Kanta-Häme

Kuin lehmät laitumella

Golfarit ovat kuin lehmiä. He odottavat kesälaitumia. Hyvä, että housuissaan pysyvät. Ja sitten, kun he pääsevät laitumelle, niin ah sitä autuutta.

Vielä on kuitenkin lumi maassa ja viheriöstä voi vain unelmoida. Silti innokkaat harrastajat ja alan ammattilaiset uskovat, että viimeistään vappuna pelataan, mutta hyvässä lykyssä jo huhtikuun viimeisellä viikolla.

– Kentästä riippuen pelaamaan pääsee yleensä lumien sulamisesta viikon tai kahden kuluttua, sanoo Hattula golfin toiminnanjohtaja Olli Tapola.

Tapola oli ideoimassa Sirkuksessa perjantai-iltana järjestettyä golf-tapahtumaa, jossa esiteltiin uutuustuotteita ja tuotiin golfia tutuksi myös sellaisille, jotka eivät pelaa. Itse golfin harrastajille ilta oli mahdollisuus tavata kesätuttuja. Vaikka tilaisuuteen oli kutsuttu tuhansia ihmisiä, paikalla ei alkuillasta ollut montaakaan kymmentä innokasta.

Lahjasta tuli harrastus

Erja ja Heikki Koskinen aloittivat golfin kolme kesää sitten, kun saivat golfkurssin lahjaksi. Molemmat innostuivat lajista.

– Termeistä en tiennyt mitään, kun aloitimme, mutta tässä ne on oppinut, sanoo Erja Koskinen.

Erityisesti heitä miellyttää lajin sosiaalisuus. Kentällä vietetään aikaa kuntoillen ystävien kanssa. Harrastus on imaissut mukanaan, joten myös talvella on käyty treenaamassa Pullerilla ja pari viikkoa sitten pariskunta kokeili järven jäällä talvigolfia. Muutama lomamatkakin on tehty golffaillen.

– Kovasti odotamme uutta kautta, Koskiset sanovat.

Hämeenlinnalaiselle Lauri Güntherille kävi samoin kuin Koskisille. Hän sai kahdeksan vuotta sitten ylioppilaslahjaksi green card -kurssin ja välineet, eikä sen jälkeen ole tarvinnut kesäisin miettiä, mitä tekisi. Golf-tapahtumassa hän testasi lyöntiään mailalla, jossa oli teknologiaa, joka mittaa muun muassa lyöntiä ja nopeutta. Lauri Günther sai myös vinkkejä lyöntiinsä.

– Mailan taakse vienti oli liian pitkä. Swing-ratani saisi olla myös pystympi.

Kokeilemaan pääsee

Olli Tapola ja Tavast golfin toimitusjohtaja Lauri Manninen kannustavat lajista kiinnostuneita lähtemään rohkeasti kokeilemaan golfia. Useat kentät järjestävät ilmaisia tutustumispäiviä.

– Monelle kentälle kyllä pääsee muutenkin kokeilemaan, kun tulee vain rohkeasti kysymään, kannustaa Manninen. Hän myös vinkkaa ilmaisesta juniorikurssista kesän alussa.

Nuoret miehet haluavatkin saada golfin entisen elitistisen maineen hiipumaan.

– Golf sopii kaikille. (HäSa)