1990-luvulla, niin meitä ei pyydetty puuttumaan niihin, mutta katsoimme, että turvallisuutemme oli kietoutunut alueen maiden turvallisuuteen.

Washingtonissa palvellessaan Vershbow on vaikuttanut presidentin erityisneuvonantajana ja apulaispuolustusministerinä. Ennen viimeisintä Nato-pestiään hän vastasi kolmen vuoden ajan

Yhdysvaltain turvallisuus- ja puolustuspolitiikan koordinoinnista suhteessa eurooppalaisiin valtioihin ja järjestöihin, mukaan lukien Nato.

Vershbow on henkilö, joka on perillä ydinaseiden merkityksestä Euroopassa ja Itämerellä. 

”Kuluneiden kolmen vuoden aikana Venäjä on pannut toimeen ainakin 18 laajaa pikaharjoitusta. Joihinkin on osallistunut yli 100 000 sotilasta. Harjoituksiin on sisältynyt simuloituja ydinasehyökkäyksiä Nato-maihin (esimerkiksi ZAPAD) ja kumppanimaihin (esimerkiksi simuloidut hyökkäykset Ruotsiin maaliskuussa 2013)”, Nato kirjoittaa vuosiraportissaan.

Painajaisskenaariona Natossa pidetään sitä, että Venäjä yrittää panssarijoukoilla vyöryä Baltian yli rannikolle asti muutamassa päivässä ja samalla uhkaa länsimaita ydinaseiden käytöllä, elleivät nämä taivu neuvottelupöytään. Asian kertoi keväällä Lännen Medialle korkea-arvoinen Nato-lähde.

– Valitettavasti Krimille hyökkäyksestä lähtien on näyttänyt siltä, että Venäjä panee lisääntyvässä määrin luottonsa ydinaseisiin. Venäjä on ottanut demonstratiivisia askeleita simuloimalla harjoituksissaan skenaarioita, joissa he käyttäisivät ydinaseita. He ovat tehneet tämän lähettääkseen poliittisen viestin ja pelotellakseen avoimesti naapureitaan, Vershbow arvioi.

Vershbow toteaa kokeneen diplomaatin rauhallisuudella olevansa erinomaisen tietoinen pahimmista skenaarioista – siitä, että venäläiset voisivat käyttää lyhyen kantaman ydinaseita taktisena painostusaseena Itämeren alueella.

– Teimme Varsovan huippukokouksessa hyvin selväksi, että mikä tahansa ydinaseiden käyttö Venäjän tai jonkun muun vastapuolen toimesta muuttaisi perustavanlaatuisesti konfliktin luonteen. Heillä ei pitäisi olla harhakuvitelmia, että he voisivat ryhtyä ydinaseita käyttämällä johonkin, jota he kutsuvat de-eskalaatioksi [konfliktin lieventämiseksi/rajoittamiseksi]. Se oli vahva julkilausuma, jonka toivomme Venäjän ymmärtävän ja saavan venäläiset luopumaan yrittämästä sen kaltaisia skenaarioita.

Kysymys vastaiskusta siirtyy alueelle, josta ei puhuta julkisesti. Vershbow`n äänensävy on kuitenkin huomattavan päättäväinen.

– En aio sanoa tarkasti, mitä tapahtuisi, mutta perusajatus on, että Venäjän ei pidä ajatella ydinaseiden käyttöä realistisena keinona de-eskaloida konfliktia.

Nato julkaisi Chicagon huippukokouksessaan vuonna 2012 asiakirjan puolustuspelotteensa olemuksesta.

– Ydinaseet pysyvät osana Naton kokonaispelotteen ja puolustuksen ryhtiä. Kylmän sodan päättymisestä lähtien Nato on tehnyt merkittäviä yrityksiä vähentää ydinaseiden painoa strategiassaan ja tehnyt selväksi, että olosuhteet, joissa harkitsisimme ydinaseiden käyttöä, ovat yhä kauempana. Samaan aikaan on sanottava, että niin kauan kuin ydinaseita on olemassa, Nato pysyy ydinaseliittona, Vershbow kiteyttää.

Suomen huhtikuussa julkaistussa Nato-raportissa väläytetään, että Suomi ja Ruotsi pääsisivät jäseniksi nopeutetussa menettelyssä (engl. fast-track).

