Kanta-Häme

Kuvaa sotaa, kylvä rauhaa

– Viestikyyhkyupseeri ei ole perinteinen sotakirja. Kirjan perimmäinen ajatus kietoutuu ihmisen arvostuksen ja hyväksymisen ympärille, sanoo kirjailija Heli-Maija Heikkinen.

Samalla päähenkilöiden, Anjan ja Fransin avulla voi miettiä, millaisena puolisot näkevät toisensa.

Lopella Hunsalan vanhassa asemarakennuksessa asuva Heli-Maija Heikkinen on juuri saanut valmiiksi esikoisteoksensa. Viestikyyhkyupseeri (Minerva) kuvaa sota-aikaa ja sotaa, mutta näkökulma on hienovaraisen pasifistinen.

– Kun aloin kirjoittaa kirjaa, elimme vielä hyvin erilaisessa maailmassa kuin nyt. Ukrainan tapahtumat ovat nostaneet epävarmuuden ja jopa sodan uhkan voimakkaasti esiin, hän sanoo.

Heikkinen kertoo, että esimerkiksi koulussa nuoret kysyvät lähes päivittäin, voiko Suomi joutua sotaan.

Vähättely sisuunnutti

Vihdissä historian lehtorina työskentelevä opettaja kiinnostui jo opiskeluaikana sodassa käytetyistä eläimistä. Hän laati Oulun yliopistolla pro gradu -tutkielman sotakoirista. Asiakirjoissa koirien rinnalla mainittiin tuon tuosta myös viestikyyhkyt, joista oli myös paljon valokuvia.

– Tuolloin työtä arvioitiin: Sievä lisä sotahistorialliseen tutkimukseen. Asenne jäi kaivamaan ihmisen pientä mieltä. Siinä vaiheessa tiedostin, kuinka tärkeää meidän jokaisen on saada hyväksyntä ja arvostus tärkeäksi kokemillemme asioille.

Kyyhkyt joutivat pataan

Kyyhkyt lennähtivät uudelleen Heli-Maija Heikkisen mieleen viisi vuotta sitten. Hän alkoi opiskella kirjoittamisen perus- ja aineopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa eli käytännössä Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Viestikyyhkyjen sodanaikainen kohtalo muistui mieleen ja alkoi muuttua tarinaksi.

– Arkistoista selvisi, että kaikki puolustusvoimien 800 viestikyyhkystä käskettiin kesällä 1944 tappaa haavoittuneiden ruuaksi. Aloin miettiä, miltä käsky mahtoi tuntua niitä hoitaneista. Elämäntyö jouti pataan.

Heli-Maija Heikkisen oma harrastus palveluskoirien kouluttajana helpotti eläytymistä kyyhkystenhoitajan tunteisiin. Niin sodassa kuin myös pitkään rauhan aikana koirien työtä on vähätelty ja sama asenne näkyi kyyhkyjen kohtalossa.

– Viestikyyhkyupseeri Frans pettyy syvästi kyyhkyjen jalostuksen ja kouluttamisen aliarvostukseen. Hän taistelee niiden puolesta ja perustelee yhä uudelleen ja uudelleen niiden hyötyjä armeijalle. Hän hakee turhaan työlleen hyväksyntää.

Kirjan tapahtumat ja henkilöt ovat kaikki kuvitteellisia, mutta käsky kyyhkyjen lopettamisesta historiallinen tosiasia. Viestikyyhkyjä tuskin käytettiin rintamalinjoilla, mutta saaristosta niiden avulla viestittiin mantereelle.

Voiko pelkuria ihailla?

Viestikyyhky Otto pelastaa kahden suomalaissotilaan hengen. Lintu lentää ilmojen halki ja vie kallisarvoisen viestin varuskuntaan omille ryssän taakse mottiin jääneiltä miehiltä.

– Taistelukuvaukset rintamalinjalla vievät keskelle sotaa tarkoituksella heti kirjan alkupuolella. Kun tarina etenee, lukija voi tutkia omaa asennettaan sotaa kohtaan: herättivätkö kirjan taistelukohtaukset ihannoivan asenteen?

Sankarien ihailu kuuluu usein suomalaisten tapaan suhtautua sotaan, mutta Viestikyyhkyupseeri ravistelee asennetta. Rintamalla rohkeatkin pelkäsivät.

– Kun Frans kertoo vaimolleen Anjalle pelostaan ryssän hyökätessä, tämä kavahtaa ja etääntyy. Hänelle Frans on ollut pitkä, suoraryhtinen, rehti ja päämäärätietoinen mies. Kuva oli kuvitelmaa. Tunnemmeko me miehemme tai vaimomme, vai rakastammeko luomaamme kuvaa?

Heli-Maija Heikkinen toivoo lukijan pohdiskelevan omaa parisuhdettaan tai suhdettaan muihin ihmisiin. Kuinka usein oma mielikuva perustuu toisen aitoon tuntemiseen? (HäSa)