Kanta-Häme

Kumppanuustalon hissi ehkä sittenkin portaikkoon

Kumppanuustalon eli entisen kirjastotalon hissiä sovitellaan jälleen alkuperäiseen paikkaan rakennuksen portaikkoon.

Suunnittelupäällikkö Pekka Rintanen Linnan Tilapalveluista kertoo, että suunnitelmissa hissiä on yritetty sovittaa ainakin puoleen tusinaan paikkaan. Mikään vaihtoehto ei kuitenkaan ole ollut sen parempi kuin alkuperäinenkään.

– Alunperin ajatuksena oli, että hissi tulisi pääportaikon keskelle. Tämä näytti kuitenkin aluksi ylivoimaiselta, koska kellarin tiiliholveille olisi pitänyt rakentaa tukirakenteita. Nyt kuitenkin näyttää siltä, ettei vaihtoehto ole sen mahdottomampi kuin muutkaan. Toiminnallisesti se olisi paras, Rintanen kertoo.

Hänen mukaansa paikalla on tehty poraamalla rakennetutkimuksia, jotta voitaisiin selvittää, millainen hovien tukirakenne voisi olla. Hissiä ei luultavasti ehditä saamaan paikoilleen ennen kesää, sillä hissien tilausajat ovat pitkiä. Kevään aikana kumppanuustalossa remontoidaan keittiötä ja rakennetaan puuttuva inva-wc.

Vapaaehtoiskeskus Pysäkki aikoo muuttaa talon alakertaan jo ennen hissin valmistumista maalis-huhtikuun vaihteessa, jolloin Pysäkin nykyisten tilojen vuokrasopimus päättyy.

Kumppanuustalosta on tulossa vapaaehtoistoiminnan ja järjestöjen yhteinen toimipaikka. (HäSa)