Kanta-Häme

Kuumolan ja Kiipulan välille pyörätie

Turengin Kuumolan ja Kiipulan välille suunnitellaan kevyen liikenteen väylää. Sorapintainen väylä on tarkoitus rakentaa harjualueelle metsään niin, että se seuraa nykyisen ulkoilureitin linjausta.

Näin väylästä saadaan huomattavasti halvempi kuin jos rakennettaisiin Kiipulantietä myötäilevä asvaltoitu pyörätie.

Halvempi vaihtoehto

Kunnan teknisen toimen ja maankäytön johtaja Juha Prittinen sanoo, että metsään linjatun soraväylän hinta on vain neljännes verrattuna maantien varteen tehdyn päällystetyn väylän kustannuksiin.

– Kevyempi vaihtoehto on ainoa realistinen ratkaisu, Prittinen sanoo.

Periaatteessa ely-keskus rahoittaa maanteiden kevyen liikenteen väylät, mutta tähän hankkeeseen ei ole odotettavissa elyn rahoitusta.

Uusi pyörätie voitaisiin toteuttaa ensi vuonna, mikäli sitä varten saadaan rahaa kunnan budjettiin.

Kiipulasäätiö maksaa puolet

Prittinen on jo ottanut yhteyttä Kiipulasäätiöön ja saanut sieltä hyväksynnän sille, että säätiö maksaa puolet kustannuksista. Väylän alustava kustannusarvio on 410 000 euroa.

Kiipulasäätiö puolestaan otti kuntaan yhteyttä jo vuoden alussa ja ehdotti kevyen liikenteen väylän rakentamista liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Turengin ja Kiipulan välinen Kiipulantie on kapea ja mutkainen. Tiellä liikkuu paljon Kiipulan opiskelijoita ja henkilökuntaa. Suuri osa kulkee jalan tai polkupyörällä.

Valot suurelta osin valmiina

Kun väylä tehdään ulkoilureitin viereen, se voi hyödyntää ulkoilureitin valaistusta. Prittinen arvioi, että jonkin verran tarvitaan myös uusia valoja. Ainakin uudet valot tulisivat olemaan led-valoja.

Väylästä tulee melko tasainen. Yhdessä kohdassa ulkoilureitillä on iso mäki, mutta siinä kohdin pyörätie linjataan hieman kauemmaksi ulkoilureitiltä.

– Metsään linjattavassa väylässä on sekin etu, ettei siellä tuule samalla tavalla kuin peltojen ympäröimällä maantiellä, Prittinen sanoo.

Juoksijoille hyvä talvipolku

Hän on innoissaan tulevasta reitistä, sillä se tuonee lisää liikunnanharrastajia Konttilan ulkoilualueelle. Kävelyn ja juoksun harrastaminen talvella helpottuu, kun liikkujat pääsevät hiekoitetulle väylälle metsään. Varsinainen ulkoilureittihän on talvella hiihtäjien käytössä.

Väylän tulevasta kunnossapidosta on jo neuvoteltu. Väylän kesä- ja talvihoidosta vastaa Kiipulasäätiö, ja kunta vastaa valaistuksesta.

Kunnanhallitus hyväksyi väylän ohjeellisen linjauksen sekä kustannusten jakomallin maanantaina. (HäSa)

Päivän lehti

29.3.2020