Kanta-Häme

Kunnat antavat sokkona sote-lausuntoja

Kunnat antavat parhaillaan lausuntoja sote-järjestämislaista tietämättä, miten uudistus vaikuttaa niiden rahoitusosuuksiin.

– Se on ihan pimeä kortti. Samoin se, onko luvassa siirtymäaikaa. On suorastaan rikollista, jos joudutaan suoraan uuteen tilanteeseen, Hämeenlinnan sote-palveluista vastaava tilaajajohtaja Jukka Lindberg tylyttää.

Kuntalehden tekemän listauksen mukaan kolmasosa kunnista voittaisi ja loput häviäisivät, jos sosiaali- ja terveysuudistuksen rahoitus järjestetään kaavaillulla kapitaatio- eli väestömääräpohjaisella mallilla.

Suuria hyötyjiä olisivat muun muassa Helsinki, Tampere, Savonlinna, Kuopio, Jyväskylä, Vaasa ja Turku. Menettäjien puolella esimerkiksi Lappeenrannan sote-kustannukset kasvaisivat 26 miljoonaa euroa.

Laskelmat perustuvat hallintotieteiden tohtori Eero Laesterän ja järjestelmäasiantuntija Tuomas Hanhelan selvitykseen, jossa on laskettu vuoden 2012 kustannusten mukaan sote-uudistuksen vaikutuksia Manner-Suomen kuntiin.

Ei yllättänyt

Kuntalehden julkaisemien laskelmien mukaan sote-uudistus merkitsee Hämeenlinnalle 1,4 miljoonaa miinusta nykytilanteeseen.

– Se ei ole yllätys. Omien laskelmiemme mukaan miinusta voisi tulla jopa pari miljoonaa, Lindberg kertoo.

Lindberg viittaa kaupunginhallituksen sote-järjestämislaista antamaan lausuntoon.

– Ministeriöiltä tuntuu puuttuvan tiekartta. Valtionosuusuudistus vähentää Hämeenlinnan tuloja yhdeksällä miljoonalla. Sote-rahoituksessa painotukset ovat yhtälailla sairastavuudessa ja ikärakenteessa ja taas tulee miinusta.

Sairastavuus on Hämeenlinnassa lähellä maan keskiarvoa, ikärakenne hieman yli sen.

– On vaikea nähdä logiikkaa tässä toiminnassa.

Lindbergin mukaan olisi kohtuullista, että edes kansanedustajat tietäisivät etukäteen, millaiset taloudelliset vaikutukset heidän päätöksillään on. Nythän laskelmia ei ole nähnyt kukaan sosiaali- ja terveysministeriön ulkopuolella.

– On erilaisia konsulttien tekemiä laskelmia ja meillä esimerkiksi sairaanhoitopiirin teettämät. Luvut poikkeavat jonkin verran, mutta ovat samansuuntaisia. (HäSa/STT)