Turengin asema on rakennettu vuonna 1862. Arkistokuva.
Kanta-Häme Janakkala

Lähes miljoonalla eurolla remontoidusta Turengin asemasta tarjottiin huutokaupassa yksiön hintaa

Ulosmitatusta Turengin asemasta tarjottiin kolmannessa huutokaupassa alle 100 000 euroa.

Tarjoukset Turengin vanhan rautatieaseman huutokaupassa jäivät varsin vaatimattomiksi. Korkein tarjous sunnuntaina päättyneessä huutokaupassa oli 83 000 euroa.

Kanta-Hämeen ulosottoviranomainen järjesti alle kymmenen vuotta sitten täysin remontoidusta ja noin 550 neliömetrin kokoisesta rakennuksesta huutokaupan jo kolmannen kerran.

Tarjouksia asemasta tehtiin yhteensä 79 kappaletta ja asemasta tarjouksen teki 13 eri ostajakandidaattia. Ulosottoviranomainen tuskin hyväksyy nyt päättyneen huutokaupan korkeinta tarjousta, sillä edellisissä huutokaupoissa saatuja 172 000 ja 105 000 euron tarjouksiakaan ei hyväksytty.

Asemaa on yritetty myydä myös suoraan. Tuolloin hintapyyntö oli 1,2 miljoonaa euroa. Aseman ravintolaksi remontoinut yrittäjä on aiemmin kertonut sijoittaneensa rakennuksen kunnostamiseen lähes miljoona euroa.

Jos ulosottoviranomainen ei hyväksy korkeinta tarjousta tai saa neuvoteltua aseman hintaa sopivaksi huutokaupassa tarjouksia tehneiden kanssa, jää jatko omistajan ja velkojien selvitettäväksi.

Ulosottoviranomainen on ilmoittanut, ettei aio laittaa asemaa enää huutokauppaan.

Turengin aseman päävelkoja on Janakkalan Osuuspankki.

Asemarakennuksen omistavat Mikko Sampo ja Marja-Liisa Jäntti, jotka ostivat sen Senaattikiinteistöiltä kymmenen vuotta sitten.

He avasivat tiloihin ravintolan vuonna 2009 mittavan peruskorjauksen jälkeen. Asemalle ja siinä toimineelle ravintolalle oli aikoinaan suuret odotukset. Janakkalan kunnanhallitus nimesi yrittäjäpariskunnan vuonna 2016 Janakkalan kunnan vuoden yrittäjiksi.

Rakennukseen on yritetty myös etsiä ravintolayrittäjää vuokralle.

Carl Albert Edelfeltin suunnittelema Turengin asema kuuluu Suomen vanhimpiin asemarakennuksiin. Se avattiin vuonna 1862. Samana vuonna otettiin käyttöön rataosuus Helsingin ja Hämeenlinnan välille. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita