Kanta-Häme

Kyynelten ja halausten voimalla varikolle

Kylämaiseman hiljaisuus on lauantaina aamupäivästä korvia huumaava. Kunnes rauhan rikkoo koiran haukku.

– Roosa ilmoittaa aina, että kauppa-auto on tulossa. Se kuulee, kun auton jarrut rupeaa vinkumaan tuolla mäen päällä, kertoo Heikki Lindqvist.

Rimmilässä 60 vuotta asuneen Lindqvistin muistikuvat Syrjälän kauppa-autosta ovat yhtä vanhoja kuin hänen vanhimmat lapsuudenmuistonsa.

Ensin autoa ajoi Julia Alhaisen isä Paavo, sitten Julian veli, sitten toinen veli. Alhaiselle olisi tullut ensi kesänä täyteen 40 palvelusvuotta liikkuvan myymälän ratissa, ellei auton huono kunto ja hiipunut kannattavuus olisi pannut pistettä toiminnalle eilen.

– Lupasin, etten poraa, mutta on tässä tullut itkettyä jo monta kertaa, sanoo Alhainen asiakkailleen, joita tällä pysäkillä oli puolen kymmentä.

Silmät ovat kosteina kaikilla ja halata täytyy useamman kerran.

– Voi että, tää on sääli! Ei tällaista palvelu saa enää mistään, huokaa Soili Lindqvist.

Hän ojentaa Alhaiselle pienen lahjarasian.

– Suklaa tuo mielihyvää. Tiedän, että Julia tykkää tästä suklaasta.

Marika Niininen hyppää sisään kauppa-autoon juuri kun Alhainen on istunut ratin taakse ja sulkemassa ovea. Hän on asioinut kauppa-autossa viisivuotiasta asti, nyt hänellä on omia lapsia.

– Kyllä toiminnan loppuminen on tiedossa ollut, mutta shokki tämä on silti, sanoo jäätelöostoksia tehnyt Niininen.

Sosiaalihoitaja ja ruokavinkkaaja

Julia Alhaisen kännykkä soi jatkuvasti. Asiakkaat soittelevat ja kiittelevät kuluneista vuosista. Eteneminen muhkuraisella Renkajärventiellä on verkkaista, mutta tällä kertaa aikatauluun suhtaudutaan tavallistakin joustavammin.

– Juu, kirjoitellaan. Tuut sitten käymään kyläkaupalle. Ei ruveta itkeen, nauti sä lomasta, sanoo Alhainen puhelimeen.

Seuraavalla pysäkillä on jo tungosta. Kauppa-auto pysäköi taksin eteen, ja asiakkaat asettuvat jonoon kukkakimppuineen ja koristekransseineen.

– Tulimme taksilla varta vasten. Tämä on surullinen hetki. Meitä on jännittänyt joka kevät, että vieläkö Julian auto ajaa täällä, kertovat Helena ja Jouko Kosonen, joiden asiakassuhde Syräjälän kauppa-autoon on kestänyt 55 kesän verran.

Aulikki Nummenpää kutsuu Alhaista renkajärveläisten sosiaalihoitajaksi, joka on huolehtinut tarvittaessa asiakkaiden lemmikeistä ja muistutellut äideille, mitä perheissä ei ole pitkään aikaan syöty.

– Kesällä, kun lapset eivät olleet koulussa, he saivat nukkua kauppa-autossa hyllyn alla, nauraa Nummenpää.

Maiju Leisti nostaa pikkuvauvansa jälleen kuljettajantuolilla istuvan Alhaisen syliin. Morris-poika ei opi käymään kauppa-autolla, mutta äitinsä tarinoita hän pääsee varmasti kuulemaan.

– Kun saimme lapsena markan autonpesusta, se raha kiikutettiin suoraan kauppa-autoon.

Alhainen sanoo ilmeisen asian. Hän on aina tykännyt asiakkaista. Myymäläauton tarun lopussa häntä harmittaa eniten se, että kyläläisten asiat jäävät väistämättä vähemmälle huomiolle.

– Asiakkaat tulevat niin läheisiksi. Miten tässä enää pysyy kärryillä, mitä nuorille kuuluu?

Pienemmän auton rattiin

Alhainen starttasi Urjalan kaupalta kierrokselle eilen puoli yhdeksältä. Kolmenkymmenenneljän pysäkin jälkeen velvollisuutensa täyttänyt autovanhus pysähtyi illalla kello kuuden maissa.

Kauppias myöntää, että 30-asteen helteissä järki ei ole aina pelannut toivotusti, mutta muuten pitkät työpäivät eivät ole tuntuneet raskailta.

– Ei sitä osaa sillä tavalla ajatella.

Alhaisen työrupeama jatkuu Syrjälän kyläkaupassa Urjalan Hakolahdessa. Vuosikymmenien varrella tutuiksi tulleet tieosuudet eivät nekään painu unholaan. Autottomat asiakkaat ovat toivoneet kotiinkuljetuksia ja niitä aletaan ajaa henkilöautolla maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin.

Kauppa käy siis jatkossakin, ja kuten lukemattomilla huulilta eilen kuultiin, elämä jatkuu.

– Elämä jatkuu, mutta kyllä tämä luopuminen vähän vaikealta tuntuu, myöntää Alhainen. (HäSa)