Kanta-Häme

Kuin karkkikauppaan astuisi

Miten noin 1 500 taideteosta saadaan aseteltua yhteen tilaan niin, ettei katsojalle iske taideähky?

Helposti, osoittaa Helsingin Kaapelitehtaalle ripustettu Taidemaalariliiton vuotuinen Teosvälitys-tapahtuma.

Tänä vuonna mukana on teoksia lähes 600 taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta, ja joukossa on myös kiitettävän monta hämäläistaiteilijaa.

– No siinähän on heti ensimmäinen, huomaa Ars-Häme ry:n toiminnanjohtaja Sirpa Taulu ja osoittaa sisäänkäynnin tuntumaan sijoitettua Ismo Hyvärisen teosta.

 

Maanantaina Merikaapelihalli on rauhallinen, sillä yhdeksänpäiväisen tapahtuman avajaisryntäys on juuri koettu. Lauantaina kävijöitä oli noin 6 000 ja sunnuntainakin reilu 4 000.

Taiteilijoiden näkökulmasta tapahtuma tarjoaa tilaisuuksia. Tärkeintä on tietenkin tehdä kauppaa, mutta mukaan lähteminen on myös oiva tapa tehdä töitään ja nimeään tunnetuksi.

Kävijöitä on runsaasti, eivätkä taiteilijat maksa töidensä esille pääsystä tilavuokraa. Provisio myydyistä töistä menee.

– Kuvataiteilijan myyntitulot ovat Suomen taiteilijaseuran tilaston mukaan tyypillisesti vain noin 5 000 euroa vuodessa. Jos katsoo täällä myytävien töiden hintoja, huomaa, ettei taitelija välttämättä saa myytyä kuin pari työtä vuodessa, Taulu laskeskelee.

 

Paljon enempään kuin pariin myytyyn työhön ei taiteilijoilla ole tapahtumassa varaakaan, sillä näytille voi tuoda enintään kolme työtä. Jos teokset menevät kaupaksi, voi tilalle tuoda uutta myytävää tapahtuman ajan.

 

Ars-Hämeen toiminnanjohtajalla ja taidelainaamotoimintaa pyörittävältä Sirpa Taululla on tarkka katse. Hän erottaa joukosta omat eli joko paikallisten tai yhdistykseensä kuuluvien taiteilijoiden työt jo kaukaa.

Nyt katse poimii kuitenkin jotain aivan muuta.

– Toi on hieno, Taulu henkäisee.

Pysäyttäjä on Vesa Hjortin teos Matalapaine III. Paksulle puuvillakankaalle eli niin sanotulle cotton duck -kankaalle maalattu työ erottuu joukosta paitsi rauhallisen värimaailmansa, myös helposti avautuvan ideansa ansiosta.

Taulun alareunaan maalattu talo on puristumassa valtavan matalapainemassan alle.

Muutaman metrin päässä Hjörtin teoksesta Taulu panee tyytyväisenä merkille, että Katri Stenbergin kahdesta mukana olleesta teoksesta toinen on ilmeisesti myyty. Ripustettuna on enää Venäläiset sipulit.

– Ja tässä on Anja Raholan töitä. Kiitos Anjan ja puolisonsa Erkki Raholan taidelainaamoita varten on kehitetty hyvä tietokonesovellus. Ilman sitä ei tulisi toimeen. Taidelainaamomarkkinat ovat niin pienet, etteivät ulkopuoliset firmat ole kiinnostuneita kehittämään meitä varten järjestelmiä. Onneksi taiteilijoilla on osaavia puolisoita, Taulu kiittelee.

Sitten hänen on pysähdyttävä jälleen kerran. Syynä on Kristiina Turtosen teos Niin luonnollista – mutta tylsää. Lyijykynällä ja akvarellilla toteutettu työ esittää kirjahyllyä, jonka opukset taiteilija on nimennyt.

– Täällä on esimerkiksi mappi Hellittelynimiä lakanoissa, Taulu huomaa.

