Kanta-Häme

Kuntasaliyrittäjille lisää tuomiota

Hovioikeus muutti Hämeenlinnan kuntosaliyrittäjien petostuomiot hieman käräjäoikeuden tuomioita ankarimmiksi. Kahden yrittäjän rikoksiksi luettiin myös yksi törkeän petoksen yritys, josta Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi vapauttavan päätöksen.

Molempien miesten ehdollisia vankeustuomioita pidennettiin kolmella kuukaudella. Toisen vankeustuomioksi tuli vuosi ja viisi kuukautta vankeutta, kun toiselle kertyi vankeutta vuosi ja kolme kuukautta.

Hovioikeus ei pitänyt ehdollista vankeutta riittävänä rangaistuksena. Se antoi molemmille tuomituille myös 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. Käräjäoikeuden tavoin se ei kuitenkaan määrännyt yrittäjiä liiketoimintakieltoa.

Syytetyt tuomittiin jo käräjäoikeudessa useista törkeistä petoksista ja yhdestä törkeästä petoksen yrityksestä. Syytteet kuitenkin kuihtuivat merkittävästi. Käräjäoikeus vapautti syytetyt useista törkeästä petoksesta ja yhdestä törkeästä väärennöksestä.

Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati rangaistusta myös törkeistä petoksista, joista syytetyt oli vapautettu. Syyttäjän mielestä oikea rangaistus olisi ollut vähintään kaksi vuotta ehdotonta vankeutta. Tuomitut ja useat asianomistajat valittivat niin ikään hovioikeuteen.

Yrittäjät olivat tarjonneet kuntosaliyrittäjille kuntosalivälineitä ja liittymistä valtakunnalliseen franchising-ketjuun. He olivat antaneet ketjusta väärää tietoa ja myyneet välineitä korkeaan hintaan. Osaa myydyistä laitteista ei saanut käyttää Suomessa. Mitään Wellness-kuntosaliketjua ei syntynyt eivätkä yrittäjät saaneet siitä hyötyä.

Kovat hinnat eivät petoksia

Hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden tavoin useat petossyytteet, koska korkeiden hintojen ei katsottu täyttävän petoksen merkkejä. Osa sopimuksista katsottiin kuitenkin törkeiksi petoksiksi. Yrittäjät tuomittiin myös törkeistä petoksista, kun he olivat hakeneet korvauksia vakuutusyhtiöiltä.

Hovioikeus lisäsi syytettyjen rikokseksi törkeän petoksen yrityksen siitä, että he olivat antaneet väärää tietoa välimiesoikeudelle. Kuntasalikauppoja oli käsitelty myös välimiesoikeudessa, jolle oli toimitettu kuntasalivälineistä liian korkeita hankintahintoja. Hovioikeus piti rangaistusta ankaroittavana seikkana, että rikos oli kohdistettu riidanratkaisumenettelynä käytettyyn välimiesoikeuteen.

Tuomitut joutuvat maksamaan sekä kymmeniätuhansia euroja oikeudenkäyntikuluja että kymmeniä tuhansia euroja korvauksia asianomistajille. Korvaukset jäivät kuitenkin huomattavasti pienemmiksi kuin alkuperäiset vaatimukset. Tuomituilta takavarikoitiin kaksi vuotta sitten miljoonan euron omaisuus.

Tuomitut omistivat Hämeenlinnassa Wellness-Hämeenlinna -nimisen kuntosaliyrityksen. Yritys meni konkurssiin De Warre -nimisenä kaksi vuotta sitten. (HäSa)