Kanta-Häme

Laboratorion toiminta supistuu Tervakoskella

Terveysaseman laboratorion toimintaa vähennetään Tervakoskella. Janakkalan perusturvalautakunta päätti torstaina, että laboratoriossa otetaan näytteitä kolmena päivänä viikossa nykyisen viiden päivän sijasta. Muutos tulee voimaan loka-marraskuussa.

Näytteenottopäivät ovat päätöksen mukaan maanantai, keskiviikko ja torstai.

Toiminnan supistaminen johtuu Janakkalan talouden tasapainottamisohjelmasta, josta valtuusto päätti kesällä 2013. Ohjelman mukaan laboratoriotoiminnasta pitäisi saada 70 000 euron vuosittainen säästö.

Asiaa on vatkattu koko vuosi

Tervakosken laboratorion näytteenottopäivien vähentäminen säästää kunnan kuluja 13 300 euroa vuodessa.

Laboratoriota koskeva säästöpäätös ei syntynyt kivutta. Asia oli ensimmäisen kerran perusturvalautakunnan listalla jo tammikuussa, ja silloin lautakunta päätti, että Tervakosken laboratorion toimintaa ei supisteta.

Tämä päätös ei kuitenkaan kelvannut kunnanhallitukselle, joka päätti palauttaa asian perusturvalautakunnalle. Maaliskuussa asia oli jälleen perusturvalautakunnan käsiteltävänä, mutta lautakunta päätti tuolloin, että asia vaatii vielä selvittelyä, ja siirsi asian käsittelyä.

Käytäntöjä järkeistetään

Tervakosken säästö ei kuitenkaan vielä riitä. Laboratorion täytyy lisäksi säästää vielä lähes 48 000 euroa. Se säästö aiotaan saada aikaan järkeistämällä laboratoriokäytänteitä.

Se tarkoittaa, että entistä tarkemmin mietitään, mitkä laboratoriotutkimukset ovat todella tarpeen.

– Pyritään siihen, että lääkäreillä olisi yhtenäinen käytäntö siinä, mitä tutkimuksia laboratoriosta pyydetään, vastaava laboratoriohoitaja Pirjo Tuomela sanoo.

Henkilöstöä on jo koulutettu uuteen käytäntöön. Jos joku lääkäri ei noudata ohjeita, siihen puututaan. (HäSa)