Heikki Ollitervo ja valmis Aalto-maljakko. Pitkän linjan lasinpuhaltaja törmää ammattinsa ihmettelyyn varsinkin kotikonnuillaan Tervolassa Etelä-Lapissa. – Lasinpuhaltajista puhutaan aika vähän. Harvinainen ammattihan tämä on.
Kanta-Häme

Kulttuuriperintö elää Iittalassa – Vuokraemäntä vinkkasi lasinpuhaltajan unelman portille

Iittalan lasinpuhaltajat ovat käsityöläisiä, joissa asuu myös sisäinen taiteilija.

Tämä on unelma-ammattini.

Lasinpuhaltajana Iittalassa 31 vuotta sitten aloittaneen Heikki Ollitervon sanat tulevat niin painokkaasti, ettei niitä ole syytä epäillä.

Metsäkoneenkuljettajaksi aikanaan kouluttautuneen ja sitä työtä myös ensimmäisinä Iittalan-asuinvuosinaan tehneen Ollitervon tie hakkuutyömailta puhalluspillin varteen kulki onnellisen sattuman kautta.

– Olin töissä jo silloin, mutta vuokraemäntäni sanoi, että tehtaalla on paikka auki. Hän oli sopinut jo treffit tehtaan ylihyttimestarin Löflundin Rekan (Reino) kanssa, jonka vuokraemäntä tunsi. Tapasin mestarin tehtaan portilla ja siitä se lähti. Se tuntui jotenkin uskomattomalta, Ollitervo kertaa.

Hän teki kuitenkin yhden mutkan, ennen kuin päätyi nykyiseen tehtäväänsä Iittalan lasitehtaan ison verstaan mestariksi. Kolme vuotta tehtaalla oltuaan ja työn ohessa perustaidot opittuaan Ollitervo vaihtoi hetkeksi hommia.

– Lähdin haistelemaan muita tuulia, mutta tulin katumapäälle ja palasin. Tein lasikuituhommia, sekin viittasi pikkuisen lasiin, mutta oli virheliike. Onneksi pääsin takaisin.

 

Välissä meni seitsemän vuotta. Kun Ollitervo palasi Iittalan tehtaalle vuonna 1998, hänellä oli hyvät pohjat jatkaa siitä, mihin vuosikymmenen alussa jäi.

Edellisiin töihinsä metsäkoneenkuljettajaksi Ollitervo ei haikaile.

– Kyllä minä lintumetsällä käyn, mutta en koneiden kanssa.

Verstaan mestarin tehtäviin kuuluu myös nuorempien lasinpuhaltajien opastaminen. Iittalassakin on ollut viime vuosina käynnissä sukupolvenvaihdos, kun paljon vanhoja tekijöitä on jäänyt eläkkeelle.

– Olen itse sitä mieltä, että mitä nuorempana tämän aloittaa, sen parempi. Kun aloittaa nuorena, on aikaa oppia. Minäkin olin jo aika vanha, yli kaksikymppinen, kun aloitin ensimmäisen kerran, Ollitervo näkee.

– Tätä ei nyt ihan hetkessä opi. Perustaidot kyllä, mutta kun siitä hioutuu, niin siihen menee sitten oma aikansa, hän painottaa.

 

Elävä esimerkki tästä on Arto Vilkki, jolle tulee marraskuussa 20 vuotta täyteen lasinpuhaltajana Iittalassa. Hän tuli suoraan armeijan jälkeen oppisopimuskoulutukseen tehtaalle, ja jäi sille tielle.

Syyt hakeutua alalle olivat käytännönläheiset: paljasjalkaiselle iittalalaiselle oli tarjolla töitä lyhyen matkan päässä, ja tehtaalla olivat jo ennestään työskennelleet niin isä, setä kuin vaarikin.

Heikki Ollitervon mukaan Iittalaan on saatu uusia tekijöitä eläköityneiden tilalle, mutta tuuraajareserviä ei ole. Muutama vuosi sitten lasitehtaalle piti kutsua puhaltajia Unkarista.

