Kanta-Häme

Kuu hallitsee ihmisiä, vettä ja perunoita

Legendan mukaan ihmissusi paljastaa pedonkasvonsa täydenkuun aikaan. Myös ihmiset ja luonto paljastavat toisen puolen itsestään Kuun ansiosta, kertoo suomalainen kansanperinne. Anne Pöyhösen kirja Yläkuu ja alakuu – Ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä neuvoo, miten Kuun kierto vaikuttaa ja miten siitä voi hyötyä.
 
Vesi tottelee Kuuta
Kuu liikuttaa meriä. Kuun ja Auringon painovoiman aiheuttamaa merenpinnan laskua ja nousua kutsutaan vuorovedeksi.
 
Vuoroveden aikana maapallon Kuun puoleisella puolella Kuun vetovoima on normaalia suurempi. Tälle puolelle syntyy vuorovesipullistuma, kun Kuu vetää vettä puoleensa. Vastakkaisella puolella maapalloa Kuun aiheuttama painovoima on taas hieman normaalia pienempi. Siten vesi pakenee siellä hieman kauemmaksi kuusta ja näin syntyy toinen vuorovesipullistuma.
 
Vuoroveden suuruus vaihtelee eri puolilla maapalloa. Valtamerissä vuorovesi voi olla useita metrejä. Itämeressä sen vaikutus on noin viisi senttimetriä.
 
– Itämerellä vuoroveden näkee parhaiten kaislojen suunnasta, sanoo Helsingin yliopiston meribiologian professori Jorma Kuparinen.
 
Kylvä peruna täydenkuun jälkeen
Kansanperinteen mukaan nousevalla eli kasvavalla kuulla vesi nousee maan pinnan yläpuolella ylöspäin. Puissa mahla nousee juurista latvaan päin, jolloin neste kertyy runkoon ja tekee siitä kostean. Nousevalla kuulla kaadetun koivun halot eivät tästä syystä kuivu.
 
Laskevalla kuulla taas vesi painuu juuriin. Sen aikana kaadettu puu kuivuu ja halot palavat hyvin.
 
Pöyhönen kertoo, että kosteuden vaihtelun voi huomata myös siitä, että nousevalla kuulla kaadetun puun kanto alkaa kasvattaa silmuja.
 
Pöyhönen kiinnostui Kuusta oman kokemuksen kautta. Hän vietti lapsena aikaa äitinsä kauppapuutarhalla ja huomasi silloin, että samasta siemenpussista kylvetyt siemenet eivät aina lähteneet itämään samalla tavalla. 
 
Aikuisiällä Lontoossa asuessaan hän sai käsiinsä kuukirjan, jota lukiessaan hän keksi yhdistää kasvien vaihtelevan kasvumenestyksen Kuun kiertoon.
 
Hän palasi Suomeen ja kokeili kirjasta oppimaansa äitinsä puutarhalla.
 
– Tomaattisato oli suurempi kuin koskaan.
 
Pöyhösen mukaan Kuun vaikutusta voi Suomessa seurata hyvin perunan viljelyssä.
 
Viime vuonna hän vieraili Lepaan puutarhamessuilla ja vaihtoi tarinoita viljelijöiden kanssa.
 
Selvisi, että kasvavalla kuulla kylvetystä perunasta ei tule satoa. Täysikuun jälkeen taas, vaikka vasta kesäkuussa, kylvetty peruna tuottaa ison sadon syksyllä. Laskevalla kuulla kylvettäessä siemenperuna myös mätänee pois, mikä helpottaa sadon korjaamista.
 
Kuuhullun kannattaa ottaa moppi käteen
Ihmisellä energisyys ja virkeys lisääntyvät Pöyhösen mukaan kaksi tai kolme päivää ennen täysikuuta.
 
Länsimaisessa lääketieteessä ei juurikaan ole huomioitu luonnon kiertoa. Itämaiseen kansanperinteeseen perustuvassa joogassa Kuun liikkeet kuitenkin otetaan huomioon.
 
Kuupäiviksi kutsuttuina päivänä ei suositella harjoitettavan joogaa. Täysikuun aikaan lisääntynyt energisyys voi aiheuttaa loukkaantumisia. Uudenkuun päivänä puolestaan väsymys saattaa saada fyysisen harjoituksen tuntumaan liian raskaalta. Nämä kuupäivät ovat 14. ja 28. päivänä toukokuuta.
 
Kuun vaikutusta ihmiseen on tutkittu tieteellisesti vähän. Viime vuonna tiedelehti Current Biology julkaisi sveitsiläisen unitutkija Christian Cajochen tutkimuksen, joka on ensimmäisiä tieteellisiä todisteita kuun vaikutuksesta uneen.
 
Tutkimuksen mukaan aivoissa on täysikuun aikaan 30 prosenttia vähemmän syvään uneen viittaavaa toimintaa kuin normaalisti. Lisäksi selvisi, että täysikuun aikana nukutaan 20 minuuttia tavallista vähemmän.
 
Seuraava täysikuu on keskiviikkona 14. toukokuuta. Pöyhönen kertoo kuulleensa sadoilta ihmisiltä kuu-unettomuudesta. Puhutaan jopa kuuhulluudesta, ja muuttuuhan legendankin mukaan ihmissusi silloin ihmisestä pedoksi. Sanonnan mukaan jotakin odotetaan kuin kuuta nousevaa. Se jokin voi Pöyhösen mukaan olla vaikkapa siivouspäivä.
 
Jos huomaa kuunkierron vaikuttavan unentarpeeseen kannattaa virkeys käyttää hyödyksi mieluummin kuin kärvistellä unettomana.
 
– Jos yösiivoaminen ei häiritse puolisoa tai naapureita. (HäSa)