Kanta-Häme

Ksylitoli halutaan kuntien kontolle

Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen suosituksen mukaan kuntien tulisi maksaa alle kouluikäisten lasten päivittäinen ksylitoliannos.

Käypä hoito -suosituksen mukaan päivittäinen ksylitolipurukumin tai -pastillien käyttö ainakin kolme kertaa päivässä aterian jälkeen pienentää hampaiden reikiintymisen riskiä. Reikiintymistä ehkäisevä vaikutus on erityisen tehokas siinä vaiheessa, kun hampaat ovat puhkeamassa suuhun.

Janakkalassa ja Hattulassa maksavat vanhemmat

Janakkalan varhaiskasvatusjohtaja Liisa Tonteri ei ole kuullut ministeriön suosituksesta.

Hän kertoo, että esikoululaisten päivittäisen ksylitoliannoksen on kustantanut hammashuolto jo kahden vuoden ajan. Tämä johtuu Tonterin mukaan siitä, että esiopetuksen tulee olla asiakkaalle maksutonta.

Suosituksen mukaan totuttelu ksylitolin päivittäiseen käyttöön voidaan aloittaa heti lapsen opetellessa syömään kiinteitä ruokia.

– Eskareita pienempien ksylitolit maksetaan ainakin toistaiseksi vanhempien pussista, sillä pastillin hinta ei sisälly päivähoitomaksuun, Tonteri sanoo.

Tonteri kertoo vuodessa perittävän maksun olevan 6 euroa. Kymmenen päivää kuussa tai sitä harvemmin päivähoidossa käyvät maksavat 3 euroa.

– Ksylitoli koetaan niin vanhempien kuin henkilökunnankin keskuudessa tärkeäksi, eivätkä vanhemmat minun käsitykseni mukaan pidä kolehdin keräystä ongelmallisena.

Niin ikään Hattulassa vanhemmat ovat maksaneet pastillit omasta pussistaan.

– Vanhemmat ovat yhtä mieltä siitä, että pastilleja on jaettava lapsille. Se, kuka ksylitolin maksaa, ei ole noussut huolenaiheeksi, kertoo kunnan varhaiskasvatusjohtaja Sari Nikula-Heino.

Hämeenlinna maksaa, jos kustannukset ovat kohdallaan

Hämeenlinnan päiväkodeista noin puolet keräävät vanhemmilta kolehtia ksylitolipastillien kustannuksen kattamiseksi, arvioi varhaiskasvatuspalveluiden palvelujohtaja Marja-Liisa Akselin.

– Päätös keräyksestä on tehty vanhempainilloissa. Osassa päiväkodeista rahakolehti on koettu epätasa-arvoiseksi.

Kunnallisen päivähoidon piirissä on Hämeenlinnassa noin 2 500 lasta.

Akselin kertoo saaneensa tiedon ministeriön suosituksesta viime perjantaina. Hän suhtautuu kaupungin kustantamiin ksylitoleihin pääasiassa myönteisesti.

– Jos tästä on olemassa luotettavaa tutkimustietoa, kannatan ilman muuta. Tuskin kaupungin päivähoidon budjetti tällaiseen summaan kaatuisi. Myös rahan keräämiseen vanhemmilta menee oma aikansa ja vaivansa, Akselin pohtii.

Päätös odottaa Akselinin mukaan kustannusarviota.

– Käyttäisin tämän vielä lautakunnan arvioitavana. Uskon, että asiasta sovitaan tämän vuoden aikana.

Jos Hämeenlinna päätyy kustantamaan ksylitolipastillit, voitaisiin niiden tarjoaminen aloittaa jo ensi tammikuussa. (HäSa)