Kanta-Häme

Kun talvi muuttui marraskuuksi

Sataa lunta, sataa vettä. Pakastaa, vaan ei sittenkään. Säätila on vaihdellut tänä talvena paukkupakkasten ja plussakelien välillä ahkerasti. Kolme talvilajien harrastajaa kertoo, miten kauden kävi ja miten suu sitten pantiin.

Kelkkailu-urista saa vain haaveilla

– Huonolta näyttää, tiivistää Jukka-Pekka Mikkola moottorikelkkailijoiden tilanteen.
 
Eletään helmikuun alkua, muka parhainta talvea. Osa harrastajista ei ole päässyt tänä talvena ajamaan vielä kilometriäkään, sillä uria ei ole lumen puutteen vuoksi pystytty tekemään.
 
Hattulassa, missä Mikkola toimii Hämeen Safarikelkkailijoiden uramestarina, osa kelkkaurista kulkee golfkenttien läpi. Kentille ei ole mitään asiaa ajamaan, ennen kuin lunta on kunnon patja ja maa on jäässä. Liian aikaiset ajelut vain pilaavat alustan.
 
Tavallisesti kelkkailu-urat avataan viimeistään tammikuun alkupuolella, viime vuonna urille päästiin jo joulukuun puolivälissä.
 
Kehno talvi koskettaa monia, sillä yhdistyksellä on Etelä-Suomen alueella lähemmäs 500 harrastajaa.
 
Mikkolan mukaan talvi on poikkeuksellinen, mutta ei tavaton. Viitisen vuotta sitten, kun talvi ei tahtonut tulla ollenkaan eikä Vanajavesikään jäätynyt kunnolla, ajokilometrejä kertyi vaivaiset seitsemän. Nekin, kaikki seitsemän, kertyivät omassa pihassa ajaessa.
 
Mikkola itse on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että asuu Vanajaveden äärellä. Jäällä ajaessa on tänä talvena kertynyt mittariin noin 300 kilometriä. Normaalitalvena ajokilometrejä karttuu kuitenkin noin 2000.
 
– Nyt jäälläkin alkaa olla riski liian suuri. Virtapaikat ovat sulana.
 
Mikkolalle itselleen jäällä ajaminen on maittanut, sillä ”vanhempana henkilönä” hän kertoo nauttivansa tasaisesta kyydistä. Toiset taas ajaisivat mieluummin maastossa, missä uralle varrelle osuu kurveja, nyppylöitä ja kumpareita.
 
Hyvällä kelillä kelkkailu on nautinto. Kelkan selästä tutut maisemat näyttävät erilaisilta.
 
– Kelkalla pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin ei laiska mies jaksa kävellä – tai ei edes pääse. 

Pilkkijöillä ehti olla hyvä talvi

– Pilkkijän kannalta nämä ovat olleet parhaat jäät vuosikausiin. Teräsjäätä on 30 senttiä, eikä sen päällä ole ollut lunta haittaamassa.
 
Näin sanoo hämeenlinnalainen Petri Mäkinen, joka on kova pilkkimies sekä työkseen että harrastuksekseen. Hän sanoo, että tavallisena talvena teräsjäätä muodostuu 10-15 senttimetrin kerros.
 
Hämeen kalatalouskeskuksen kalatalousneuvojana työskentelevä Mäkinen järjestää alakoululaisille pilkkitapahtumia, ja niitä on ehditty järjestää suunnitelmien mukaan.
 
– Kyllähän pilkkikausi jää todella lyhyeksi, jos leuto sää jatkuu. Mutta kun tammikuussa tuli kerta heitolla kovat pakkaset, teräsjää on vielä paksua, Mäkinen sanoo.
 
Hän arvelee, että vielä ensi viikolla lapsille suunnitellut pilkkitapahtumat voidaan järjestää, mutta sen jälkeen tilannetta on mietittävä uudestaan.
 
Tavallisempana talvena jään päälle satava lumi tekee pilkkimisestä raskasta.
 
Lumi painaa jään notkolle, ja notkopaikkoihin kertyy vettä jään päälle. Se aiheuttaa sohjoisia yllätyksiä, ja lumessa tarpominen on raskasta eikä kelkallakaan pääse paksussa lumessa. Kairaaminen on sekin työlästä.
 
– Mutta nytkin vesi alkaa tehdä haittaa. Esimerkiksi Hauhon Pyhäjärvellä saappaanvarresta meni jo vettä sisään. Eli vaikka jää vielä kantaa, sen päällä lilluva vesi haittaa pilkkimistä.
 
Vesi myös pehmittää jäätä vähitellen, jos lämpötila pysyy nollan tienoilla.
 
Mäkinen kertoo, että talvikalastus on hänelle mieluista puuhaa, varsinkin mateen pyynti. Lapsille taas on mukava järjestää tapahtumia, sillä moni innostuu pilkkimisestä tosissaan.
 
– Viikko sitten lauantaina järjestimme partiolaisille pilkkitapahtuman Hauhon Ilorannassa. Sunnuntaina yksi äiti soitti ja kysyi, että mistä niitä toukkia saa, kun lapsen pitää päästä uudestaan pilkille. 

Korttelikiekkokausi jäi lyhyeksi

Kira Hakion, 9, tyttökorttelikiekkojoukkue ehti pelata vain kolme korttelikiekkopeliä tänä talvena. Pelit on nyt pelattu, sillä ulkojäitä ei enää ole. Tilalla on sohjoa ja vettä. 
 
– Harmittaa tosi paljon.
 
Hän ehti käydä pelaamassa Tuomelassa, Nummella ja Hämeensaaressa. Kaikki vapaa-aika kului myös lähimmällä kentällä Käikälässä luistellen ja pelaten. 
 
Äiti Merja Paunonen kuulee joka päivä harmistuksen.
 
– Aina, kun ajetaan Käikälän kentän ohi, Kiraa surettaa, kertoo äiti Merja Paunonen. 
 
Perhe asuu järven rannalla, muttei siitäkään ole tänä talvena iloa, ainakaan luistelussa. Jäällä on niin paljon vettä, ettei sinne ole mitään asiaa. 
 
Äiti ei muista lähimenneisyydestä vastaavaa talvea, että ulkojäille olisi päässyt vain muutaman pelin ajaksi.
 
– Nyt sitten tehdään sisäjuttuja. Pelikonsoli on kovassa käytössä.
 
Kira Hakio ei ole harminsa kanssa yksin. Korttelikiekossa on mukana noin 300 lasta, ja he kaikki pelaavat ulkojäillä.
 
Korttelikiekon raadin jäsenen Janne Burmanin mukaan kausi on nyt ohi, sillä kentät ovat mennyttä. 
 
– Näyttää huonolta. Ulkojäillä pelit on pelattu. Lopputurnaus pidetään jäähallissa maaliskuun puolivälissä, mutta ennen sitä ei varmaan pelejä voida enää järjestää. 
 
Korttelikiekkokauden alussa jouduttiin perumaan pelejä, sillä pakkanen paukkui yli 20 asteessa. Sitten tuli pian taas suoja ja jäät sulivat. Burmanin mukaan onneksi joka ikäluokka ehti pelata muutaman pelin. 
 
– Tällainen on Suomen talvi. Monta talvea on ollut hyviä ja nyt sattui tällainen. 
 
Sari Oksala, Susanna Kinnari, Tuulia Viitanen
 
 

Päivän lehti

30.5.2020