Kanta-Häme

Hämeenlinnalainen Sanna ehti juuri maksaa matkan Kanarialle – Sitten tuli uutinen Thomas Cookin konkurssista

Thomas Cookin aamuöinen konkurssi pysäytti Tjäreborgin lomalennot Helsinki-Vantaalta. Lomalle lähtijät pääsivät portille saakka ennen kuin tieto lennon peruuntumisesta tuli.
Thomas Cookin rahoitusjärjestelyt epäonnistuivat, ja yhtiö meni maanantaina aamuyöllä Suomen aikaa konkurssiin. Yhtiön päätoiminta-alue on ollut Britanniassa. Kuva: WILL OLIVER
Thomas Cookin rahoitusjärjestelyt epäonnistuivat, ja yhtiö meni maanantaina aamuyöllä Suomen aikaa konkurssiin. Yhtiön päätoiminta-alue on ollut Britanniassa. Kuva: WILL OLIVER

– Kyllä kismittää. Oulusta lähdettiin ensin lennolle Helsinkiin viiden maissa ja Helsinki-Vantaalla päästiin lähtöportille saakka. Kahden viikon Madeiran matka Tjäreborgilla olisi ollut edessä, harmittelee Kari Martikainen.

Lentokoneen sijaan Martikainen istuu maanantaina aamupäivällä Helsinki-Vantaan kentällä, kun emoyhtiö Thomas Cookin aamuöisen konkurssin vuoksi Tjäreborgin lomalennot eivät enää nousseet ilmaan.

Hän ihmettelee, miten nykyaikana voidaan toimia sillä tavoin, että matkustajalle ei kerrota lennon perumisesta kuin vasta viittä vaille koneessa.

Raija Alakangas ja Kari Martikainen olivat lähteneet jo aamuviideltä Oulusta Helsinki-Vantaalle. Madeiran lennot sijaan he päätyivät lentokentän kahvioon, kun Thomas Cookin konkurssi pysäytti Tjäreborgin matkojen lennot. Kuva: Mauri Ratilainen
Raija Alakangas ja Kari Martikainen olivat lähteneet jo aamuviideltä Oulusta Helsinki-Vantaalle. Madeiran lennot sijaan he päätyivät lentokentän kahvioon, kun Thomas Cookin konkurssi pysäytti Tjäreborgin matkojen lennot. Kuva: Mauri Ratilainen

– Lähtöselvitykset ja muut menivät niin kuin aina. Siinä portillakin asiasta tuli vain yksi kuulutus niin hiljaisella äänellä, etten edes kuullut sitä. Tjäreborgin edustajaa ei ollut portilla, eikä ole täällä koko kentällä. Mitään viestiä ei ole tullut sähköpostiin, eikä kännykkään, hän sanoo.

Martikainen ja Raija Alakangas olivat varanneet kahden viikon matkan Madeiralle.

– Vielä viime viikolla varasin Tjäreborgin kautta auton, ja hyvää matkaa toivottivat. Yli kahden tonnin paukku tämä oli kokonaisuudessaan.

Nyt Martikainen ja Alakangas odottavat muiden matkansa varanneiden kanssa luottokortilla maksettuja rahoja mahdollisimman pian takaisin.

Matkusteluinto ei kuitenkaan tähän loppunut, vaan pariskunta aikoo odottaa Helsingissä keskiviikkoon saakka, jos toisella matkanjärjestäjällä pääsee reissuun.

Tjäreborgin lomalennoille lähtijöille jaettiin lähtöportilla lappu, jossa oli tiedot matkatoimistosta. Matkatavarat jo menossa koneeseen ja sitten lähtö tyssäsi lähtöportilla. Kuva: Mauri Ratilainen
Tjäreborgin lomalennoille lähtijöille jaettiin lähtöportilla lappu, jossa oli tiedot matkatoimistosta. Matkatavarat jo menossa koneeseen ja sitten lähtö tyssäsi lähtöportilla. Kuva: Mauri Ratilainen

”Tiedottamista, jota ei ollut”

Myös Markku Inkiläinen Vantaalta oli lähdössä Tjäreborgin Madeiran aamulennolle.

Hän kutsuu yhtiön tiedotusta tilanteessa ala-arvoiseksi.

– Lähtöportille asti päästiin niin kuin normaalisti, mitään tietoa ei tullut viestillä, sähköpostilla tai millään. Aamulla Tjäreborgin nettisivuilla oli vielä samat tiedot kuin sunnuntaina, vaikka lennot pysäyttänyt konkurssi oli tiedossa jo aamuyöllä, hän toteaa.

– Vaikka edes sen asian päivittäminen, että tilanne on nyt epäselvä, on parempi kuin täysi hiljaisuus, hän jatkaa.

Inkiläinen kertoo, että matkat on maksettu luottokortilla ja että he ovat jo tekemässä reklamaatiota.

Ylimääräiseen vaivaan kuluu ensimmäinen lomaviikon päivä, mutta jos illalla tai viimeistään tiistaina löytyy korvaava vaihtoehto, niin reissuun lähdetään.

– Muuten siirretään sitten lomaa.

”Juuri eilen maksoin Kanarian reissun”

Hämeenlinnalainen Sanna Rantanen maksoi Tjäreborgin Kanarian matkat Puerto Ricoon eilen sunnuntaina. Lähtö olisi marraskuussa.

– Summa erääntyi, niin olihan se maksettava. Onneksi luottokortilla, niin eiköhän sieltä saa omansa takaisin. Tjäreborgille laitoin viestiä heti aamulla, hän kertoo.

Rantasen mukaan tapaus Tjäreborg on ensimmäinen kerta, jolloin hänelle käy näin huonosti tilaaman tavaran tai reissun kanssa.

– Nyt sitten kolahti. Kyllä aamulla uutisia lukiessa kirosanakin pääsi.

Myös hän aikoo kaikesta lisävaivasta huolimatta yhä loppuvuodesta matkaan.

– Eiköhän tämä tilanne tästä parin päivän sisällä selkeä.