Kanta-Häme

Kuiva nurmi linnakruisailijoiden mieleen – kuvagalleria lauantailta

Ensimmäistä kertaa Kantolan tapahtumapuistoon parkkeerannut Linnacruising asettuu hyvin uuteen tapahtumapaikkaansa.

Tapahtuman tiedottaja Johanna Yli-Riskun mukaan sekä Linnacruisingin järjestäjät että kävijät ovat pitäneet tämänvuotisesta miljööstä.

– Olemme saavuttaneet Kantolassa sen, mitä halusimmekin, eli saaneet Linnacruisingista yhtenäisen tapahtuman kolmeksi päiväksi. Linnacruising on mielletty kautta historiansa hyväntuuliseksi tapahtumaksi, ja tapahtumapuiston puistomaisuus on tukenut sitä tunnelmaa entisestään, Yli-Risku kehuu.

Uuden sijainnin ansiosta Linnacruisingin ohjelmaa saatiin täydennettyä ensimmäisen kerran myös F2- ja F4-veneiden ajonäytöksellä.

Linnacruisingin aiempia järjestyspaikkoja ovat olleet Ahveniston moottorirata, viihdekeskus Satulinnan alue ja Verkatehtaan parkkipaikka.

Salolaiset Alina Lehti ja Jenna Koivisto ovat kokeneet tapahtuman myös Ahvenistolla, mutta Kantola on enemmän heidän mieleensä.

– Tämä on tuntunut hyvältä paikalta, johon mahtuu kaikenlaista lähekkäin. Moottoriradalla oli se huono puoli, että jos sinne tuli myöhässä kesken burniskisojen, joutui jäämään radan toiseen päähän, Koivisto kertoo.

– Nurmipohja on myös paljon miellyttävämpi kuin mikään pölisevä alusta. Hiekkakentän vieressä pölyefekti on heti ihan erilainen, Lehti jatkaa.

Ystävysten mielestä Kantolan etuna on myös se, että alue on lähellä Hämeenlinnan muita palveluita. Esimerkiksi tapahtuman non-stop-bussikuljetuksella pääsee ihan heidän hotellinsa viereen, ja kaksikon suunnitelmissa olikin hyödyntää kuljetusta lauantain iltaohjelmaan lähtiessään. HäSa

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930