Kanta-Häme

Kritiikki on kutsu keskusteluun

Kirjailija Juha Itkosen odotettu jatko-osa sortuu omaan taitavuuteensa.

Näin otsikoi Helsingin Sanomien kriitikko Arla Kanerva 14.4. julkaistun arvionsa Itkosen odotetusta uutuuskirjasta Palatkaa perhoset.

Samana päivänä Itkonen julkaisi arvion omilla, julkisilla Facebook-sivuillaan, ”koska se on olemassa”.

Kritiikki oli satuttanut, se oli saanut Itkosen epäilemään omaa mielenterveyttään.

”Voiko tämän kirjan kokea näin? Kyllä kai. Miksei. Mitäpä minulla siihen on sanomista. Yhden ihmisen mielipide. Kiitos siitä.”

Kirjailijan postaus sai aikaan vastausryöpyn. Itkonen sai lohtua ja kannustusta, kriitikko odotetusti huutia.

Jäin miettimään kritiikin merkitystä, mutta myös taitoamme ottaa sitä vastaan.

Vältän lukemasta kritiikkejä ennen kuin olen lukenut kirjan.

En mielelläni myöskään ota vastaan muiden suosituksia, sillä suurimpia pettymyksiä ovat olleet juuri ne teokset, joita muut ovat estoitta kehuneet. Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin olisi kaivannut reilua tiivistämistä, enkä mitenkään voi kuvitella lukevani Tikliä.

Vika ei välttämättä ole ollut kirjoissa, vaan omissa, ylisuurissa odotuksissa.

Parhaat lukuelämykset ovat olleet yllätyksiä. Ne on työnnetty käteen tai napattu hyllystä ilman sen kummallisempia saatesanoja. Ne ovat vieneet jalat alta. Viimeksi tämän teki Aki Ollikaisen Nälkävuosi.

Hyvä kirja puhuttelee. Kyse on tarinasta, kirjoitustyylistä ja teemoista.

Arvostelun kanssa joutuvat elämään kaikki julkista työtä tekevät. Se kuuluu työnkuvaan.

Julkista työtä tekevät työtä omalla persoonallaan, taiteilijat ammentavat itsestään. Arvostelua pitää kestää, mutta jokaisella on oikeus odottaa, että arvostelu kohdistuu työhön, ei epäolennaisuuksiin.

Myönteistä kritiikkiä on mukava ottaa vastaan ja jakaa eteenpäin. Sanat ovat silityksiä, ne ovat paitsi kiitos hyvin tehdystä työstä, myös salvaa itsetunnolle.

Kielteinen kritiikki voi satuttaa, etenkin, jos sen kokee täysin perusteettomaksi. Kielteinen kritiikki ei kuitenkaan välttämättä ole huonoa kritiikkiä.

Huonoksi arvion tekee perustelemattomuus, ilkeily tai asian vierestä kirjoittaminen. Ei se, että on asiasta eri mieltä.

Kukaan ei tietenkään ole teflonia, mutta jos ammatillinen itsetunto on kohdillaan, osaa ihminen itse erottaa mahalaskut ja onnistumiset.

Jos kirjoittaminen on ajattelua, on lukeminen tulkintaa. Kirjojen mukana ei julkaista lukuohjeita.

Hyvä teos herättää paitsi tunteita, myös keskustelua.

Kritiikki ei ole maksettu mainos, eikä sen perimmäinen tarkoitus ole edistää myyntiä.

Kritiikki ei myöskään ole totuus. Se on yhden ihmisen mielipide. Kritiikki on keskustelunavaus, sillä keskustelu on mielipiteidenvaihtoa. Keskustelua tarvitsevat sekä teos että kirjailija.