Kanta-Häme

Kuka korvaa nuoren Sibeliuksen?

Remontti sulkee Sibeliuksenpuiston tällä viikolla. Hämeenlinnan ammattikorkeakouluopiskelijat ovat reilun kymmenen vuoden ajan lakittaneet puistossa seisovaa nuorta Jean Sibeliusta esittävän patsaan, mutta tänä vuonna pitää keksiä jotain muuta.

Hako ry:n toiminnanjohtaja Henrik Pohjavirta kuka korvaa Jean Sibeliuksen?

– Valitettavasti emme vielä tiedä. Saimme kaupungilta tiedon puiston sulkemisesta viime viikon lopulla, ja sijainen on vasta haussa. Todennäköisesti lakitamme Paavo Cajanderin Kirkkopuistossa tai naispatsaan Laivarannassa.

Sibeliuksen patsas on yli kolme metriä korkea ja keskeisellä paikalla. Millaisia vaatimuksia sijaiselle on?

– Patsaan pitää olla keskeisellä paikalla ja meidän pitää saada kaupungilta lupa lakittamiseen.

Mikäli sijainen osoittautuu oivaksi lakitettavaksi, jääkö Sibelius ilman hattua myös tulevina vuosina?

– Siitä ei ole vaaraa. Sibeliusta kunnioitetaan lakituksella taas tauon jälkeen, mutta mikään ei estäisi lakittamasta muitakin patsaita. (HäSa)