Kanta-Häme

Kunnanviraston muutto ihmetyttää muttei haittaa

Parolalaisella Suvi Partasella on ollut kerran asiaa Hattulan kunnanvirastolle.

– Etsimme silloin asuntoa ja kävimme kysymässä kunnan vuokra-asuntoa. Myöhemmin löytyi kuitenkin omistusasunto, kertoo Partanen, joka on melko tuore hattulalainen.

Hattulassa kunnanvirastossa toimivat yksiköt eli hallinto ja tekninen yksikkö muuttavat ensi vuoden aikana Pappilanniemeen. Niiden tilalle kunnantaloon muuttavat perusturvan toimistot.

Partanen sanoo, ettei virastojen muutto haittaa häntä, mutta joillekin Pappilanniemi saattaa olla hankalan matkan päässä.

Kunnanvirastoa tutumpi paikka Partaselle on samassa pihassa sijaitseva terveysasema, jossa hän kävi poikiensa Aleksi ja Mikael Männikön kanssa viikolla vatsataudin takia. Terveysasema ei ole muuttamassa Pappilanniemeen.

Varhaiskasvatustoimistossa Partanen on myös käynyt, sillä kolmivuotias Aleksi käy avoimessa päiväkerhossa ja puolitoistavuotiaalle Mikaelille haetaan paikkaa sinne ensi syksyksi.

Myös hiljattain Hattulaan muuttanut Toni Saarinen pitää ajatusta kunnanviraston muutosta hiukan ihmeellisenä, vaikkei se häneen vaikutakaan.

– En ole kertaakaan käynyt kunnanvirastossa enkä muissakaan kunnan toimistoissa. Mutta onhan se erikoista, että virasto muuttaa keskeltä kylää sivummalle, hän sanoo.

Saarinen on muuttanut Viialasta takaisin kotiseudulleen, ja hän on tyytyväinen Parolan palveluihin.

– Viialassa esimerkiksi terveyspalvelut vähenivät sen jälkeen, kun se liittyi Akaaseen. Täällä asiat ovat paremmin, hän sanoo.

Rakennusten käyttö tehostuu

Kunnanviraston muutto Pappilanniemeen on osa Hattulan kesällä valmistunutta kiinteistöohjelmaa. Sen yhtenä tavoitteena on tehostaa kunnan omistamien kiinteistöjen käyttöä. Pappilanniemeen muuttaa yhteensä noin 20 työntekijää.

Hallintoyksikön ja teknisen yksikön muuton jälkeen Pappilanniemen kaikki tilat ovat käytössä. Samalla nyt hajallaan sijaitsevat perusturvan toimistot eli sosiaalitoimisto, varhaiskasvatus ja perhetyöntekijät saadaan saman katon alle.

– Perusturvan toimistoissa käy enemmän sellaisia ihmisiä, joilla ei ole autoa. Siksi ne toimistot on haluttu pitää Parolassa, sanoo Hattulan tekninen johtaja Janne Teeriaho.

Pappilanniemessä suurin osa työntekijöistä sijoitetaan entisen sairaalarakennuksen neljänteen kerrokseen. Rakennusvalvontatoimisto sen sijaan jää ykköskerrokseen, koska siellä käy eniten asiakkaita.

Myös julkisen liikenteen yhteyksiä Pappilanniemeen yritetään parantaa. Tarkoitus on lisätä esimerkiksi linjan 17 Pappilanniemessä käyviä vuoroja.

Palvelupisteessä riittää kävijöitä

Vaikka moni asia hoituu netissä, kunnan toimistoissakin riittää kävijöitä. Kunnantalon aulapalvelun palveluneuvojat Kirsti Karonen ja Jaana Saari kertovat, että yhteydenottoja tulee monenlaisista asioista.

– Tähän saatetaan tulla kysymään, että kaivo on kuivunut, mitä teen, Saari kertoo.

– Laidasta laitaan tähän tulee kysymyksiä. Varsinkin vanhukset tulevat mielellään hoitamaan asioitaan henkilökohtaisesti.

Useimmiten palvelupisteeseen tulee ihmisiä, joilla on asiaa rakennusvalvontaan. Lisäksi terveyskeskuksessa ja hammashoitolassa kävijät saattavat poiketa kunnantalolle maksamaan palvelumaksunsa.

– Lisäksi aika moni ikäihminen haluaa maksaa kunnalle tulevan maksun tässä, Karonen kertoo.

Kunnantalossa säilyy palvelupiste jatkossakin. Myös Pappilanniemeen tulee oma palvelupiste ja Kirsti Karonen siirtyy näillä näkymin sinne.

– Minä asun maalla ja kuljen joka tapauksessa töihin autolla, joten työpaikan sijainnilla ei ole väliä. Mutta Parolassa asuville työntekijöillä matka tietysti pitenee, Karonen sanoo.

Varhaiskasvatus muuttaa ensin

Janne Teeriaho kertoo, että rakennusvalvonta ja tekninen toimisto muuttavat Pappilanniemeen keväällä ja hallinto kesän jälkeen.

Perusturvan toimistoista kunnanvirastolle muuttaa ensimmäisenä varhaiskasvatustoimisto, ilmeisesti jo ennen kesää. Se sijaitsee nytkin samassa pihapiirissä, mutta erillisessä rakennuksessa.

– Siellä on ahdasta ja siksi varhaiskasvatus on ensimmäisenä muuttovuorossa.

Nykyisin perusturvan toimistoja on neljässä paikassa. Jatkossa toimipisteitä on kaksi, sillä vanhustenhuollon työntekijät pysyvät Tuulia-kodissa. (HäSa)

Päivän lehti

30.3.2020