Kanta-Häme

Kullervon kehto

Tuulee niin, että tukka meinaa irrota päästä.

– Tämä on merenrantakaupunki, nauraa Loviisan kaupungin kulttuuriohjaaja ja opas Agneta Longhurst.

Loviisan kesä on kääntymässä syksyyn. Aurinko paistaa yhä, mutta kesäkaupunki on hiljenemässä. Kirkko kohoaa nyppylällään suoraan taivaaseen, ja puutalojen ympärillä on vihreää, vihreää.

Tämän saman maiseman tuleva säveltäjä Janne Sibelius näki lapsuuskesinään 1800-luvun loppupuolella.

– Hän vietti täällä aikaa myös nuorena miehenä, yli kaksikymppisenä. Lapsuudessa Loviisa merkitsi hänelle vapautta, myöhemminkin Loviisa oli hänelle rakas, Longhurst sanoo.

Näin Janne itse raportoi 20-vuotiaana sedälleen:

Kun tulin Loviisaan tarkastin ensin rakkaan vanhan kodin. Tunnistin kaikki vanhat leikkipaikat ja kivet. Oli niin hauskaa nähdä lapsuuden onnellisimmat ajat muistoina mielessä.

Jokainen kaupunki, johon Sibelius jalallaan astui, tahtoo säveltäjästä palasen. Mieluiten koko miehen.

Juuri tämä maisema, nämä seinät, meidän tunnelma. Tämän Sibelius näki, tästä hän ammensi, juuri tästä.

Hämeenlinna on ”maailman Sibelius-pääkaupunki”, mutta jos Loviisa sijaitsisi lähempänä Helsinkiä, se voisi olla omistuspelissä vahvoilla. Tämä pikkuinen tuulinen merenrantakaupunki on nimittäin todistetusti kaupunki, jota Sibelius rakasti.

Toivon, että Isoäiti ja Täti sanovat terveisiä Skogin Jannelle ja Alfredille sekä kaikille leikkitovereilleni Loviisassa, Kristianilta ja minulta – sitä toivoo Isoäidin ja Tädin oma Janne.

Loviisalla on lyödä pöytään muun muassa seuraavat valtit: ihannoidut lapsuuskesät, Loviisalle omistettuja sävellyksiä, viftausriemuja ja esiintymisiä kylpylässä ja ravintoloissa.

Loviisa saa kunnian jopa sormuksesta, jolla Sibelius kihlasi Ainonsa. Se tilattiin ja valmistettiin Loviisassa.

Eikä vähimpänä: Loviisalla on Kullervo-sinfonia. Jos Hämeenlinna röyhistelee Aulangon Finlandia-maisemalla, Loviisan ylpeys on se, että Sibelius viimeisteli Kullervon Loviisan-sukutalossa.

Sen kunniaksi Sibeliustalon seinään on kiinnitetty muistolaatta.

– Täällä hän sai säveltää rauhassa. Loviisa oli ja on edelleen kesäkaupunki. Muina vuodenaikoina täällä on hyvin hiljaista, ja Jannella taisi olla liiankin rauhallista, Longhurst hymyilee.

Kyllä tämä Loviisa kumminkin on melkein liiankin rauhallinen. Syön omenoita, poltan, kaipaan Eurooppaa ja komponeeraan.

Kirjeet kertovat, että vähissä rahoissa ollut nuori säveltäjä kuitenkin suunnitteli muuttamista Loviisaan, Ainon kanssa. Sukutalo oli luvattu hänelle – vaikkei se hänelle lopulta päätynytkään.

Sibeliuksesta on yritetty ja yritetään edelleen Loviisankin matkailuvalttia. Kaupungissa on tarpeen mukaan järjestetty Sibelius-kävelykierroksia, museossa on säveltäjälle omistettu huone, ja vanhan sukutalon vieressä seisoo näköispatsas – joka tosin esittää Jannea kaljuna ikämiehenä.

Loviisa voi ylpeillä sillä, että kaupunki näyttää monin tavoin samalta kuin Sibeliuksen aikoina.