– Meillä on jäseneksiotossa perusmalli, joka sisältää hakemuksen, voimistuvan vuoropuhelun ja jäsenehdokkaan toimintasuunnitelman. 

– Jos Suomi ja Ruotsi hakisivat jäsenyyttä erikseen tai samanaikaisesti, voitaisiin edetä nopeammin kuin joidenkin maiden kohdalla. Natolla ei ole epäilyksiä poliittisista kriteereistä, joita mittasimme uusien demokratioiden kohdalla keskisessä ja itäisessä Euroopassa. Suomi ja Ruotsi kuuluvat samaan arvoperheeseen ja täyttävät korkean tason yhteensopivuuden sekä sotilaallisesti että ihmisoikeuksien osalta.

– Mutta meillä ei ole erityistä fast-track-mekanismia. Sellainen pitäisi keksiä, jos se olisi tarpeellista, Vershbow pohtii.

Vershbow on perehtynyt raporttiin ja tuntee sen kuuluisan johtopäätöksen: ”Nato-jäsenyyden vaikutukset olisivat Suomen kannalta huomattavasti suotuisammat, jos Suomi ja Ruotsi tekisivät kyseisen päätöksen koordinoidusti yhdessä kuin jos Suomi liittyisi yksin. Vastaavasti Ruotsin päätös liittyä Natoon ja Suomen päätös olla liittymättä jättäisi Suomen eristyksiin ja suojattomaksi.”

Suomalaisesta Nato-keskustelusta välittyy toisinaan outo tunne, että suomalaiset luulevat Naton tarvitsevan Suomea enemmän kuin Suomen Natoa. Vershbow`n sanojen luulisi palauttavan maamme erityisyyttä korostavia realismin tielle.

Suomi ja Ruotsi – yhdessä vai erikseen?

– Tämä ja keskustelun jatkaminen aiheesta on pikemminkin tärkeä kysymys Suomelle ja Ruotsille. Naton näkökulmasta laajentuminen perustuu yksittäisten maiden hakemuksiin.

– Suomelle ja Ruotsille yhdessä etenemisessä saattaa olla runsaasti käytännöllisiä ja poliittisia etuja. Nato pystyy käsittelemään kumman tahansa vaihtoehdon: skenaarion, jossa molemmat maat liittyvät yhtäaikaa, tai sen, että ainakin aluksi vain yksi liittyy. Se, kumpi ei valitse liittymistä, pysyy kumppanina kumppanin eduilla ja nykyisellä vuorovaikutuksella. Yhä uudelleen, kysymys on enemmän teidän suhteestanne Ruotsiin ja Ruotsin suhteesta teihin kuin jostakin, joka syvästi vaikuttaa Natoon, Vershbow arvioi.

Ei ole olemassa yhteistä hakemuspohjaa.

Eikä ole olemassa huutavaa tarvetta, miksi Nato maanittelisi Suomea jäseneksi läntisten demokratioiden puolustusliittoon. Logiikasta seuraa sekin, minkä Vershbow vahvistaa, että Suomi on vapaa hakemaan jäsenyyttä ilman Ruotsia.

Viron Nato-jäsenyys sitoo Suomea aiempaa voimakkaammin Natoon, joka valmistelee pataljoonan, noin 1 000 sotilaan, sijoittamista jokaiseen Baltian maahan ja Puolaan.Kyynikot ovat arvelleet, ettei 1 000 Nato-sotilasta Virossa olisi ennaltaehkäisevä pelote.

– Pataljoonan vahvuiset taisteluyksiköt vahvistavat pelotetta. Pelote vaatii riittävää kykyä, joka saa potentiaalisen vastapuolen muuttamaan laskelmiaan ja tekemään johtopäätöksen, että hyökkäyksestä koituisi sille enemmän menetyksiä kuin hyötyjä. Hyvin varustetut pataljoonat toimivat isäntämaiden jatkuvasti kehittyvien joukkojen kanssa. Niillä on kyky aiheuttaa todellisia sotilaallisia tappioita hyökkääjälle, ja ne antavat vastarinnalle aikaa vahvistusten tuomiseen, Vershbow korostaa.

