Kanta-Häme

Lähiruokapiirien yleistyminen tökkää tuottajiin

Lähellä tuotettua luomuruokaa ostaisi huomattavasti nykyistä suurempi osa suomalaisia, mikäli se olisi tehty heille tämänhetkistä helpommaksi.

– Ostajia löytyisi vaikka kuinka paljon. Tuottajien yhteisten toimitusrenkaiden puuttuminen on tällä hetkellä suurin pullonkaula, kertoo Ruokapiiri.fi-sivuston suunnittelija, järvenpääläinen Lea Alanko, joka itse on pyörittänyt ruokapiiriä parikymmentä vuotta.

Tuottajapuolen järjestäytymättömyydellä on suora vaikutus lähiruokapiirien syntyyn.

– Ruokapiirejä tulisi vaikka kuinka ja ne täyttyisivät heti, jos vain tuottajapuolella olisivat yhteistyökuviot kunnossa niin, että piirit löytäisivät helposti oman paikkakunnan tuottajien toimitusrenkaan. Lähiruokapiirejä ei edes markkinoida eteenpäin sen vuoksi, että ei ole mahdollisuuksia saada kovin helposti tuottajia ruokapiirien taakse.

Rankkaa vapaaehtoistyötä

Lähiruokapiirien yleistymisen esteenä on muitakin syitä, kertoo Hämeenlinnan ruokapiirin perustaja Elli Junninen, joka pääasiassa vastaa muun muassa kuukausittaisista yhteistilauksista.

– Tätä tehdään vapaaehtoistyönä, ja työtä on paljon. Pulaa on aktiivi-ihmisistä, jotka hoitavat asioita. Rajoja asettavat myös tilat, joista tuotteita jaetaan. Yleisten resurssien vuoksi voimme ottaa piiriin maksimissaan vain 30 taloutta.

– Mekään emme mainosta itseämme missään, emme edes netissä, koska tulijoita olisi niin paljon, Junninen lisää.

Toimittajaporras välikädessä

Noin 25 ruokapiirille lähiruokaa Lahti-Hämeenlinna-Helsinki-akselilla toimittava hausjärveläinen Mäkelän luomutila on myös törmännyt ylikysyntään.

– Meillä ongelmana on se, että meihin otetaan yhteyttä enemmän kuin pystymme ottamaan uusia asiakkaita. Homma on koko ajan vähän ylibuukattu. Olemme laajentaneet pikkuhiljaa, ettei homma karkaa käsistä, kertoo vaimonsa Sadun kanssa tilaa pyörittävä Simo Heikkinen.

Mäkelän luomutilalla on 20 sopimusviljelijää, joiden tuotteita pariskunta myy tilan omien tuotteiden lisäksi. Valikoimaan kuuluu mm. juureksia, viljatuotteita, kananmunia, hunajaa, Hereford-naudanlihaa ja pian myös tilajuustoa.

Heidän asiakkaansa tulevat pääasiassa Ruokapiiri.fi-sivuston kautta, josta piirit saavat ilmaiseksi käyttöönsä tilausten käsittelyjärjestelmän. Ruokapiirin hoitaja näkee, mitä voi tilata, tekee tilauksensa ja sopii tilauspäivän. Tuottaja hoitaa sivustolla hinnaston, saa tilausten yhteenvedon ja tulostaa laskut. (HäSa)