– Kiva mennä kiertämisen jälkeen katsomaan, minkä ikäinen taiteilija on kyseessä. Taiteilijat eivät välttämättä ollenkaan tajuakaan, millä tavalla tämä avautuu meille katsojille, Taulu innostuu.

 

Merikaapelihallin toisessa kerroksessa Taulu ei juuri pääse liikkumaan, sillä vastaan tulee jatkuvasti tuttuja nimiä. Mukana on Tervakoskelle muuttaneen ja vuoden päästä Galleria Koneeseen näyttelynsä pystyttävän Elina Aution töitä, janakkalalaisen Johannes Kankaan ja puolisonsa Kirsi Jokelaisen teoksia ja…

– Täh! Ei tää voi olla meidän Ahti Isomäki, Sirpa Taulu kauhistuu.

– Ahdin työt ovat olleet aiemmin paljon abstraktimpia, tosi erilaisia kuin tämä, ihmettelee Taulu epäuskoisena ja Sepe Sutta kuvaavaa Homo homini lupus – työtä katsellessaan.

Päätetään, että ennen lähtöä asiasta on vielä otettava selko.

– Parasta tässä on se, kun omat nopeat johtopäätökset karisevat niin nopeasti, sanoo Taulu ja pysähtyy katsomaan Matti Karjulan töitä.

Taulu nimittäin tunnustaa luulleensa pitkään, että Karjulan työt ovat naisen tekemiä. Sitten osoittautui, että tekijä on mies – ja vieläpä Karjula nimeltään.

Yläkerrassa ovat edustettuina myös Samuli ja Salla Laurinolli sekä Heli Huotala. Taajaan tipahtelevat tutut nimet osoittavat Taulun mukaan ainoastaan se, miten pienet taiteilijapiirit Suomessa todellisuudessa ovat – siitäkin huolimatta, että alalle valmistuu jatkuvasti uusia tekijöitä.

 

Teosvälityksen kiertämiseen on kulunut tunti ja 40 minuuttia. Viimeiset ripustukset on kierretty vauhdilla, sillä pää ei enää tunnu ottavan vastaan yhtään uutta työtä.

– Kuin olisi valtavan ison näyttelyn nähnyt. Tätä vain ei ole kukaan kuratoinut eikä ajatellut meidän puolestamme – tällä näyttelyllä ei ole punaista lankaa. Ja samaan aikaan tapahtuma on kuin näyttely aikamme taiteesta ja siitä, mitä yhteiskunnassa nyt tapahtuu. Taidehan on aina yhteiskunnan peili, Taulu tiivistää.

Ennen lähtöä on kuitenkin vielä tarkistettava yksi asia.

– Ei perkale, on se sittenkin meidän Ahti Isomäki! Se on kyllä onnistunut yllättämään niin monta kertaa, ja nyt se teki sen taas, Taulu ihmettelee taiteilijoiden CV-kansiota selaillessaan. (HäSa)

Taidemaalariliiton teosvälitys Helsingin Kaapelitehtaalla 22.3. asti.

———————–

Juttua korjattu 18.3. 015:  Vesa Hjortin nimen kirjoitusasu korjattu. Lisäksi jutun sisältöä mukattu alla olevan oikaisun mukaisesti.

Oikaisu:
Teosvälitys-jutussa ollessa Sirpa Taulun sitaatissa oli virhe.
Sitaatissa viitattiin arvioon kuvataiteilijan 5 000 euron myyntituloista. Tieto perustuu Suomen taiteilijaseuran hallitusohjelmatavoitteet 2015–2019 -julkaisussa olleeseen kuvataiteilijan toimeentulorakennekaavioon. Sitaatista saa käsityksen, että Taulu pitää tilannetta hyvänä.
-Tämä tyypillinen myyntitulo ei todellakaan ole tavoite vaan edelleen tämän hetken valitettava tilanne, joka kuvastaa kuvataiteilijoiden toimeentulorakennetta, Taulu sanoo.
Matalapaine III -teoksen tekijä on Vesa Hjort. Sukunimi oli jutussa kirjoitettu väärin.

Päivän lehti

9.4.2020