Kanta-Häme

KuntaPro ja Kunnan Taitoa yhdistyvät Suomen suurimmaksi julkisomisteiseksi talous- ja henkilöstöpalveluyhtiöksi

Sarastian toimitusjohtajaksi nimitetty Mika Kantola on johtanut KuntaProta vuodesta 2007 lähtien.

Kuntasektorin henkilöstö- ja talouspalveluihin keskittyvät KuntaPro ja Kunnan Taitoa -yhtiöt yhdistyvät.

Yhdistymisen myötä syntyvä Sarastia tulee olemaan Suomen suurin julkisomisteinen talous- ja henkilöstöpalveluyhtiö työllistäen runsaat 800 kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon työntekijää. Konserni tulee tuottamaan vuodessa myös noin 700 henkilötyövuoden verran sijaispalveluita etupäässä terveydenhuollon organisaatioille.

Ensi vuoden huhtikuun alussa muodostuvan Sarastian toimitusjohtajaksi on nimitetty KuntaPron toimitusjohtaja Mika Kantola. Varatoimitusjohtajaksi on nimitetty Kunnan Taitoan toimitusjohtaja Sami Puukari.

– Sarastia tulee investoimaan ja kehittämään vahvasti tehokkaita peruspalveluja, tiedolla johtamisen lisäarvopalveluja sekä alustaratkaisuja. Ylivertaisen asiakaskokemuksen toteuttaminen on keskeinen tavoitteemme, Mika Kantola sanoo.

 

Sarastia-konserniin kuuluvat Sarastia Oy ja tytäryhtiöt Sarastia Rekry Oy (nykyinen Seuturekry Oy), Sarastia Perintä Oy (nykyinen Taitoa Kuntaperintä Oy) sekä ensi vuoden alussa käynnistyvä Onvire Oy.

Sarastian omistajina on noin 240 suomalaista kuntaa ja muuta julkista organisaatiota. KuntaPron mukana Sarastian omistajiin kuuluvat myös Kanta-Hämeen kaupungit ja kunnat. HÄSA

 

Lue myös: Maakuntauudistus ajaa yhtiöitä saman katon alle – syntymässä Suomen suurin talous- ja henkilöstöhallinnon palveluyritys (20.6.2018)

Lue myös: Kuntapro ja kumppanit huolissaan monopolista (24.10.2016)