Kanta-Häme

Kuvasuunnistus on porkkana kävelylle

– Olen joskus kehunut, että kierrän kaikki Riihimäen kadut! Keskustan olen käynyt läpi, mutta vielä on noita syrjiä paljon kävelemättä, sanoo Mirja Laaksonen astuessaan sisään Riihimäen kaupunginmuseoon.

Museossa vietettiin sunnuntaina kuvasuunnistuspäivää. Sen idea on yksinkertainen. Osallistuja saa käteensä kartan, jossa on numeroituina viitisenkymmentä Teräskiila, Teräspalkki ja Peruskiila osakeyhtiöiden rakentamaa kohdetta.

Näistä kuudesta on tehty varsinaisia rasteja. Kävelemällä reitin läpi kertyy matkamittariin kilometrejä noin kolme ja kuva kotikaupungista tarkentuu.

Kartan kääntöpuolelle on painettu rastirakennuksista valokuvat sekä kysymyksiä, joiden oikeat vastaukset paljastaa viimeistään vs. amanuenssi Markus Neulaniemi museolla. Tässä yksi oikea vastaus.

– 40 000. Vuonna 1970 Marjatta ja Matti Jaatinen laativat yleiskaavan, joka perustui arvioon, että vuonna 2000 Riihimäellä asuisi 40 000 ihmistä. Nythän ollaan hädin tuskin 30 000 asukkaassa. Täällä on kasvu ollut aina vähän ylimitoitettua, naureskelee Neulaniemi.

Kaupunginmuseo on järjestänyt kuvasuunnistusta erilaisille ryhmille viime syksystä lähtien, kun kartta Teräskiilan rakennuskohteista valmistui.

– Jotenkin kartta näytti niin valmiilta pohjalta suunnistamiseen. Ajatus syntyi yhdessä museonjohtajan kanssa kuin itsestään, kertoo Neulaniemi.

Yksin tai yhdessä, tänään tai huomenna

Sunnuntaina suunnistaminen oli omatoimista. Kolmen ensimmäisen tunnin aikana reitille oli lähtenyt kymmenkunta suunnistajapoppoota.

– Tuntuu ihan toimivalta. Vaikka paljasjalkaisille riihimäkeläisille rakennukset ovat tietysti todella tuttuja, ihmiset ovat kertoneet pitäneensä jutusta tosi paljon, sanoo Neulaniemi.

Yksin liikkeellä olleella Mirja Laaksosella on aivan omat suunnitelmat.

– Kartta on porkkana kävelylle. Käyn kaikki kohteet läpi. Yhtenä päivänä yhden, toisena toisen. Mutta en tänään. Ehkä huomenna.

Laaksonen lähti Riihimäeltä 1960-luvulla, teki työuransa muulla, ja palasi 1990-luvulla.

– Kaikkia rakennusvaiheita en ole ollut näkemässä.

Hän kertoo rakastavansa karttoja. Museosta lähtee mukaan lähtee mm. juliste 1920-luvun asemakaavasta. Teräskiilan rakennuskarttaa tutkiessaan Laaksonen löytää sieltä oman kotitalonsa.

– Tuossa on minulla nuo kymmenen ikkunaa. Se on valitettavaa aina keväisin ja syksyisin, kun niitä pitää pestä! (HäSa)

Kaupunki elementissään – modernimpaa kaupunkikuvaa 1960-luvulta -näyttely Riihimäen kaupunginmuseossa 22. huhtikuuta asti.