Kanta-Häme

Kunnista on tullut monivammaisia

Hän sanoo vaalilupausten valvottaneen häntä viime aikoina öisin. Kyse ei kuitenkaan ole kuntatalouden asiantuntijana toimivan Eero Laesterän omista lupauksista, vaan lähestyvien eduskuntavaalien kirvoittamista löyhistä puheista.

– Vaalien jälkeen valtiolla tai kunnilla ei ole yhtään enempää rahaa käytettävissään. Nyt on kuitenkin pysähdytty odottamaan, että huhtikuun jälkeen kaikki on toisin.

Laesterä on huolissaan, miten erityisesti kuntia koskevat lupaukset lunastetaan.

– Mistä rahat otetaan? Tai miten lupauksista vetäydytään, hän kysyy ja epäilee, ettei yleistaloudessa, saati kuntataloudessa, ole edes vielä saavutettu pohjaa.

Velkaelvytystä

Laesterä tietää, mistä hän puhuu. Miehen hengästyttävästä cv:stä näkyy, että hän on konsultoinut, jos ei kaikkia, niin ainakin puolta Suomen kunnista erityisesti talouteen ja kuntarakenteeseen liittyvissä kysymyksissä.

Laesterä kuvaa kuntataloutta monivammaiseksi.

– Vielä 2007-2008 kunnille tulvi rahaa ovista ja ikkunoista, vaikka päättäjät valittivat rahapulaa. Valtionosuudet ja verotulot kasvoivat, mutta tehtävien määrä lisääntyi vielä enemmän.

Sitten tulivat samaan aikaan finanssikriisi ja Nokian romahdus.

– Jo Vanhasen kakkoshallitus päätti, ettei sopeuteta vaan elvytetään lainarahalla ja sillä tiellä ollaan. Rakenteita on pidetty kasassa velalla.

Nyt on jouduttu sopeuttamaan pakon edessä. Menoja on saatu aisoihin, edellisvuotista pienempiä budjetteja on tehty, muitta se ei riitä, kun tulot putoavat vielä enemmän.

Valtio on lastannut kunnille tehtäviä, mutta niitä on lisätty myös kuntien omilla päätöksillä.

– Esimerkiksi kotihoidon kuntalisästä on ollut hyvin vaikea luopua, vaikkei se ole toiminut odotetusti.

Kaikki konstit tarpeen

Nyt on käytettävä kaikkia mahdollisia konsteja.

– Toimintaa on sopeutettava, rakenteita uudistettava eikä silti vältytä veronkorotuksilta.

Esimerkiksi Hämeenlinnan reaalisen korotustarpeen Laesterä arvioi ainakin 2-3 prosenttiyksiköksi. Lisäksi investointeihin tarvitaan lainarahaa.

Hän ei usko, että perinteisestä kuntayhteistyöstä enää irtoaa tehoja kuntiin.

– Se tie on jo käyty. Tarvittaisiin myös liitoksia.

Niitä Laesterä on konsultoinut kasapäin. Esimerkiksi Lahden seudulla pariinkin kertaan, mutta kummallakin kertaa konsultit ovat törmänneet seinään.

– Kyllä se turhauttaa. Se voi olla niin pienestä kiinni.

Parhaillaan Laesterä vetää Kuopion seudun sekä Inarin ja Utsjoen rakenneneuvotteluja. (HäSa)