Kanta-Häme

Kuusikymppisen työttömyys näkyy muiden kasvoista

Joskus tietysti olen ajatellut, kuinka ihanaa olisi, jos olisi nuorena ollut mahdollisuus opiskella ja olisi nyt vakityö. Rakastan museotöitä ja asiakaspalvelua, toteaa Brita-Helena Railola, 59.

Parin viikon päästä 60 vuotta täyttävällä Railolalla on kova halu töihin. Toisin kuin moni ikäisensä, Railola on koonnut työelämäänsä pätkätöistä – ja aikoo jatkaa niiden tekemistä mahdollisimman kauan.

Yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien eläkkeelle pääsy oli perussuomalaisten tärkein tavoite. Eläketuki on kertaluonteinen ja edellyttää yli viiden vuoden työttömyyttä. 

Railolan mielestä kyseessä on tilastojen siistiminen.

– En pidä koko ajatuksesta, se on ihan kamala. Jos on työkykyinen, siinä viedään työ ihmiseltä pois.

Yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossa, mutta vaikka eläkkeelle ei olisi pakko siirtyä, päätös on viesti siitä, että niin kannattaa tehdä.

Railolan mielestä eläke on hyvä vaihtoehto niille yli 60-vuotiaille pitkään työttömänä olleille, jotka eläkkeelle haluaisivat. Työssäolon tai työttömyyden ei kuitenkaan pitäisi olla eläkkeelle pääsemisessä oleellinen asia.

– Annettaisiin sellaisten olla töissä, jotka ovat terveitä ja haluavat työelämässä olla. Työelämässä olevankin 60-vuotiaan voisi päästää aikaisemmin eläkkeelle, jos hän niin tahtoisi.

Railola uskoo, että hän saa tulevaisuudessa määräaikaisia töitä niin kuin tähänkin asti. Niiden välissä sijaisuuksia on ollut noin viideksi päiväksi kuussa.

– Vakitöihin minulla ei ole mitään mahdollisuutta, kun minulla ei ole koulutusta. Uskon vain pätkätöihin. Vielä minulle on riittänyt kysyntää, mutta miten asiat ovat vuoden päästä, sitä ei voi tietää. 

– Porin kaupungin tilanteesta riippuu, saako Satakunnan Museo ottaa sijaisia. Toivon sydämestäni, että pääsen museolle taas. Mutta kyllä tässä jo alkaa eläkeikäkin häämöttää, sille ei voi mitään.

Eläke tarkoittaisi Railolalle jo ennestään pienien tulojen putoamista.

17-vuotiaana Brita-Helena Railola joutui keskeyttämään opiskelunsa Porin tyttölyseossa tultuaan raskaaksi. Raskaana olevaa ei siihen aikaan kouluun huolittu.

Opiskeluaikana aloitettu osa-aikainen työ tavaratalon valokuvaosastolla kasvoi kuitenkin vakituiseksi, ja myyjän töitä riitti kuudeksi vuodeksi.

– Sitten myymälän omistaja vaihtui ja kaikki pidempään töissä olleet saivat lopputilin. Tuli tämä talvilomaoikeus. Viisi vuotta talossa olleet olivat oikeutettuja talvilomaan, ja he saivat lähteä.

Railola jäi kotiin hoitamaan lapsia ja aloitti iltalukion. Lukio piti kuitenkin keskeyttää, koska lapsille ei löytynyt hoitajaa eikä mies tukenut häntä opiskelussa. Siitä lähtien Railola on tehnyt pääosin sijaisuuksia, aluksi lastentarhoissa, sitten Satakunnan Museolla, jonne Railola pääsi työllistämistuen avulla vuonna 1996. Sitten museolta alkoi löytyä määräaikaisia sijaisuuksia, jotka kestivät pisimmillään 7 kuukautta. Railola on toiminut museolla muun muassa siivoojana, valvojana ja oppaana.

Vuosia kaupungin töissä on kertynyt parikymmentä.

– Museolla on ollut tosi hyvä henki. Koskaan ei ole ollut ikärasismia, eikä ihmisiä ole arvotettu sen mukaan, ovatko he töissä työllisyystuella tai opiskelijana.

Railolan viimeisin työpaikka oli työllistämistuella tuettu asiakaspalvelutyö Rosenlew-museolla. Työt loppuivat 1,5 vuotta sitten. Sen jälkeen hänellä on ollut muutaman päivän kestäviä sijaisuuksia kaupungin museoissa asiakaspalveluassistenttina.

– Varsinkin pitkäaikaistyöttömien on vaikeampaa työllistyä vanhempana. Minulla on se hyvä puoli, että museon väki tuntee minut ja tietää, etten esimerkiksi ole sairauslomilla.

Railola ymmärtää monen ajattelevan, että 60-vuotiaiden pitäisi jo antaa nuoremmille tilaa työmarkkinoilla.

– Nuorten työllistyminen on tärkeää. Mutta sekin on tärkeää, että voi halutessaan jatkaa työelämässä ja kokea, että kelpaa vielä. Se on tärkeää mielenterveydelle.

Työnteko ei hänestä ole vaikeampaa kuin kymmenen vuotta sitten.

– Ei yhtään! Olen nuorentunut vain, kun on lapsenlapsia ja harrastuksia.

Railola näyttelee harrastajateattereissa, laulaa kuoroissa ja toimii Porin Karjalaseuran puheenjohtajana.

– Minulla on harrastuksia, mutta monella ei ole mitään. Moni kutistuu kotiin, syrjäytyy, kadottaa itseluottamuksensa ja alkaa pelätä ihmisiä. Jos siitä joutuu pakonomaisesti eläkkeelle, ei se tilannetta auta.

Vaikka Railola voi harrastuksissaan kokea olevansa hyväksytty ja tarpeellinen, on töissä oleminen eri tavalla arvostettua.

– Kun ihmiset kysyvät, missä olet töissä ja vastaat olevasi työtön, on kuin olisi yhtäkkiä toisen luokan kansalainen. Jos sanon olevani Satakunnan Museolla, se on ihan eri asia. Sen näkee ihmisten kasvoista.

Railolan mukaan nuoret ymmärtävät asian helpommin, koska he ovat itsekin olleet pätkätöissä.

– Ikäisteni ja minua vanhempien on vaikeampi suhtautua työttömään. He eivät ole kokeneet tällaista pätkätyöelämää. Koetankin usein sanoa, että olen ollut Satakunnan Museolla assistenttina, enkä sano, että olen työtön.

Vielä hän ei ole valmis kutsumaan itseään eläkeläiseksikään.

– Se vasta kamalaa olisi! Jos olisi sairas, tilanne olisi eri, mutta en minä osaa edes ajatella sellaista tilannetta. Jos olisi paljon rahoja ja voisi olla oloneuvoksena, sitten voisi ajatella eläkkeellä oloa. Mutta kyllä minun aikani pitkäksi tulisi. Työ kiehtoo enemmän.