Kanta-Häme Janakkala

Kylpytynnyritkään eivät antaneet kunnon potkua – Tonttien kysyntä polkee melko lailla paikallaan Janakkalassa

Lari Rautio viettää nykyään vapaa-aikansa omakotityömaalla, ja usein mukana on myös avopuoliso Sanna Poikonen. Myös Mimosa-koira viihtyy jo tulevassa kodissaan. Kuva: Esko Tuovinen
Lari Rautio viettää nykyään vapaa-aikansa omakotityömaalla, ja usein mukana on myös avopuoliso Sanna Poikonen. Myös Mimosa-koira viihtyy jo tulevassa kodissaan. Kuva: Esko Tuovinen

Tontteja on varattu, myyty ja vuokrattu Janakkalassa tänä vuonna samaan tahtiin kuin viime vuosina muutenkin. Siihen eivät ole vaikuttaneet sen kummemmin koronavirusepidemia kuin meneillään oleva kylpytynnyrikampanjakaan.

– Tahti on ollut sama kuin viitenä viime vuonna, eli noin kymmenen tontin vuosivauhtia, sanoo kiinteistöinsinööri Tommi Henriksson, joka on aloittanut työt Janakkalan kunnassa alkuvuodesta.

Se, että tontinostaja saa tänä vuonna kaupan päälle kylpytynnyrin voi Henrikssonin mukaan toki vaikuttaa loppuvuoden lukuihin.

– Silloin jotkut voivat tehdä kaupan jo loppuvuodesta, vaikka muuten olisivat toimineet vasta ensi vuoden puolella.

Kampanjat auttavat markkinoinnissa

Vaikka kampanja ei suoraan vaikuttaisikaan myyntilukuihin, niillä on Henrikssonin mielestä oma paikkansa.

– Ei kukaan osta tonttia vain jonkin kylpytynnyrin takia – rakentamisajatukset muhivat yleensä ihmisten päässä pitkään. Mutta kyllähän tällaiset kampanjat auttavat kunnan markkinoinnissa.

Paljukampanja ei vaikuttanut myöskään turenkilaisen pariskunnan Lari Raution ja Sanni Poikosen suunnitelmiin.

– Omakotitalon rakentaminen on ollut haaveissa jo pitkään, ja keväällä ostimme tontin, Rautio kertoo.

Maatyöt aloitettiin Kauriinmaalla sijaitsevalla tontilla kesäkuussa.

Lari Rautio ja Sanna Poikolainen rakentavat omakotitaloa kilometrin päähän nykyisestä kodistaan. Kuva: Esko Tuovinen

Rivitalosta omaan taloon

Lario ja Poikonen ovat jo kolmen vuoden ajan asuneet Kauriinmaalla rivitalossa, ja he halusivat rakentaa oman talon samalle, viihtyisänä pitämälleen alueelle. Kauriinmaalle tuli tarjolle uusia tontteja pari vuotta sitten.

Pariskunnan tavoitteena on saada yksikerroksinen, L:n muotoinen talonsa valmiiksi keväällä.

Koronaepidemia ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut projektin etenemiseen.

– Kaikki tavarat ovat tulleet työmaallemme ajallaan, Lari Rautio sanoo.

Yli sata tonttia tarjolla

Janakkalalla on tällä hetkellä noin 110 omakotitontin varanto. Turengissa tontteja on tarjolla Kauriinmaan lisäksi Kyterissä sekä eritoten Ilveslinnassa Turengintien varressa.

Vuoden 2018 alussa valmistunut Ilveslinnan alue on osoittautunut ongelmalliseksi. Se ei ole kiinnostanut omakotirakentajia, vaikka alueelle nousi heti alkuun päiväkoti. Alueelle voidaan lohkoa noin 80 omakotitonttia, mutta rakennettuja omakotitaloja on vasta kolme.

Tervakoskella tontteja on tarjolla uudella Mäyrän alueella, Eväsojalla ja Tervajoentien länsipuolella.

– Mäyrä on lähtenyt kohtalaisesti liikkeelle, sieltä on mennyt kaksi tonttia tänä vuonna, ja varauksia on sisällä. Myös Eväsojan alueelta on myyty kaksi tonttia tänä vuonna, Tommi Henriksson kertoo.

Tervajoentien ja Paperintekijäntien välissä on viisi vapaata tonttia, joita kunta markkinoi Tammirannan uusina tontteina.

Harvialassakin on yhä tilaa

Myös Harvialan alueella on yhä parikymmentä vapaata tonttia. Alun ryntäyksen jälkeen sieltä on mennyt tontteja kaupaksi hitaasti, mutta varmasti. Tänä vuonna on myyty yksi tontti.

Henriksson pitää Janakkalan tonttivarantoa normaalina. Nyt hänen mielestään on hyvä kasvaa sisäänpäin eli suosia täydennysrakentamista.

Sellaista onkin jo toteutettu esimerkiksi Kauriinmaalla ja Mäyrässä. Myös Moision tuleva alue sijoittuu jo kaavoitetun alueen sisään. HÄSA

Noin 110 vapaata tonttia

Janakkalan kunnan omakotitontit sijaitsevat pääosin Turengissa, Tervakoskella ja Harvialassa. Lisäksi Leppäkosken Stoltinkorvessa on tarjolla 11 tonttia.

Turenki

Ilveslinna: 18 tonttia (alueelle on kaavoitettu noin 80 pientalotonttia)

Kauriinmaa: 15 tonttia

Korkeavuorenranta: 1 tontti

Kyteri: 6 tonttia

Harviala

24 tonttia

Tervakoski

Eväsoja: 10 tonttia

Mäyrä: 27 tonttia

Rauhala: 1 tontti

Tammirannan kaakkoispuoli: 5 tonttia

 

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic