Kanta-Häme

Kustannusmaailman sirpaleet etsivät paikkojaan

Kun tietokirjailijoiden toiminnanjohtajalta kysyy, miten kotimaisella tietokirjallisuudella tänä päivänä menee, hän pysähtyy vetämään ensimmäisen kerran henkeä kymmenen minuutin kuluttua. Ilmaisu ”toisaalta” pulpahtaa puheeseen mukaan lukemattomia kertoja.

– Murros on ollut suuri, mutta kyllä 2000-luku on ollut tietokirjallisuuden kulta-aikaa. Olen tulevaisuuden suhteen toiveikas, summaa Jukka-Pekka Pietiäinen noin kahdenkymmenen minuutin vuodatuksen jälkeen.

Murroksen taustalla ovat internet ja digitalisointi. Koska netti on ilmaista tietoa pullollaan, eivät ihmiset enää hanki kirjahyllyihinsä tietosanakirjoja tai muita hakuteoksia.

Kun merkittävän tietokirjan myyntiodotus on pudonnut 1 500 kappaleesta 750:een, on kaupallisen kustantajan vaikea löytää motiivia painetun kirjan julkaisulle. Perinteisten kustannustalojen kankeat selkärangat ovat rasahdelleet.

– Toisaalta sekä kustantamisen kentän että lukijakunnan sirpaloituminen on mahdollistanut sen, että omakustanteita pystytään julkaisemaan entistä huomattavasti edullisemmin. Ja niitä myös julkaistaan.

Suomessa sähköisten kirjojen yleistyminen on edennyt monta muuta maata hitaammin. Pietiäisen mukaan hitaus johtuu sekä julkaisijoista että lukijoista.

– Julkaisijoilla on ollut vaikeuksia löytää ansaintalogiikkaa eivätkä ihmiset oikein haluisi maksaa lukuoikeudesta. E-kirjoja ei välttämättä koeta samalla tavalla omiksi kuin painettuja.

Kirjallisten liikemiesten paluu

Jukka-Pekka Pietiäisen mielestä alaa rikastuttavat nyt ilahduttavasti toimijat, joita hän kutsuu kollektiivisesti uudeksi, kirjallisten liikemiesten sukupolveksi. Kun Werner Söderström perusti aikoinaan WSOY:n ja Alvar Renqvist Otavan, he julkaisivat kirjoja omalla rahalla ja riskillä. Viimeisen viiden vuoden aikana on ikään kuin palattu kustantamisen alkulähteille.

– Nyt meillä on kustannusosakeyhtiö siltaloita ja paasilinnoja. On noussut uusi kustantajien floora!

Pietiäinen ei usko, että painettu tietokirja tulee koskaan kuolemaan sukupuuttoon. Osa oppimateriaalista istuu hyvin on- tai off-line tuotteina sähköisiin oppimisympäristöihin. Verkkoon ovat siirtyneet myös väitöskirjat sekä monien viranomaisten, järjestöjen ja yhdistysten kirjat.

– Tämä näkyy tietojulkaistujen nimikkeiden määrän laskuna, mutta se on sinänsä ihan johdonmukaista kehitystä. Kirja saa osittain uudet vaatteet.

Ansaitseminen heikoissa kantimissa

Taho, josta tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja on aidosti huolissaan, ovat itse kirjailijat. Suomalainen tieto- ja oppikirjallisuus on korkeatasoista. Sitä tuotetaan ja luetaan paljon, mutta merkittäväksi tulonlähteeksi siitä ei tekijöilleen ole. Kirjailijat ovat ansaintaketjun heikoin lenkki.

Tilanteen korjaamiseksi Pietiäinen mm. ehdottaa, että yleisten kirjastojen lisäksi lainauskorvauksen piiriin pitäisi saada myös opetus- ja tutkimuskirjastot. Kehuja ei myöskään irtoa kirjastokorvauksen suuruudelle. Suomessa kirjan tekijä saa neljä senttiä lainalta, muissa Pohjoismaissa korvaus on kymmenkertainen.

– Toivoisin poliittisilta päättäjiltä enemmän arvostusta. Tieto- ja oppikirjallisuus on kuin hengitysilma. Se huomataan vasta sitten kun se puuttuu. (HäSa)