Kanta-Häme

Kutsumus ei yksin riitä

Hämeen Sanomat (15.11) uutisoi, että Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ottaa ensi vuoden alusta käyttöön palvelusetelin, jolla asiakas voi ostaa myös yksityistä fysio- ja toimintaterapiaa.

Palveluntuottajaksi hakeutuminen avattiin sairaanhoitopiirissä samana päivänä.

Fysio- ja toimintaterapeuteille palvelusetelin sisältö ja merkitys selvisivät kokonaisuudessaan vain viikkoa aikaisemmin, eikä yllätys ollut mieluisa. Ammatinharjoittajat ovat nyt huolissaan terapian laadusta tulevaisuudessa.

– Aivan uskomatonta! Miten sairaanhoitopiiri voi kylmästi vain ilmoittaa terapioille hinnan, jonka arvo on huomattavasti nykyistä hintaa matalampi, toimintaterapeutti Sirpa Kauranen puuskahtaa.

Hän muistuttaa, että terapiatunnin hintaan kuuluu paljon muutakin kuin varsinainen terapia. Aikaa kuluu mm. kirjaamisiin, laskutuksiin, yhteydenpitoon, lausuntoihin. Kauranen myös epäilee, että tuntihintaa määriteltäessä ei ole taidettu huomioida lainkaan yrittäjän maksamia välillisiä kustannuksia, kuten sosiaaliturvaa, potilasvakuutuksia, terapeutin henkilövakuutuksia, tilavuokria ja koulutuksia.

Hintakatto laahaa jäljessä

Palvelusetelimallissa asiakas valitsee sairaanhoitopiirin hyväksymien palveluntuottajien joukosta itselleen sopivan. Myös terapeutin vaihto kesken hoitojakson on mahdollista.

Sairaanhoitopiirin järjestämässä infotilaisuudessa terapeuteille saneltiin, mikä on palvelusetelin arvo.

– Palvelusetelin arvo vastaa vuosien takaisia taksoja, vaikka kustannukset ihan kaikessa ovat nousseet. Jos tuntihintaa lasketaan tuntuvasti, tarkoittaisi se pahimmillaan alle tuhannen euron bruttopalkkaa kuukaudessa, Mari Ärölä-Dithapo laskeskelee.

Hinta on kaikille sama, eikä esimerkiksi kokemusta, erityisosaamista tai terapiaan soveltuvia tiloja oteta huomioon.

– Erityiskoulutus hankitaan täysin omalla kustannuksella. Lapset tarvitsevat myös asianmukaiset tilat ja välineet kehittyäkseen. Jos jatkossa terapiaa voi antaa minkälaisessa tahansa päiväkodin komerossa, kuinka laadukasta palvelu oikein voi olla, Kauranen kysyy.

Lapsipotilailla ei lain mukaan saa olla omavastuuosuutta, vaan sairaanhoitopiirin tulee huolehtia hoitokustannuksista kokonaisuudessaan. Kun palvelusetelin arvo näin määrittää terapian hinnan, yksityiset ammatinharjoittajat joutuvat hinnan alennuksen maksumiehiksi.

Toimintaterapeutit myös muistuttavat, että lapsiasiakkaiden vanhemmilla ei aina voi olla tarpeeksi tietoa lapselle parhaiten soveltuvista terapiamuodoista, vaan asiantuntijoiden tehtävänä on kertoa eri vaihtoehdoista.

Mikäli palvelusetelistä tällaisin ehdoin tulee koko Suomen laajuinen toimintatapa, on Kaurasen mukaan olemassa pelko, että laadukkaasta fysio- ja toimintaterapiasta tulee ainoastaan maksukykyisten oikeus.

– On aika kohtuutonta olettaa, että sairaan lapsen vanhemman pitäisi olla neurologian asiantuntija ja tietää, minkälaista hoitoa oma lapsi tarvitsee, Kauranen sanoo päätään puistellen.

Hakeako vai ei?

Nähtäväksi jää, kuinka moni terapeuteista ryhtyy palvelusetelin tuottajiksi ammatinharjoittajan näkökulmasta heikoin sopimusehdoin. Muussa tapauksessa heidän täytyy hankkia asiakkaita muilla keinoilla.

Tämä merkitsisi myös sitä, että heidän nykyiset lapsiasiakkaansa joutuisivat vaihtamaan terapeuttia kesken hoitojakson.

Jos lapsi on käynyt monen vuoden ajan saman ihmisen luona, voi terapeutin vaihto tuntua hylkäämiseltä. Seuraukset ovat pahimmillaan elinikäisiä.

Terapeutit ovat huolissaan asiakkaidensa kuntoutuksen jatkumisesta.

– Hoito- ja kuntoutusalan ajatellaan olevan siellä työskenteleville kutsumus, mitä se tietysti onkin. Nyt näyttää siltä, että sairaanhoitopiiri luottaa siihen, ettemme hylkää vakituisia asiakkaitamme, Ärölä-Dithapo huomauttaa. (HäSa)

Päivän lehti

5.4.2020