Kanta-Häme

Kuntaraivo kytee Lopella

Kuntaliitoskeskustelun synnyttämät tunteet ovat paisuneet kesän mittaan suoranaiseksi raivoksi Lopella.

Maalitauluksi on joutunut etenkin Lopen kunnanjohtaja Karoliina Viitanen. Myös valtuuston puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on saanut osansa kuohuista.

Riihimäen, Lopen ja Hausjärven valtuustot äänestävät 28.9. samanaikaisesti kuntaliitoksesta. Uuden perustettavan kaupungin nimeksi tulisi Riihimäki.

– Tiedän, että esimerkiksi Nurmossa ja Seinäjoella kunnanjohtajat saivat aikamoista palautetta, mutta en olisi uskonut, että näin kävisi myös Lopella, Viitanen sanoo.

Lopella on Viitasen mukaan vaikuttanut viimeisen vuoden aikana kohtalaisen pieni, mutta äänekäs liitosta vastustavien kuntalaisten joukko. Viitanen kokee, että keskustelu henkilöityi häneen kunnolla kesän alussa.

Puhelimeen alkoi tulla prepaid-liittymistä lähetettyjä törkyviestejä, aamukuudelta puhelimeen vastannut kunnanjohtaja haukuttiin pystyyn ja vihapalautetta alkoi tulla yhä enemmän myös toreilla ja turuilla. Kaiken huippu oli kuitenkin se, kun 16-vuotias tytär ilmoitti juhannusviikolla, ettei enää aio asioida Lopella ruokakaupassa äitiinsä kohdistuneen kuntaliitosraivon takia.

– Olen vienyt asiaa eteenpäin, sillä se on virkatehtäväni. Kunnanjohtajan tehtäviin kuuluu toteuttaa valtuuston tekemiä päätöksiä. Käsittämättömintä on, että kyse on kuntarakenneasiasta, ei se ole mikään henkilökohtainen asia, kunnanjohtaja hämmästelee.

Vaikka suoranaisia tappouhkauksia ei ole tullut, on Viitanen kokenut ryöpytyksen niin rankkana, että hän päätti jättää kunnan kesätapahtumat väliin. Lisäksi viiden viikon kesälomansa Viitanen pysytteli ”käytännössä pois Lopelta”.

– Olen päättänyt, että oman mielenterveyteni ja jaksamiseni takia en ole jatkossa enää niin hyvin tavoitettavissa kuin ennen. En esimerkiksi vastaa virka-ajan ulkopuolella tuntemattomiin numeroihin, hän sanoo.

– Se on kuntalaisten kannalta sääli, sillä olen halunnut olla kunnanjohtajana avoin.

Valtuuston puheenjohtaja Timo Heinonen on ottanut lausunnoissaan varovaisen linjan sen jälkeen, kun kesällä saatu tappouhkaus vielä myöhemmin uusittiin.

– Oma kantani on ollut jo pitkään tiedossa, sanoo muutosmyönteiseksi itseään luonnehtiva Heinonen.

– Keskustelu tuntuu nostattavan nyt vain sellaisia kierteitä, että olen saanut ohjeita, että lausuntojen kanssa kannattaa olla varovainen.

Heinonen kertoo suhtautuvansa tilanteeseen vakavasti. Uhkauksen tekijä on tiedossa, mutta rikosilmoitusta asiasta ei ole tehty. Poliisin kanssa Heinonen on neuvotellut tilanteesta.

Timo Heinonen on toiminut kuntapolitiikassa lähes 20 vuotta. Kesäinen tappouhkaus on ensimmäinen kuntapuolelta saatu. Kansanedustaja Heinoselle tappouhkauksia on tullut ennenkin.

– Valtakunnantasolla tappouhkauksia tulee ehkä jokunen vuodessa.

Heinosen varovaisesta linjasta kertoi ensimmäisenä Lopen Lehti. HÄSA

Lue lisäävihapuheesta sunnuntain Hämeen Sanomista

Päivän lehti

4.4.2020