Kaikista ei lasinpuhaltajaksi ole. Tekijät arvioivat, että työ vaatii sinnikkyyttä ja valmiutta tehdä raskasta työtä kuumassa ympäristössä.

– Kyllä siinä on käynyt ihmisiä kokeilemassa ja lähtenyt menemään. Ei se kaikille sovi. Itsekin menee välillä hammasta purren, mutta aika paljon tuo hytti on muuttunut siitäkin, kun minä tulin. Ilma-aukkoja on tullut selvästi lisää, Vilkki kertoo.

 

– Onhan se mielenkiintoista, kun turistiparvi tuossa katselee, tulevaa Aalto-maljakkoa puhaltava Arto Vilkki sanoo.

 

Yleensä lämpötila verstaalla on noin 40 asteen tietämillä.

– Kun tulin tänne ensimmäisen kerran vuonna 1987, verstaalla oli kerran 60 astetta. Siinä alkoi jo polvet notkumaan, Ollitervo kuvailee.

Jokainen puhaltaja tekee työtä 45 minuutin pätkissä, minkä jälkeen pidetään vartin tauko. Vettä kuluu – tai näin kesäaikaan vissyä, jonka työnantaja tarjoaa.

Vaikka verstaalla on kuuma, vapaa-ajalla lasinpuhaltajakin kaipaa silti saunaan.

Ollitervo korostaa tiimityön merkitystä. Hänen verstakkoonsa kuuluu seitsemän tekijää, joilla jokaisella on oma roolinsa. Haastatteluhetkellä he valmistivat 160 millimetrin kirkasta Aalto-maljakkoa. Ollitervolla on kuitenkin oma suosikkipuhallettavansa.

– Puumuotteihin tehtävät tuotteet ovat sellaisia spesiaaleja. Se tuo vähän lisää mystisyyttä, kun siinä on savua ja tulta, hän perustelee naurahtaen.

Arto Vilkki hyödyntää usein työnantajan tarjoamaa mahdollisuutta päästä tekemään vapaa-ajalla omia töitä tehtaalle. Hän puhalsi esimerkiksi viime viikolla esineitä Helsingin Designviikolle.

– Tykkään, että esineet ovat massiivisia ja sitä lasia on paljon. Taidelasi, kuten Sarpanevan Claritakset, ovat myös mielenkiintoisia. Siinä on sellaista vapaalla kädellä tehtyä työtä. HäSa

 

Lasin takana -juttusarjassa esitellään tämän päivän lasiammattilaisia Kanta-Hämeessä.

Lue sarjan muut osat:

Hämeenlinnan Soda Shop Design: Kaksin lasi kaunihimpi

Tehdas meni, mutta taito jäi – Suomen lasiosaaminen on pakkautunut Nuutajärvelle

Suomalainen lasiperinne vaarassa – Riihimäellä muotoillaan lasia keräilyaarteiden ja halpatuotannon puristuksessa

 

Kultturiperintö elää

Suupuhalletun lasin valmistus on liitetty Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Lasinpuhallusta ehdotti listalle Suomen lasimuseo. Kansalliselta listalta voidaan tehdä ehdotuksia Unescon kansainväliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

– Sehän on ihan huippujuttu. Kyllähän Suomessa on tässä pitkät perinteet, Iittalan lasitehtaan lasinpuhaltajamestari Heikki Ollitervo iloitsee.

Tällä hetkellä Iittalan lasitehtaalla työskentelee tehtaanjohtaja Per-Henrik Hagbergin mukaan 65 lasinpuhaltajaa.

Kanta-Hämeessä on pitkät juuret lasinvalmistuksessa. Ruotsalainen lasinpuhaltaja P.M. Abrahamsson perusti Iittalan lasitehtaan vuonna 1881.

Urjalassa sijaitseva Nuutajärven lasitehdas perustettiin jo vuonna 1793. Fiskars siirsi keväällä 2014 Nuutajärven lasitehtaan tuotannon Iittalaan. Riihimäen Lasin tehdas toimi vuosina 1910–1990.

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930