Kanta-Häme

Kyläkoulusta tuli juhlatalo

Janakkalalaisen Harri Ylöstalon nimi löytyy Jokimaan koulun oppilasluettelosta vuoden 1960 kohdalta. Hän aloitti silloin koulunkäynnin Jokimaan kansakoulussa.

Nelisen vuotta sitten mies osti itselleen Jokimaan koulutalon.

– Jos olisin opettajalle aikanaan sanonut, että ostan sun koulus, olisin varmaan saanut karttakepistä, hän nyt nauraa.

Oppilasluettelo seinällä

Nyt oppilasluettelo on tauluna koulun eteisessä.

– Melkein järjestään ihmiset tulevat katsomaan, onko oma nimi listalla oikein, Ylöstalo hymyilee.

Ylöstalo ei vain ostanut koulua, vaan hän remontoi sen hyvään kuntoon.

– Kaikkeni olen antanut sen eteen, että talo säilyy.

Jokimaan entinen koulu on nykyään juhla- ja kokoontumistila, jota Ylöstalo vuokraa halukkaille. Kysyntää on ollut jonkin verran, vaikkei Ylöstalo olekaan vielä paneutunut markkinointiin.

– Suusta suuhun on tieto kulkenut.

Monenlaisia juhlia

Entinen koulutalo on noin kahden vuoden ajan ollut siinä kunnossa, että siellä on voinut järjestää tilaisuuksia, lähinnä erilaisia perhejuhlia.

– Kaikkea ristiäisistä muistotilaisuuksiin. Kokouskäyttö on ollut vähäisempää, Ylöstalo sanoo.

Koulun kaksi luokkahuonetta on muutettu saleiksi. Niihin mahtuu ruokailemaan sata henkeä. Yksissä juhlissa oli 130 vierasta, ja silloin jouduttiin tuomaan paikalle lisätuoleja.

Juhlien järjestäjä saa Ylöstalon kautta tilata halutessaan myös pitopalvelun, sillä Ylöstalolla on yhteistyötä kahden tutun yrittäjän kanssa.

– Mutta voi täällä järjestää tarjoilut itsekin. Astiat täällä on sadalle hengelle.

Ylöstalo toivoisi tiloille muutakin käyttöä. Hän järjestäisi vaikka tansseja, jos väkeä vain tulisi.

Viime kesänä oli jo yhdet tanssit, mutta yleisömenestystä ei juuri ollut.

– Sattui Reijo Taipale esiintymään samaan aikaan Riutassa.

Puuhamaassa riittänyt työtä

Ylöstalo ei ole laskeskellut työtuntejaan. Etenkin luokkahuoneiden remontissa riitti työtä.

– Kaikki uusittiin, lattiasta kattoon. Oli tämä puuhamaa.

Ylöstalo on tehnyt työtä paljolti yksinään, päätyönään. Apuna on ollut kaksi ystävää.

Remontti ei ole vielä valmis, sillä Ylöstalo aikoo laittaa myös alakerran kuntoon. Hän on jo rakentanut sinne uima-altaan. Saunatiloja hän aikoo vielä kunnostaa.

– Pienet porukat voisivat vuokrata tätä saunailtoihinsa.

Uima-altaan teossa oli valtava työ, sillä Ylöstalo teki kaivutyön lapiolla, ja maat ja harkot hän kuljetti kottikärryillä.

– Onneksi talon alta ei löytynyt isoja kiviä. Työ olisi tyssännyt siihen.

Vanhat hirret hyvässä kunnossa

Ylöstalo pitää remonttia ikuisuusprojektinaan. Alakerran jälkeen remontin voi ulottaa esimerkiksi koulun kahteen asuntoon.

Taloa on kelvannut remontoida, sillä hirret ja ikkunat olivat hyvässä kunnossa. Niitä ei ole tarvinnut uusia.

– Tämä on aikanaan hyvin tehty, ja puut hirsitaloon on valittu huolella. Siitäkin näkee, että koulu oli aikanaan tärkeä paikka kylälle.

Se Ylöstaloa harmittaa, ettei taloon ole jätetty yhtään uunia. Talon hormit olisivat kyllä hyvässä kunnossa. Talo lämpiää öljyllä. (HäSa)

Päivän lehti

7.4.2020