Loviisan keskustassa on säilynyt paljon vanhoja taloja. Sibeliuksen-aikainen Seurahuone toimii nyt kirjastona, ja Kappelinpuiston Kappeli-ravintola on entisöity. Puistossa sijainnut kylpylä sen sijaan on tuhoutunut.

– Ensi vuonna on kulunut 150 vuotta kylpylän perustamisesta, joten juhlavuodet kietoutuvat yhteen.

Sibelius-juhlavuosi ei näy Loviisassa yhtä hurjalla paukkeella kuin syntymäkaupungissa Hämeenlinnassa.

Sibeliuksen kesäkaupunki on mukana juhlivien kaupunkien ringissä ja harkitsee parhaillaan, millä tavoin säveltäjä voisi näkyä. Perinteiset Loviisan Sibeliuspäivät tietysti järjestetään.

– Ensi vuonna on tarkoitus järjestää erityisohjelmaa myös koululaisille. Oppia olisi hyvä jakaa juuri lapsille vaikkapa kulttuuripolun avulla. Moni asia riippuu taloudellisesta tilanteesta.

Loviisan sijainti on Hämeenlinnaa hankalampi. Longhurst huomauttaa, että Loviisa on ”vähän liian kaukana Helsingistä”.

– Turistit jaksavat Porvooseen asti. Satunnaisia matkailijoita tänne eksyy melko vähän.

Yöpyminenkin on kysymysmerkki. Loviisassa on vain muutama majoituslaitos – kylpylän kukoistuksen aikaan vieraat asuivat kaupunkilaisten kodeissa ja kaupunkilaiset itse ulkorakennuksissa.

Loviisa oli 1800-luvun lopulla kylpylä- ja musiikkikaupunki. Janne soitti yksin ja sisaruksineen kylpylävieraille, ja vanhempana viftasi itsekin.

– Kylpylän aikana puistossa leijui utua. Moni ravintola-asiakas päätyi puiston lampeen. Tytöt rakastuivat parikymppiseen Janneen. Hän oli vanhempi, kypsempi, maailmaa nähneempi kuin paikalliset pojat, Longhurst kuvailee.

Vapauden ja koulukurin vastakkainasettelusta huolimatta Hämeenlinna ja Loviisa eivät olleet toistensa vastakohdat.

Kun Sibelius sai viulun, hän kulki improvisoimassa molempien kaupunkien metsissä. Kumpikin oli varuskuntakaupunki – ja musiikkikaupunki.

– Loviisa on edelleen musiikkikaupunki. Osittain se varmaan johtuu Sibeliuksen vaikutuksesta, Longhurst arvelee.

Mitä nuori ja vielä nuorempi Janne teki Loviisassa? Oleellista on, ettei hänen ollut pakko tehdä mitään.

– Hämeenlinna oli koulukaupunki. Täällä hänen annettiin mennä vapaasti, Agneta Longhurst kertoo.

– Hän rakasti merta. Hän souteli rantaviivaa pitkin, käveli bastionin silloin jo raunioituneilla valleilla ja juoksi satamaan katsomaan aina, kun purjelaiva oli tulossa. Koko kaupunki kokoontui harjulle vastaan. Siihen aikaan kaikki laivat eivät palanneet.

Janne oli merisukua. Isän veli Johan – kaima – kipparoi parkkilaiva Ukkoa Loviisasta jopa Kuubaan asti. Sedän kuoleman jälkeen perheen osaomistus Ukosta toi taloudellista turvaa.

Johan-setä oli mies, joka teki Jannesta Jeanin. Nuori säveltäjä löysi Loviisan-talosta silloin jo edesmenneen setänsä käyntikortit, joissa tämän nimi komeili ranskalaisittain.

Jean Sibelius. (HäSa)

Kursivoidut osuudet ovat lainauksia Mia Grönstrandin teoksesta Ja sinisempi oli taivas… Jean Sibelius ja Loviisa. Loviisan kaupungin museo, julkaisuja 8.Loviisan Sibeliuspäivät 4.–6.9.