Perjantai-iltapäivän onnettomuudessa Kuopiossa kuoli neljä ihmistä. Kuva: Matias Honkamaa
Kanta-Häme Helsinki

Kuopion turmabussin matkustaja: Auto meni keskiviivan ja reunaviivojen välillä ja jopa ylikin

Kuopion turmabussissa matkustaneen Aimo Suomelan mukaan matkan vastuuhenkilö kävi useampaan kertaan kysymässä kuljettajalta, onko tämä väsynyt, minkä kuljettaja oli kieltänyt.

–  Auto meni keskiviivan ja reunaviivojen välillä ja päällä ja välillä jopa ylikin, ja siitä matkan vastuuhenkilö huomautti kuljettajalle, Kalixin laulukerhon puheenjohtaja Suomela kertoi sunnuntaina STT:lle.

Hänen mukaansa myös kuljettajan takana istunut matkustaja oli kysynyt, voisiko kuljettaja ajaa hiljempaa, mutta vastausta ei ollut kuulunut.

Suomelan mukaan kaikki nämä asiat on kerrottu niin poliisille kuin Onnettomuustutkintakeskuksellekin (Otkes).

Matkustajien hidastamispyynnöistä kirjoitti aiemmin sunnuntaina Helsingin Sanomat.

Suomela ei uskalla arvioida, mitä nopeutta linja-auto ajoi.

–  Mutta todennäköisesti liian lujaa.

STT tavoitti Suomelan sunnuntaina matkalla Kemiin, josta hänen ja muiden sairaalasta päässeiden matkustajien oli määrä jatkaa taksilla kotiin Kalixiin Ruotsiin.

Perjantai-iltapäivän onnettomuudessa Kuopiossa kuoli neljä ihmistä.

Yksi vakavimmin loukkaantuneista on siirretty tehohoidosta vuodeosastolle, kertoi Kuopion yliopistollinen sairaala sunnuntaina. Kaikkien sairaalassa yhä olevien yhdeksän loukkaantuneen tila on vakaa, ja osa heistä päässee sairaalasta alkuviikosta.

 

Onnettomuudesta ei uutta kerrottavaa

 

Otkesin johtava tutkija Kai Valonen kertoi STT:lle, että onnettomuudesta ei ole sunnuntaina ilmennyt uutta kerrottavaa. Kuljettajan toimet ja ajotyyli ovat yksi tutkintalinja muiden joukossa, hän sanoo.

–  Olemme kuulleet seitsemää matkustajaa ja muutamia silminnäkijöitä tähän mennessä, Valonen sanoi.

Seuraava työvaihe on kuulemisten koostaminen yhteen alkavalla viikolla. Otkes pyrkii myös tutkimaan Kuopion onnettomuusbussin kaltaista ehjää linja-autoa.

Otkes ei ole toistaiseksi saanut poliisilta piirturikiekkoa tutkittavaksi. Valonen sanoi myös STT:lle, että osa matkustajista oli käyttänyt turvavöitä, mutta tietoa ei ole, kuinka monet heistä.

Lauantaina Otkes kertoi, että ajoneuvo ja sen renkaat ja jarrut olivat hyväkuntoiset onnettomuushetkellä. Jarrujen pettäminen kokonaan on Valosen mukaan hyvin suurella todennäköisyydellä poissuljettu. STT

Tuoreimpia artikkeleita