Kanta-Häme

Kymppiluokalla ja aikuislukiossa on yhä tilaa viime keväänä peruskoulunsa päättäneille

Hämeenlinnan alueen peruskouluista keväällä valmistuneista nuorista on yhä kymmeniä ilman opiskelupaikkaa. Koulutuskeskus Tavastian ammattistarttiryhmät ovat jo täynnä, mutta Lyseon koulun kymppiluokalle mahtuu vielä opiskelijoita.

– Tällä hetkellä ryhmään on varmistettu 12 oppilasta, mutta mukaan mahtuu kaikkiaan 20-25 nuorta, kertoo Lyseon koulun rehtori Pasi Seila.

Uutena vaihtoehtona opiskelupaikatta jääneelle on aikuislukion tarjoama mahdollisuus nostaa peruskoulun päättötodistuksen numeroita.

– Vastuuhenkilö Juho Seppälä ohjaa opiskelijan saamaan tukiopetusta niissä aineissa, jotka ovat painaneet todistuksen keskiarvoa alaspäin. Numeroita nostetaan tenttimällä. Aikuislukiossa voi opiskella myös Atto-opintoja, jotka voidaan hyväksilukea myöhemmissä lukio- tai ammattikouluopinnoissa, selvittää aikuislukion rehtori Jarmo Vaara.

Ryhmään ei ole ilmoittautunut toistaiseksi ketään.

– Asiasta voi olla aikuislukioon yhteydessä. Ryhmäkoolle ei ole asetettu mitään ylärajaa vaan kaikki halukkaat saavat paikan, Vaara kannustaa.

Erityisen vaikea vuosi

Koulutuskeskus Tavastian opiskelijapalvelupäällikkö Päivi Kortesnie m i kertoo, että tänä syksynä opiskelupaikan löytäminen kaikille keväällä Hämeenlinnan seudun peruskoulusta valmistuneille nuorille on erityisen haasteellista.

Tavastia on kasvattanut suosiotaan kansallisessa yhteishaussa, jossa hakijan kotipaikkakunnalla ei ole väliä. Näin ollen rovaniemeläinen hakija menee hämeenlinnalaisen ohi, mikäli hänellä on paremmat pisteet. Lukiotkin ovat pitäneet kiinni keskiarvorajoistaan, mikä on Kortesniemen mukaan ensiarvoisen tärkeää opintojen haastavuuden huomioonottaen.

– Meille Tavastialle otettiin 825 opiskelijaa yhteishaun kautta. Luku ylitti suunnitellun maksimimäärän kymmenillä. Ammattistarttiryhmiin hakijoita oli keväällä ja kesällä yhteensä yli 100 ja heistä 34 valittiin esikarsinnan ja haastattelujen perusteella, Kortesniemi kertoo.

Tilanne kuitenkin elää syksyn aikana ja aina syyskuun ensimmäisiin viikkoihin asti saattaa ensimmäisillä varasijoilla olevat päästä mukaan ammattistarttiryhmään tai perustutkintokoulutukseen peruutusten kautta.

– Yritämme jatkuvasti selvittää, voimmeko tehdä vielä jotakin, esimerkiksi lisätä starttipaikkoja äärimmäisessä tapauksessa. Toisin kuin Tavastian muilla opintolinjoille on ammattistarttiin oma, erillinen haku, johon voimme vaikuttaa ja suosia lähiseutujen nuoria.

Motivaatio kohdillaan

Lyseon koulun opinto-ohjaaja on yhteydessä ammattistarttiryhmän ulkopuolelle jääneisiin ja heille tarjotaan paikkaa kymppiluokalta, vaikka virallinen hakuaika onkin päättynyt jo. Rehtori Pasi Seilan mukaan tärkeintä on, että yksikään nuori ei syrjäydy.

– Tarkoituksena on saada kaikki mukaan. Tietenkään ryhmäkoko ei voi kasvaa kovin paljon yli kahdenkymmenen, sillä silloin on vaikea toteuttaa kymppiluokkalaisille tarkoitettua yksilöllistä opetusta, jolla tähdätään kunkin opiskelijan tavoitteiden saavuttamiseen.

Seilan mukaan koskaan ei ole ollut tilannetta, jossa opiskelijalle olisi pitänyt tarjota ”ei oota”. Hän toivoo, että tänäkään vuonna hakijoiden joukosta ei tarvitsisi arpoa sisään pääsijöitä.

Kymppiluokalla täsmäkorotetaan valittuja numeroita, eikä oppilaan todistuksen keskiarvo laske. Kymppiluokan käynyt myös säilyttää kevään yhteishauissa kolmen pisteen edun, joka on kaikilla muillakin ensimmäistä kertaa jatko-opiskeluun hakevilla.

– Meillä on opiskelijoita kymppiluokalla hyvin korkeillakin keskiarvoilla. Heillä on tavoitteena esimerkiksi Kaurialan lukio, jonne heidän keskiarvonsa ei ihan ole riittänyt. Kymppiluokan opiskelijat eivät nykyään ole pelkästään pahnan pohjimmaisia, vaan heillä on motivaatio kohdillaan ja juuri siksi tulokset ovat erinomaisia, Seila tietää. (HäSa)