– Ei pidä unohtaa, että neljän pataljoonan lisäksi amerikkalaisten uuden raskaan prikaatin pääjoukot viettävät suurimman osan ajastaan Puolassa ja sen loput osat kiertävät itäisellä sivustalla.

Vahvistuksia on saatavissa yhtä hyvin läheltä kuin kauempaa lännestä, Vershbow painottaa Naton pystyvän puolustamaan Baltiaa.

Nato investoi Lännen Median tietojen mukaan satoja miljoonia euroja infrastruktuurin parantamiseen Baltiassa, jotta rautateiden, satamien ja lentokenttien kunto mahdollistaa apujoukkojen kuljettamisen perille.

– Tarvitsemme ilmasillan ja junanvaunuja, mutta myös lainsäädäntöä, joka sallii kaluston läpikulun ilman viivästyksiä. Joissakin jäsenmaissa vaaditaan parlamentin hyväksyntä. Naton päämajassa on kartta, joka näyttää vihreinä maat, jotka Nato-joukot voivat ylittää nopeasti. Ja sitten on keltaisia ja punaisia maita. Kahdessa vuodessa punainen väri on muuttunut enimmäkseen vihreäksi, kun maat ovat muuttaneet lakejaan, jotta joukot voivat virrata niiden läpi nopeasti.

– Kyllä. Meneillään on infrastruktuurin parantaminen tien avaamiseksi pataljoonille ja toisen aallon vahvistuksille. Jotkin investoinnit rahoitetaan kollektiivisesti, Vershbow vahvistaa.

Ehkä joukkojen koolla ei ole merkitystä, vaan ainoastaan sillä, että ne ovat Baltiassa. Uskaltaisivatko venäläiset ikinä ampua sotilasta, jonka olkavarressa on Naton merkki? Kysymys on kiinnostava, koska Vershbow`n vastaus auttaa suomalaisia pohtimaan, olisiko Nato-jäsenyys paras tae itsenäisyydellemme.

– En usko venäläisten hakevan suoraa yhteenottoa Naton kanssa edes tänä päivänä, mutta kun pataljoonat ovat paikalla, venäläiset tietävät, että jos he hyökkäävät, he eivät ammu vain latvialaisia, liettualaisia tai virolaisia vaan myös saksalaisia, brittejä, amerikkalaisia, kanadalaisia, hollantilaisia ja muita. He hyökkäisivät koko Natoa vastaan. Siksi sanon pelotetta riittäväksi. Jos venäläiset ovat rationaalisia, he eivät ensinnäkään hyökkää, Vershbow arvioi.

Vershbow kertoo Naton asettaneen Varsovassa kotiläksykseen kyvyn läpäistä Venäjän Kaliningradin ympärille rakentama A2/AD-taistelukyky (anti-access/area-denial). Venäjä pyrkii luomaan liikuteltaviin ohjusjärjestelmiin tukeutuen taskuja, joihin puolustajan joukoilla ei olisi pääsyä.

Onko mahdollista lisätä joukkojen määrää Baltiassa?

– Arvioimme joukkojen riittävyyttä jatkuvasti. Meidän pitää ottaa huomioon, että Venäjän A2/AD-aseistus voi vaikeuttaa vahvistusten tuomista. Vaikka pataljoonat pystyisivät pidättelemään hyökkääjää muutamien päivien ajan, pelote heikkenee, jos vahvistusten kanssa tulee ongelmia. Nähtävissä olevassa tulevaisuudessa pataljoonat ovat riittävästi. Hoidamme A2/AD-ongelmaa muilla tavoilla.

Suomalaiset ovat pohtineet kuumeisesti, auttaisimmeko veljesmaa Viroa tosipaikassa.

– EU-kumppaneilla on läheiset poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset yhteydet. Henkilökohtaisesti arvioin, että Suomi erittäin todennäköisesti auttaisi Viroa, Vershbow uskoo.

Pään marjapensaaseen laittaminen ei liene kriisissä Suomelle vaihtoehto. Siksi Itämeren tilannetta on tarkkailtava inhorealistisesti.

– Joukkojen kierrätettävyys antaa meille joustavuutta lisätä tai vähentää niiden määrää. En halua kuulostaa ylioptimistiselta positiivisen skenaarion suhteen, Vershbow sanoo 40 vuoden diplomaattikokemuksella.