Kanta-Häme

Kuuma kesä saa ampiaiset liikkeelle

Loppukesästä ampiaiset pörräävät erityisen levottomina. Niitä ilmestyy uimarannoille eväskoriin, keittiön pöydällä nököttävän mehumukin reunalle ja illanviettojen viinilasiin.

Monien mielestä ampiaiset käyttäytyvät vihamielisesti. Mikä niitä riivaa?

Mehiläishoitajia kouluttava Lauri Ruottinen Jokioisilta kertoo pistiäisten etsivän epätoivoisesti ruokaa.

– Kaikkien kiusana pyörivillä työampiaisilla on kova tarve ruuasta, koska ne eivät saa sitä enää pesästään. Tilanne on tämä yleensä loppukesästä, mutta tänä vuonna kova helleaalto on nopeuttanut kehitystä, Ruottinen sanoo.

Työläisampiaiset keräävät tavallisesti maastosta suuria määriä kirvoja ja muita pikkuhyönteisiä, joita ne vievät ruuaksi pesässä kasvaville toukille. Kiitokseksi tästä toukat erittävät sokeripitoista eritettä, jota työläiset syövät.

Poikkeuksellisen kuuman heinäkuun takia kuningattaret ovat jo lähteneet pesistä ja lopettaneet munintansa, joten tarpeettomiksi jääneet työläiset ovat jääneet ilman toukkien tuottamaa ruokaa.

Houkutuksille alttiita

Kun ampiaiset yrittävät löytää syötävää, ne ovat hyvin alttiita houkutuksille. Mehiläiset taas eivät yleensä tule ihmisten ilmoille, ellei pidemmäksi aikaa ulos jäänyt hunaja- tai muu sokeripitoinen liuos niitä paikalle houkuttele.

– Ampiaiset kyllä hakevat kaikkea tilapäistä ruokaa, mitä vaan pystyvät löytämään, Ruottinen toteaa.

Ampiaiset ovat niin sanottuja petopistiäisiä, eli niiden tehtävänä on kerätä eläinravintoa. Mesipistiäiset, eli mehiläiset ja kimalaiset taas syövät kasvien siitepölyä ja valkuaisaineita sekä keräävät mettä.

Pistot kuuluvat kesään

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän avosairaanhoidon ylilääkäri Arto Honkala kertoo, ettei poikkeuksellinen ampiaiskesä ole näkynyt terveyskeskuksen asiakaskunnassa.

– Ampiaisen pistot kuuluvat kesään, eikä niille voi jälkikäteen tehdä juuri mitään. Kipu ja turvotus jatkuu yleensä muutaman päivän, jonka jälkeen pistoskohta paranee.

Honkalan mukaan tavalliset oireet sekoitetaan usein yliherkkyyteen, joka on melko harvinaista. Pistosta seuraava turvotus voi välillä hänen mukaansa olla hyvinkin rajua.

– Reaktiot ovat yksilöllisiä, vaikka henkilö saisi montakin pistosta. Tavallinen normaali aikuinen ja isompi lapsikin voi kestää useampia pistoksia ilman pahoja oireita.

Apteekista saatavat antihistamiinit ja kortisonivoiteet käyvät kotihoidosta, mutta Honkalan mukaan vaikutus on lähinnä psykologinen. Kutinaa näillä keinoin voi kuitenkin yrittää hillitä.

– On eri asia, jos ampiainen joutuu suuhun ja pistää kurkun alueelle. Jos tulee vähänkin hengitysoireita, niin kannattaa kyllä hakeutua tarkkailuun, Honkala muistuttaa. (HäSa–STT)

 

Teksti: Kaisa Hynynen